Siirry pääsisältöön

Paimennusta, agilitya ja kuulumisia

Huh onneksi kuukausi lähenee loppuaan vaikka kaikkea hienoa on ehtinyt tehdä. Häät vieraana, agilitya viikottain sekä kouluttamista, extra agikoulutus, agiepikset, paimennusta, ulkomaan matka, konsertti, kokous x2, talkoot, tokovalmennus, paimennuksen em-kisapäivä, kavereiden näkemistä, pitkiä työvuoroja.. viimeiset kaksi viikkoa omat koirat (tai Gava) on ehtinyt käymään vain agilityssa muuta ei olla ehditty tekemään.

Käytiin siis eilen sunnuntaina Caritan kanssa katsomassa päiväreissuna paimennuksen EM-kisoja. Hyvä mennä katsomaan ekaa kertaa livenä paimennuskisoja. :D Raskas 12h reissupäivä, mutta sen arvoinen. Hienoja koiria! Taas näki, ettei tuollakaan tasolla kaikki ehtineet tehdä rataa loppuun tai saaneet jaettua merkittyjä lampaita. Käskyjä sai myös toistaa tai huutaakin tietty koska koira niin kaukana. Alkuun olin aika pihalla mitä oli tarkoitus tehdä, mutta pikku hiljaa selkeni. 
Muutamia kuviakin, mutta mukana oli huono objektiivi jota saa aina sadatella kuvauksen jälkeen joten joutaa kyllä nyt myyntiin..

EM voittajan ottein

Tuli hommattua kuun puolivälissä uusi kamerakin (tai vähän käytetty) täyskennoinen Nikon D700 (eli vanhasta yksi nolla pois). Kaupoista sama malli ei enään löydy. Totuteltavaa on painoon ja asetuksiin. Kolmesti tullut pikaisemmin testattua. Ei vielä mitään erityistä jälkeä = perussettiä. Päätin ottaa rungon kokeiltavaksi vaikka olisin halunnut yhden toisen siitä uudemman. Ulkomaan matkalta perheeseen liittyi taas olan yli laitettava kameralaukku. Kuvat, ekat testikuvat








MA PAIMENNUS

Maanantain paimennus Lillgårdissa:
Taukoa oli kertynyt 2vk joka näkyi selkeästi. Gavaa jännitti normaalia enemmän varsinkin ekalla kierroksella. Hyvä, että pystyi tehdä mitään flankkiä kauempaa. Tehtiin ihan peruskuljetusta ja välillä flankkiä tai ajamista. Gava kerran ajoi kaikki lampaat hyppäämään yksitellen toiseen aitaukseen. Kokeneempi haki ne, saatiin vähän kuljetettua niitä kunnes ne uudestaan karkasivat. Gavan eka kierros sai loppua siihen. Pisti varmaan miettimään, että lampaat karkasi ja piti lopettaa. ;) Tuli kyllä fiilis ettei mitään osata enään, kun Gavaa jännitti niin paljon. Silloin kun jännittää ei voi edes käyttää oikein painetta.

Toinen kierros mentiin ekaa kertaa Eijalla isolle pellolle, missä oli ehkä 20 lammasta. Viimeks varmaan vuosi sitten testattu ehkä 10 lammasta. Gava tajusi aika hyvin pitää kaikkia silmällä. Kerran jyrkemmin kääntyessä unohtui jonon pääty ja jakoi lampaat kahteen porukkaan.
Tehtiin flankkiä ja kuljettamisia. Joko itse edellä tai poispäin ajona. Pystyin isolla porukalla helpommin tekemään kuljetusta kuin viidellä lampaalla! Lopussa sai vähän flankkejä ihan lyhyeltä matkalta aukeamaan. Oli siistiä! Gavan äitistä on kuvia juuri ajamassa tai kuljettamassa isoa laumaa. Kun on isolla tilalla töissä. Gavalle tollainen on helpointa. Annoin sen itse tehdä työt enkä paljoa käskenyt. Flankissä kun kerran sanoin ylimääräistä kiihtyi siitä.

Simba lampailla (kännykkäkuva)


TI AGILITY

Tiistaina liideltiin taas Anu Niemen rataa. 

Oli hieman kinkkisiä kohtia, mutta heti 3 hypyllä tuli esiin yksi ongelma jota näkyi Niinun radalla. Niistolla ottaen tuli hyvin ohjaukseen, meni nätisti kiertoon, putkeen ja uudestaan kiertoon. Näin ohjattuna hyvin.

Anu kehotti sitten kokeilemaan samaa kohtaa valssilla. Periaatteessa valssin pitäisi kääntää paremmin kun suunta muuttuu. Jotenkin alitajunnassa olin kuitenkin ajatellut ettei toimi, koska on niin loiva kulma. No Gavahan roiskaisi jätti loikan ja valui mun seläntaakse. Toki eka valssi oli vähän myöhässä, mutta oikea aikaisellakin yritti samaa. Anu meni riman kanssa seisomaan väärälle linjalle, ekassa Gava meinasi silti juosta päin kun ei kääntynyt. Seuraavassa Anu huudahti ja kohotti käsiä, että Gava oikein hätkähti. Sitten alkoi keskittymään ja kääntymään paremmin. Oikeastaan samaa juttua treenasin viimeksi muurillakin. Sen on pakko kääntyä, siitä ei neuvotella! Anu myös palkkasi heittäen lelun.  Nyt osaan neuvoa muitakin kouluttajia. 

Mulle vaikeinta oli myös, vaikka oli palkkaaja eikä Gava hypyn ohi nyt ainakaan tule, että liikun takaakiertoon asti. Ekoissa vaikka käskettiin jäin silti pitämään katsetta ja ohjasin vain seuraavan hypyn. Vikassa, kun Anu uhkasi huitasta mua rimalla niin osasin juosta ja liikkua kiertoon asti. :D Aikaa menee hukkaan tuollaisissa kohdin "missä jään poimimaan" koiraa. 

Treenaa:
- 3 hyppy, avokulmassa valssi
- 16-18 vaikutti hankalalta (puomi ansana)
- 19-21 pätkä päällejuoksulla7viskileikkauksella tms 
- kepit jäi tälläkin kertaa tekemättä


TI TOKO RUUTI

Ruuti teki aksakentällä treenit missä seurausta, luoksetulon sekä kaukojen jättöä, kaukoja ja kierto-ohjattua. Ruuti teki tosi hienosti ja kierto-ohjattu heti ekalla oikein! Palkkailin toki, milloin tekee kivasti. Jos kisoja mietitään niin pitäisi saada tehtyä ahkerammin ja pyrkiä tekemään taas kisamaisia 50%, oli se sitten kehäänmeno, siirtymä, useampi liikettä, liike + siirtymä tms. Ilman palkkaa Ruuti kehittää välillä liian korkeat kierrokset tai sitten liian matalat. 


KE FYSSARI

Keskiviikolle oli jo aiemmin varattu fyssari aika Petra Niemenpalolle Tapiolaan. Gavalla oli vähän samaa kuin viimeksi eli ranka oli takaata vähän jäykempi toiseen suuntaan. Huomasi taivutuksissa, kun otti tukijalkaa ja taivuttaessa kääntyi huonommin toiseen suuntaan. Täytyy muistaa taas tehdä taivutuksia sekä pyyherullan päälle voi laittaa makaamaan niin, että kapein kohta jää sen alle. 

Gava jaksoi pusutella kiitokseksi. :D 

Kommentit

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...