Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

18.1.2015

Kisamaista tokoilua loskanurtseilla

Tänään mentiin ekaa kertaa kisatokoilemaan Heurekan parkkiksille/nurteille. Valittiin yksittäinen asfalttiparkkis, joka lähes sula. Ja vieressä oli 5-10cm hangessa olevat nurmikentät, sinne evl/voi kehät, osittain sulatkin. Kahdeksan hengen porukka koiria kaikista luokista, oman treenin eteen liikkuroi toisen. Onneksi oli kumpparit mukana, mutta paljastuipa, että toinen saapas alkaa vedellä viimeisiään, kun oli vuotanut sukan märäksi. Varpaat olikin jäässä lumiloskassa kahlaamisesta, toki oli vähän kuivempiakin kohtia.

Löysin kuvia meidän tokokokeesta Riihimäellä niitä tässä ohessa.


Paikalla istuminen 10: odoteltiin eka hetken aikaa yhtä koirakkoa. Pyysin seisomaan sen aikaa, vaikka olikin + 1 paikkeilla. Kehään ihan hyvin. Tehtiin lyhyempi aika.

Paikalla makuu 9,5: muut alo/avo käskivät koirat jo alas. Lopuksi minä ja Veera vuorotellen. Hyvin Ruuti kuunteli. Lyhyempi aika piilossa. Ruutin jätin aavistuksen vinoon. Sivulle Ruuti nousi, jonkun muun käskystä! Käskin takaisin maahan, sitten yksi käsky kuunneltiin ennen kuin pyysin sivulle.

Ennen yksilökehää pallon heittelyä. Vähemmän namilla. Yksi nami ennen kehää.

Kehääntulon lopussa nami palkka + kehuja.

Kaukot 0: virittely, sitten maahan reippaasti. Kun jätin nousi seisomaan, tämä ärsyttävä joskus esiintyvä ongelma. Seuraavat kerrat pysyi. Kerran palkkasin pysymisestä. Palkkasin, myös ekan nousemisen istumaan. Kehuin muutamista. Oli muutama huono joukossa, ainakin seiso istu.


Ohjattu 8: Tehtiin oikea. Merkillä huomasin, että huusin stop myöhään, kun ehti jo jarrutella. Lähti ihan oikeeseen suuntaan, mutta merkiltä lähdön keskivälillä ääni. Pyysin kolmesti pois. Vikalla sitten luovutin ja kehuin hiljaista kohtaa. Oli se hiljaisempi kuin aiemmat. Tuntui, että ei tehoa toi keskeyttäminen ja stressasi vaan siitä. Koitin lähettää rauhallisesti kapulalle. Numeroa ajatellen laskin, että olisi onnistunut ilman mun keskeyttämistä.



Zeta 7: Ekalla sivulle maahan, ok. Seuraavalla istu, kun olin takana niin takapuoli alkoi nousta ja sitten nousi seisomaan. Torut. Toistolla onnistui, ällöttikö maa.. Jätin vikan asennon väliin ja seuruutin ohi. Laskin tämän, myös niin että kisoissa oltaisiin mokattu yksi asento.

Hyppy 6: Metallihyppy. Ekalla kertaa tuli taas pitkästä aikaa ääni. Kutsuin pois. Sitten uusi lupa hyppäämään ja nyt hiljaa. Sivulletullessa tiputti sen mun jalkoihin. Tuon on tehnyt joskus kisoissakin. Ei kelpaa tuollainen pelleily. Seuraavalla toistolla teki hyvin ja oikein.

- pallolla leikkimään hetkeksi. Sitten seuraava kehä.

Seuraus 6: tuntui jo kehään siirtyessä siltä, etten seurauksella haluisi aloittaa. Hyvä, että suunnitelmaan laitoin näin. Tuli muutamaan kohtaan vinkumista. Liike alkoi paikallaan kääntymisellä ja peruttamisella, jossa ainakin vinkumista. Sitten hidasta. Katsekontakti taisi pysyä aika hyvin eikä haahuillut. Palkkasin kahteen otteeseen lennosta vapauttaen. Ekan jälkeen jatkettiin vielä. Laitoin numeroksi mikä on aika perus ääntelyillä 6-7.


Luoksetulo 6-7: Viime treenissä oli takapalkka. Ja meidän seisomaan stoppi olikin niin vino + katse liikkuriin. Otin uuden seisomisen (toisto suora) ja jätin pois maahanmenon, ettei ehdi himmata lyhyemmän matkan takia. Stoppi oli kyllä napakka.

Ruutu 0: Ruutu oli kaikille vaikea. Kohdassa oli lähellä puu ja kehänauha. Mutta vaikeinta ehkä oli lumessa olevia jalanjälkiä, vähän pilkistävää nurtsia + merkit ja turkoosit nauhat. Ehkä luminäytti niin "läikikkäältä" ja sieltä erottaa merkkejä. Sitten taas viereisen kehän zetan merkit oikein loistivat sieltä, sinne moni lähti. Sain korjaus käskyillä Ruutin lopulta sisään, muttan nollahan se olis ollut. Ei tuntunut ruudun sisälläkään tai löydettyään hahmottavan, mikä on oikea paikka. Viimeksikin lumi mistä pilkisti vähän nurtsia oli vaikea paikka ruudulle.

Tunnari 8: Tämä oli aika perus. Vähän varmistelua. Ravilla kapuloille. Takas laukkaa? Sivulla taas, kun laitoin käden tunnarin viereen liikutti sitä ja tiputti. Heitin tunnarin kauemmas ja käskin hakemaan. Nyt piti sitä nätisti.


Jekku Ruuti was back. Tuntui, että joka liikkeessä oli nipotettavaa. Vire tosin pysyi hyvänä tai vähän liikaakin, kun ääntä vuoti. Numeroina näyttää aika samalta minkälaista välillä on ollut kisoissakin. Välillä sai puhuttelua ääntämisestä, en tiedä oliko vaikutusta.

Virheinä oli
- ääntelyä (ohjattu, hyppy, seuruu)
- kapulan tiputtamista sivulletullessa (metsku, tunnari)
- ruutu ei löytynyt nurtsi-lumi sekoituksesta
- luoksetulossa oli viime treeninä takapalkka, ei voi olla. Täytyy olla ainakin kerta palkaton tai palkka edestä.
- nousi ylös jätetystä asennosta (zeta istu, kaukot maasta istumaan) Kaukojen ongelma vanha.
- kaukojen tekniikka ei ollut niin hyvä kuin viime kisoissa. Ja kotona osaa seiso-istu vaihdon paremmin kuin ulkona.

Voisko ääni olla herkemmässä, kun on ollut vähemmillä hommilla viikon. To ja la oli vaan G:n treeniä. Ke ja pe Ruuti teki vähän. Ruuti oli koko illan niin poikki!

Kokeen 11.1 iloiset 2 sijalliset. :D 

Gava pääsi, myös lopussa ulos autosta. Sitä ennen oli saanut katsoa autosta alo/avo koiria. ;) Ja varmaan nukkunutkin. Mentiin tekemään matalalle lumelle. Tai ensin G kävi rapsutuksilla ja vieressä tehtiin ruutua. Gava tärisi intoa tai kylmyyttä. Takin otin pois nyt töiden tekoon. 

Aloitettiin leikkimisellä, sitten sivulletuloja, missä takapuoli jäi koholle, odottelin ja palkka, kun varmaankin maassa. Näitä sen verran, että teki nopeammin. 

Liikkeestä seiso: käsimerkistä. Hyvin stoppasi vaikka kävelin ohi ja parin askeleen jälkeen palkka. Käsimerkin häivytystä, tosin sitäkin on tehty, mutta nyt tehtiin vaan helppona. Ja muutenkin oon kävellyt, ehkä 2m kauas, kun pitäisi 10m. 

Sitten myös lyhyttää seuruupätkää 2-5m. Hyvältä se ainakin tuntui. Sitten saatiin vähän avustusta ja keksin pyytää liikkurointia meidän mini seuruuseen. Eli sivulla nyökkäsin "ohjaaja valmis" kysymykseen. Ekalla kerralla tästä viiveestä Gava ehti tarjota maahanmenoa. Ei häiriintynyt liikkurista, paitsi alussa kun tuli lähelle (olis halunnut moikkaamaan). Kaksi hyvää pätkää ja toinen parempi ilman maahanmenoa. 

Katsekontaktia häirittynä tai pahempi häiriö tuntui olevan ihmisen sijaan ruutua tekevä koira ja auton ovi pamahti ja koiria näkyi siellä. Tehtiin tosi helpotettuna. Jos katseli muualle koskin päähän ja toistin käskyn. Useampi palkka ja loppuun leikki. 

Tänään tuntui häiriötä ottavalta (toisen silmään ei ehkä niin) ja ei nyt niin loistavasti sujunut kuin joskus. Mutta ihan hyvä treeni saatiin ja olihan uusi paikka, että häiriötä. Taitaa olla ruutuhullu tulossa, kun ruudun katsominen on koukuttavaa. Lämpimimmillä keleillä voidaan sitten taas treenata tokokehän laidalla rauhoittumista. Tosin kyllä se Ruutin kisoissa on sujunut ihan hyvin. 

Kuva 6.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!