Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

8.7.2015

Tokoa muistuttelemassa ja uusia liikkeitä

Toko aktiivisuutta sulateltu jäistä tänään, keskiviikon treeneillä. Treenattiin Malmilla Suvin ja bc Zoomin kanssa pitkästä aikaa. Kelikin oli hyvä aamupäivän.

Paikka istumista: Gavakin messiin. Menin kauemmas juttelemaan ja Gava ehti kerran mennä maahan. Sitten tein lyhyempiä pätkiä ja palkkasin. Gava pois rivistä.

Ekaa kertaa uutta evl paikallaoloa:
- koirien käskytys maahan 10m päästä, minä ensin ja sitten Suvi.
- noin 1-2min makuuta
- koirien kutsuminen luokse vuorotellen ensin Suvi ja sitten minä. Eri käskyt maahan ja luokse, kumpikaan koira ei ottanut häiriötä. Tehtiin vielä kerta toistepäin kutsuen eli Ruutin kutsuin ensin.

Gavan kanssa aloitin

Jäävien erottelu: Tehtiin molempia maahanmenoja ja seisomisia peräkkäin ja kaikki meni oikein! Sivulla ilman seurausta kävellen tai niin, että peruutin. Erikseen täytyy treenata seisomista niin, että häiritysti kierrän ympäri.

Kapulan pito: Gavalla oli jotenkin hukassa missä kohtaa edessä piti olla. Meinas tulla kapulan laitaan. Ja, kun ojensin kapulaa meinas hypätä sitä vastaan ottamaan sen suuhun. Ja usein otti aika syvälle suuhun. Huomautin niistä ja kehun, kun otti vasta käskyllä. Tehtiin 2-6s välillä pitoja. Heti huomaa, kun menee 4-5s niin saattaa vilkaista muualle. Huh tuntuipa hankalalta! jätettiin kuitenkin hyvään.

Luoksetulo: nytkähti ekasta käskystä, kun ei ollut varma saako tulla. Toisella käskyllä tuli. Ehkä viisain liittää se "Gava, tänne". Näytin pienen käsiavun eteentulon, mutta silti tuli epävarmasti. Tehtiin sitten useampi toisto, että jätin 5-10m päähän seisomaan ja kutsuin eteen. Ekoissa pohti vähän molempia sivuja, jos tulisi suoraan niihin, mutta sitten alkoin tulla heti eteen. Taukoa on ollut ja lenkillä kutsuin vain "tänne" ja saatan sanoa perään että "sivu", että kävelee sivulla. Ois voinut olla fiksuin olla vain oma käsky eteentulolle, jota käytän tokossa. Vs että käytän samaa arjessakin.. Ehkä sen voisi vielä vaihtaakin, kun käyttäisi aluksi pienesti käsiapua. Ruotsista "hiit", liki tms käsky.. Eteen - on taas agilityssa. Vikana oli oikein hieno ilman apuja.


Ruutin kanssa

Ruutu ja merkitön merkki: aloitettiin ihan merkin kanssa. Se ok. Mutta ruudun sijaan, Ruuti kaarsi kauempana osittain mun seläntakana olevalle isolle merkille. Sain hinkata tätä useampaan kertaan. Selvästi kentällä oleva uusi juttu eli iso merkki on taas uusi häiriö. Jonka kanssa pitää treenata ruutuja se häiriönä.

Merkitöntä merkkiä testattiin alkuun niin, että otin merkin vain pois. Sain stopattua Ruutin samaan kohtaan. Toistojen jälkeen tuli lähemmäs nauhaa. Lopuksi tein vielä kosketusalustan kanssa, että meni keskelle. Yllätyin, että tajusi sen noinkin. Toki ruutunauhat on tuttujuttu, joilla olin merkin kehän rajannut. Mutta kisoissa voi olla teipitkin tai muut viritykset. Täytyisi vaan nähdä millä kaikilla tavoin sitä merkataan, että millaisena pitää treenata.

Ison merkin kierto: Ensin 10m matkalta. Sitten noin 15m matkalta, tästä vielä sujui mutta pidemmältä matkalta ei. Tehtiin kerran, että liikkuri kävi koskemasa kahteen kapulaan, joissa etäisyyttä oli keskivälillä 10m (kisoissa 6-7m). Sen jälkeen, jos Ruuti oli kapuloiden toisella puolella meinasi mennä vain niille. Noin 10m päässä pystyi vasta ajatella merkkiä. Virittelin "missä merkki" tutulla tavalla. Mutta käskin "kierrä". Ruuti ei sentään äännellyt näissä. Mutta tuntuu kyllä niin hankalalta saada se kiertämään 20m päästä merkkiä.

Testasin huvinvuoksi Gavan kanssa merkin kierron suoraan 20m päästä ja neiti teki kaksi hienoa merkin kiertoa! Ruuti voisi katsoa vähän pidemmällekin.

Gavan kanssa lopuksi vielä hyödynnettiin ruutu ja vein ekalla toistolla kosketusalustan sinne. Noin 10m päästä ruutuun. Seuraavissa ilman alustaa. Kaksi toistoa n. 10 ja 18m päästä. Niissä huusin stop ja sitten heitin palkan. Aika takalaitaan pysähtyi eli ei ihan tiedä vielä ihannekohtaa. Haluisin opettaa Gavalle aika varmaksi sen tietyn alueen, mihin pitää ruudussa mennä.

Video merkitön ruutu by Ruuti ja 20m merkin kierto by Gava


Eilen tehtiin lenkillä remmipalkalla vähän tokoa Gavan kanssa. Meinas olla seuraus aika poikitusta paikoittain, kun neidillä oli niin paljon intoa. Perusasento nopea.
Jääviä muistuteltiin: Ei muistanut alkuun seisomisen jälkeen maahanmenoa. Kertailtiin sitten niitä ja tein erottelua vuorotellen käskemällä eri jäävää. Lopuksi hyvin erotteli! Seisomassa kerran kiersin ympäri eikä liikkunut. :)

Tänään aamulla tehtiin kaukoja terassin laidalla Gavan kanssa. Tavoitteena oli harjoitella vaikeinta maahan-istu-maahan siirtoa. Seisomaan nousuissa suurimmassa osassa vähän tassutteli. Maahanmenossa enemmän käsiavulla vain hyvinä. Lopuksi saatiin vähän tarjoamisen kautta ilman apuja tosi hyvät kaksi maahan! Istumaan alkoi tulla vähän paremmalla tekniikalla. Yhdessä vaiheessa Gava meinas mennä istumaan, mutta sitten jäikin seisomaan. Paristi palkkasin ja vapautin välissä riehumaan. Ja sitten taas jatkettiin, ettei ota painetta liikaa hinkatessa. Nyt alkaa tajuta, että täytyy vähän opettaakin näitä, jos alossa pitäisi ne kaksi siirtoa onnistua! Mulla ei ole nyt aikaa mennä vanhoilla säännöillä kokeeseen niin mennään sitten elo-syyskuussa uusilla säännöillä.

Iltalenkillä vielä tokoa, kun innostusta riitti. :D

Ruutille:
- merkin kierto 15m ja 20m. Molemmat hyvin!
- Sitten käsimerkillä istuminen kierron jälkeen 20m matkalta. Hieman seisahtui ja sitten takapuoli laski. Toisessa parempi. Varmaan meidän kuuntelutreeni jäävissä ja kaukot selkä siihenpäin auttaneet.
- Seurauksessa tehtiin peruutusta ja kulmat molempiin suuntiin. Naksutin hyvät kohdat ja silloin palkka. Välillä meni vähän vinoon. Käännökset tekee taitavasti.

Gavalle: 
- merkin kiertoa 20m matkalta, 1-2 suoraan leluun.
- luoksetulon stoppia, kaksi niin että liikuin poispäin ja käännyn vasten + käsimerkki. Aika hyviä. Sitten sama, mutta odotin että ehtii lähemmäs ja kumarruin + käsimerkki ja maahankäskytys. Osassa ihan hyvä tekniikka. Yritin vähemmin avuin eikä sujunut. Vielä kerta avuin. Näissä, kun myös ahkeroituisi.
- seurausta tehtiin käännöksiä, parit pysähdykset. Sitten oikeaan sivuaskeleet hyvät. Vasemmalle toinen askel oli vähän väljempi perusasento. Näitä tein useamman ja heti palkka väliä perusasennon suoruudella. Vähän uhkaava kävellä niin kohti, vaikka tuon ensin oikean jalan kohti Gavaa. Halusin testata myös peruutusta. Sitä on tehty sisällä seinän vieressä (kapea käytävä) 1-2 askeleen verran. Nyt avaralla oli vähän unohduksissa. Tehtiin myös perusasentoon menemistä. Vähän meinas jos useampi askel, että takapää seilasi ja vähän mietti miten pitää olla mukana. Naksuttelin, kun oli oikeassa peruutusasennossa suorana ja lelun sai edestä. Vikoissa yksi askel taakse ja heti palkka. Eli täydellinen peruutukseen lähtö palkkaan asti. Näitä myös ohjelmaan, vahvistaa seuruupaikkaa ja vaihtelua treeniin. Pitäisi näihinkin käyttää aikaa verrattuna mitä tavalliseen käyntiin tulee käytettyä tai käännöksiin. Oikein hauskaa oli treenata näitä ja katsoa Gavaa leikkimässä. Yleisöäkin oli kun kolme juoppoa oli puiston penkillä. :D
- kotona etupihan portaiden ylätasanteella (n.30cm maasta) kaukoja. Ruutin suljin välioven taakse. Gava pystyi näin keskittyä paremmin, kun ei tarvinnut Ruutia varoa. Keskityin taas istu ja maahan siirtoihin. päädyin olemaan puolin metrin päässä portaista ja kyykyssä. Aluksi näytin naksutin kädellä tassun lähelle maahanmenosta merkin.
Myöhemmin kuiskasin vain "maa" ja odotin, että menee maahan. Palkkasin alkuun osan sinnepäin, ettei ehdi ihmetellä mitä tekee väärin. Istumisissa koitin muistaa palkata ylös, ettei palkkauksessa nouse seisomaan. Alkuun teki maahanmenot niin, että laittoi tassun kärjet ylilaidan n. 5cm ja istuessa korjasi. Annoin olla enkä nipottanut niistä. Sitten kai mietti itsekin ja tehtiin neljät toistot, missä toinen tassu ei liikkunut ollenkaan, toinen ministi. Jee! Istumiset oli kaikki tosi hyviä. Hyvin osasi katsoa ettei tipu portaalta :D Jackpottia sateli eli isompia nakin paloja vikoista. Paras onkin opettaa vain suullisella vihjeellä ja osa alkuun tarjottunakin. Ettei mene pelkästään namin perässä ilman ajattelua.

Hieman jäin miettimään taas, kun tulee itseltä luontaisesti toi maahankäsky kaukoissa sanottua, mutta pitäiskö olla joku eri. Jäävässä on sama maahan myös. Tosin Ruutillakin on sama jäävissä ja kaukoissa (eri tekniikka). Yleensä suositellaan että on eri. Ehkä ainakin sitä ajatellen, jos sivulta pitää mennä samalla käskyllä eri tavalla maahan (kaukot vs paikkamakuu) niin silloin pitää olla kyllä eri. Nyt on kai useammassa paikassa tullut, että kaukoissa saisi paremmat pisteet käskemällä koiran myös samalla tekniikalla jo maahan. Joskus ollut keskustelua, voiko käskeä maahan ja vikan ylös taas eri tekniikalla. Tässähän vaiheessa ei ole väliä vielä mitä sanon, kun G miettii vasta mitä haluan. Sit ja ylös käskyt tulee aika hyvin itseltä. Down on taas käytössä "lie down" käskyssä. Muita sanoja tulee mieleen back tai pakki. Sitten käskyjen pitäis olla vielä itselle helpot, ettei mokaa niitä kisatilanteessa. Tuntuu, että keksin Gavalle jo tuhat eri sanaa kaikissa lajeissa yht. Ellei se olisi sitten tuo down, tarvittaessa venytän sitä dauuuwn (sit - ylös). Ruutilla on kaikki vaan suomeksi, paitsi seiso on usein sei. Aluksi Ruutin liikkeestä istumisessa oli eri sana, mutta sitten sama istu käsky toimi siinä paremmin.

Treenaa Gava
- seisomisessa kiertäminen
- kapulan pito
- kaukot
- luoksetulon eteentulo, käsky?
- ruudun paikka

Treenaa Ruuti
- ison merkin kiertoa eri matkoilta
- stoppeja kierron jälkeen, lähinnä istuminen vaikea
- kiertoon lähetys, kun kapulat on viety
- seuraus 10m peruutus sis. käännöksen

Lomalaisena on pihaa pistetty uusiksi. Voi sitä muutakin tehdä kuin treenata. Aiemmin ei ole ollut niin aikaa ja selvää visiota. Nyt on selvät suunnitelmat ja piha projekti puolessa välin.

Katteen tilalla rehotti ruohoa ja aidan läheltä oli sitä vaikea leikata
Sadekelillä sain penkin melkein valmiiksi
Penkistä löytyy valkoista syysasteria (oikealla ja takana), pinkkiä kukonharjaa (taka vasen), värililja (oranssi nupussa), keijunkukka oranssi (kelt kukat ja punaiset lehdet), levisia (eturivin matala kukka), leijonankita vaalpun (keskellä, oma suosikki). Netistä katsellessa löytyi niin paljon hienoja kukkia. Täytyy toivoa, ettei nämä jatkossa satu kukkimaan samaan aikaan. Osassa oli pitkä kukkimisaika. Tolpan lähellä olevat kasvavat pisimmiksi. Toivotaan, että saan pidettyä noi hengissä! Ja Gava kuoppien kaivaminen kielletty!

Laitoin penkkiin mullan sekaan kanankakkaa ja hetihän herra Ruuti oli siellä, kun silmä vältti! Ruuti on meinannut etupihaltakin hotkia rhodorendron lannoitetta.

Kivien alla suodatinkangas jäi vielä näkyviin ja penkkiin tulee vielä yhtä matalaa kukkaa. 
Eilen Ruutista harjattua (feikki coat king), takaosastokin sai trimmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!