Siirry pääsisältöön

Torstai tokoa täynnä!

Innoissani aamulenkillä pidettiin tokotreenit mustavalkoisten kanssa lenkin yhteyteen.

Gavan kanssa tehtiin 
- luoksetulon stoppeja ja maahanmenoa merkin kierrosta. Maahanmenojen jälkeen, vähän sekoitti että kumpaa pitikään tehdä. Ehkä pitäis tehdä vain toista..
- seurauksessa muistuteltiin sivuaskelia ja peruutusta. Käytin myös suullista palkaa, jostakin vain suulliset kehut ja innostus, jossakin niiden jälkeen lelu. Ihanasti vastaa kehuihin. :)
- noutokapulan pitoa testattiin niin, että häiritsin lelulla. Ja edessä istui tosi hyvin, ei hyppinyt kapulaan kiinni kun sitä ojensin ja häirittynä piti kapulaa hyvin. Naksuttelin ne kohdat kun luopui häiriöstä ja vilkaisi mua. Muuten katseli sivusilmällä lelua. Lisää lelu häirittynä ja että saisin tässäkin Gavalle asenteen, että ei saa katsoa.

Gavan tokoilua videolla seuraus, jäävät ja luoksetulon stoppi. Videolta katsoin, että itse en tee täysin oikeissa linjoissa kulmia tarkkana niissä! Täytyy katsoa ylös ei koiraa, ei ihme jos kävelee vinoon. Näkee sen sivusilmälläkin. Täyskäännöksen tai oikeaan käännöksen jälkeen paikka hetken edessä. Ja kahdessa kohtaa oli poikittamista. Peruutuksissa lopussa saatiin hyvä. Vasempaan askeleet videolla näytti paremmalta kuin tuntuu. Jäävissä kiva nähdä, että seisomaan pysähtyy ripeästi. Ja luoksetulon stopissa näin, että tulee kohti palkkaa ja läheltä tekee sen paremmin. En tiedä toimisko takapalkka tai lisää niitä, että heitän heti lelun kohti..


Ruutin kanssa treenattiin vain ison merkin kiertoa kapulahäiriöllä. Vaikeeta oli, jos olin just heittänyt kapulan paikalleen. Parempi onnistumisprosentti silti. Tehtiin sitten pari istumiseen pysähtymistä, ekoissa ei kuunnellut ja käskin vähän liian äkkiä kierrosta. Erillisenä tehtiin myös noutokapulan tuontia stopista. Eka lähti kiertämään merkkiä ja takaviistoon, kuten ohjatussakin pitää. Täytyis jotenkin saada erilaiset käsimerkit ja käskyt. Sanoin vain kapulan tuomiskäskyn "tuo" + käsi. Vasen oli vähän epävarmempi, siihen oli tosin pidempi matkakin. Testattiin kokonaisena liikkeenä. Eka onnistui. Sitten yhdessä ennakoi stoppia ja hidasteli. Täytyy tehdä pelkkiä merkin kiertoja stoppien joukossa. Ja olla tarkkana, jos ennakoi ei saa pysähtyä, kuten luoksetulossa.

Ruutin video ison merkin kierto ja nouto


Iltapäivästä oli kimppatokoilua bc porukalla Kannelmäessä. Taina & bc Mozart, Anni-Elisa & bortsut Honey & Helmi sekä Suvi & Vendi. Viereiset skeittirampit oli jo aika täynnä ja Gavaa taas pelotti. Gava vähän vierasti myös viereistä lastenleikkipaikkaa. Gavalle siis helppoa ja hauskaa vain.

Ruutille otin 2min paikkiksen muiden seurassa. Sanoin vahingossa ekalla käskyllä "maahan" ei totellut, mutta down käskyllä painui heti. Pitäisi totella kyllä maahan- käskyäkin.

Ruutin kanssa tehtiin vähän myöhemmin ison merkin kiertoa. Kapulat vein sitä ennen valmiiksi. Ekalla kertaa piti tulla lähelle kapuloiden linjaa, sitten kauempaakin sujui. Tosin välillä tuli epävarmuus ja juoksi kapulan kiertäen kiertoon. Ekan istumisen meni maahan. Muut kuunteli. Kapulan noutoa erikseen ja eka hyvin. Hypyn sain käskeä toisella käskyllä, kun olis tullut ohi. Kun tajusi hypyn niin sitten ei meinannut tuoda kapulaa, kun keskittyi hyppyyn. Huoh! Tehtiin sitten ihan suoraan linjaan kapula, hyppy ja minä. Ja ihan perus kapulan tuontia, että kapula meidän välissä. Tuhat osaa tossa uudessa liikkeessä!

Ruutin kanssa myös ruutua. Vein kosketusalustan merkin kohtaan Ruutin nähden. Ruskea kaakeli hiekka-alustalle. Ja piirsin jalalla ympyrän. Juoksi kaikki hyvin kaakelille. Ei hirveän hyvin erottunut. Ruudussa ekat kerrat sivusta, tehtiin läheltä erikseen niin sitten löytyi suoraan meno. Ja nyt hyvä paikka. Nyt sanoin merkittömään rinkiin lähettäessä että "eteen" ja "stop".





Illaksi vielä kouluttamaan agilitya. Mun suunnittelema rata, jota tehtiin Gavan kanssa lopuksi. Alkuun tuntui taas jännältä tehdä rata, mutta sinne tuli ihan kivoja kohtia ohjauksellisesti. Tehtiin suurinosa mininä ja parit rimat nostin maxiin. En jaksanut vaihdella suurinta osaa edellisen jäljiltä. Olipas Gava nopeampi noin ja vauhti päällä! Alkun sujui hyvin, tein niistolla 2 hypyn. Puomi oli siisti! <3 Irtosi mun puolen putken päähän, olin vähän väärässä linjassakin. Hyppy 8 saksalaisessa hyvä takaakiertoon lähtö. Ekalla meinas tulla hypyn ohi. Saatiin sitten myös tosi hieno saksalainen tehtyä. Hypyn ja putken irtosi hyvin. Välistävedot mininä ja ne sujui ekalla oikein. Toisella kerralla puomille (15) mennessä olin liian edellä ja meni putkeen. Kun tultiin rinnakkain niin hyvin puomille. Ekalla puomilla vain namin 2on-2off asentoon. Nyt vapautin leluun, jonka kaivoin taskusta. Täytyis käydä tekemässä näitä myös eri puomeilla Ojangossa esim. 16-17 sujui toistolla, ekassa hätiköin takaakierron. 19-20 väliin tehtiin takaaleikkaus ja kaivoin taskusta lelun. Jätin A:n alastulon eteen ja siitä hyppy 22, pimeä kulma putkeen ja poispäin- käännöksellä hyppy. Hyvin sujui! Hyppy 26 oli vaikea saksalaisella, piti vähän katsoa edeltävää hyppyä, joka ei ollut ihan linjassa ja hypyn kulmassa vietti aika helposti hypyn ohi. Tähän kertyi toistoja ja lopetettiin sitten missä sain tulemaan hypyn, mutta rima tipahti (maxirima). 



Pihaprojekti etenee ja nyt ollaan jo voiton puolella!




Komposti piilotettu kuunliljoilla, jotka oli raskaita kaivaa liian tiheästä penkistä
Viikonlopuksi mökille! 
Gavan lonkkakuvaus aika oli nyt varattu Marian toimesta maanantaille 24.8, jännää!

Kommentit

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...