Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

7.6.2017

Kieroileva siili, ketusta agilitypätkää ja voi rally

Gava ja Nova treenaili taas tiistaina Anun agilitytreeneissä.

Novan kanssa

medejä paitsi maksi pituus ja muuri. Sai ensin tehdä pituuden, hyvä kun maltoin odottaa että katsoo esteelle. Muurilla sai tarjota sitä. Varjopuoli alkuun jännitti ja väisti. Sitten meni hyvin. :) Video Novan onnistuneista kohdista. 


22-24: Novan ratapätkinä tehtiin vaikea alkuun. Vähän hirvitti vino pituus, mutta suurimmaksi osin se sujui. Oma liikkeen suuntautuminen alkuun väärä ja juostiin kilpaa takaakiertoon, minkä hävisin ja mun ohjaus näytti että meen työntämään suoraan hypylle. Kun otin liikkeen kohti vasenta siivekettä 24. jo pituudelta onnistui. Ensin palkattiin siivekkeen taakse. Sitten hyppy 23 + 24 ja otin lelulla takaakierto päällejuoksun. 

Vielä 23-25 tehden putkeen asti. 

9-12: tässä ekassa taas olin myöhässä ja ehti mennä hypyn väärinpäin. Sitten onnistui, kerran lähti ilman lupaa. Kivasti haki putkeen, vaikka jäin hypyn tasolle. Ja putken jälkeen vielä kerran niin että tuli myös hyppy 13. Se sai Anun pohtimaan miten monesti palkataankin heti putken jälkeen, miten suuri odotusarvo koirilla on juosta kiinni leluun.. 

2-5: tehtiin loppuun Novalle vain hyppy, hyppy, putkeen ja hyppy apparin antamalle lelulle. Pieni rallatus. :) 

Takaakiertoja en ollut harjoitellut tarkasti. Miettinyt omaa linjaa, mitä teen jos en ehdi lähelle. Mulle tulee vain paniikki ja yritän juosta kilpaa kiinni hyppyyn. Nova sai olla koekaniini niissä ja muutettiin mun linjaa ja ohjausta. Jos en ehdi kiinni hyppyyn niin voin linjata jo edellisen esteen tasolta tai sen takaa.. Näihin täytyy opettaa myös ne käskyt, ehkä saan silloin itsellekin enemmän luottoa liikkua ja ohjata selkeämmin. Tän tyylisiä mä toivoinkin kerran. A:n jälkeinen siihen tosi hyvä! Hitaamman koiran kanssa noi ei ole ollut niin tarkkaa ja Ruuti taas oppi aika kivasti lähtemään kiertoihin kaukaa. Toisaalta myös kun luotin että se kuuntelee ja tottelee kiertoon lähetyksen kauempaa omat ajoitukset oli paremmat. Esim juuri hypyn 24 kohdassa ohjaaja juoksee pidemmän reitin jos se vie kiertoon ihan siivekkeeltä asti, minkä mulla kummittelee takaraivossa.. Pitäisi melkein kertoa jo edellisen hypyn ponnistukseen lähestyessä koiralle.. Muuten Gavan tapauksessa on aikaa reagoida muutama sekuntti laskeutuessa. 

Täytyy muistaa vaikka aina on tarjolla rata niin joskus tekee vain tiettyä tekniikkaa tai Gavalle vaan lepakkotreeniä. Jos aina vaan tekee ratatreeniä ja koittaa ohjauksella paikata vaikeita kohtia ei kehity. Ja Gava tarvitsee säännöllisesti muistuttelua, että jarrutkin löytyy. Meillä muutenkin on vielä tekemistä lepakkoläksyissä että ne sujuisi ekalla täydellisesti.


Gavan kanssa
Tehtiin lepakkoläksyjä aloittaen jenkkikäännöksestä, sitten niistoa, takaakierto kohta ja muurilla tiukka käännös. 

Jenkkikäännös 3-5 esteet ja 5 hypyltä täyskäännös: Ensin vasempaan käännöksenä, sitten oikeaan. Tässä olin aika putken päädyssä, askel, käsi alas ja sitten valssi kääntyi. Ekassa Gava laskeutui 2m päässä olevan verkon eteen. Vähän kiroillen eli haukahtaen reagoi jarruun. Oikeastaan eka jarrutus tuli vasta käännöksenä verkon edessä. Ja itse unohdin liikkua! Seuraavaksi otin tavoitteeksi, että valssaan ja juoksen putken taakse eli 7m ainakin karkuun. 
Tosi hyvä huomio oli myös, että kun Gava tulee putkesta otan vielä askeleen kohti hyppyä ja sitten vasta teen jenkin. Se tulee kovaa putkesta ja näkee mun liikkeen kohti hyppyä. Jarruttaako se? Ei, vaan se lisää vauhtia. Sitten taas kerran jarruttaa. Sille mahtuu väliin ehkä 2 laukkaa. Eli kun mulla on aikaa putken aikana valitsen sijainnin ja olen paikallaan. Ei mulla ole väliä Gavan kanssa oonko sen askeleen verran missä suunnassa. Jos oon paikallani kroppa kohti hyppyä ja teen valssin se vie yhtä kovasti Gavan hypylle. Eri asia sitten tollerin kanssa. :D Ja itse mainitsin siitä, että pitää katsoa kun tulee putkesta. Sitten kun keskityin siihen huomasin, että jos ihan oikeasti pidän kunnon kontaktin (en katso sivusilmällä ja vasta kun koira ehtii lähemmäs) niin en oikeasti pysty silloin nähdä seuraavan hypyn sijaintia. Se pitää tietää ja muistaa. Koiran tullessa putkesta voin jopa kaksin käsin katsoa tiukkaan silmiin ja ottaa haltuun, siitä sitten lupa esteelle. Tämä vaatii töitä itseltä, kun oon oppinut katsomaan vain sivusilmällä ja katson joissain kohdin paljon esteitä mille mennään. Tutustuessa pitäisi osata tehdä noi kohdat esteitä näkemättä. Oikein ohjaten koira pitäisi pystyä näkemään kokoajan, tietty nyt jossain persjätössä. Mutta näkee heti myös jos tulee virhe tai lähtee väärälle linjalle. 
Vielä sama juttu niin, että Gava kääntyi hypyn 5 oikealle. Ensin ohjaus oli huonompi, sitten hyviä. 

Niisto: ekalla kertaa siitä tuli enemmän ihmisnuoli, odotin että hidastaa ja lähdin vasta pois alta. Sitten koitin tehdä enemmän niiston ja lähteä paremmin liikkumaan. Tulikin tosi hieno ja pääsin alta pois. 

Takaakierto kohta 20-24: hyppy, A:lle persjättö, sitten takaakiertoon. Jes hienosti! (oma liikkuminen oikea) Päällejuoksukin sujui hyvin, Gava luki hyvin hypyn takaakierron. 

Putki+muurin käännös: tässä taas sama, otin askeleen kohti muuria ja sitten valssasin. Kun tulee putkesta käsi alas ja valssia. Tosi hieno käännös! 

Gavalle tosi hyvät treenit! Mulle tosi hyviä huomioita. Ja juuri, että ekat toistot jenkissä Gava teki käännöksen koska oli pakko = verkko edessä. Sen jälkeen alkoi tehdä vähän kokoamista ennen estettä ja itse muistin liikkua. Menetän aikaa juuri siinä, jos ohjauksen jälkeen jään ihailemaan. Ja näitä pitää tehdä usein, jos tekee paljon irtoamis ja rallatus juttuja niin näihin ohjauksiin tulo vaikeutuu. Muistikin, että mielummin joskus ratatreeniä eikä vaan aina yritetä ehtiä paljon tai tehdä vähän kaikkea. Vaan keskittyy johonkin mitä täytyykin tehdä ja tässä tapauksessa osaavat apusilmät oli tosi hyvä! Ja viime ohjatuissa treeneissä oli liian monta vaarallista kohtaa, palkkauksessa tai radalla. Täytyy saada pienestä kuuntelemaan ja katsomaan ohjausta. Gavalle treeni oli yhtä rankkaa kuin ratatreeni vaikka tehtiin 2-3 esteen pätkiä lähinnä. Olin miettinyt etukäteen kaikki nämä kohdat ja teemana juuri putkesta tullen noi ohjaukset. 


RUUTI & RALLY VOI-RATA

Ruutille kenraalitreeninä, jos ei muuten ehditä voittajanrata. Otin vain merkit mukaan, laitoin hiekkaan viivat kylttien kohdiksi ja ylimääräisillä merkeillä merkkasin käännöskohdat. Opiskelin kännykästä kisaradan (tutustuin kolmesti tai neljästi). Sitten Ruutin kanssa kerran läpi. Loppuun vielä vähän käytösruudun istumista edessä. Rata on aika kaukaa, mutta koneella näkee paremmin. 
Hyvä treeni myös itselle muistamisen takia, oikeasti kisoissakin mun keskittyminen on 95% koirassa. Täytyy vilkaista kylttien kohdat, mutta en hirveästi ehdi lukea kylttejä, yleensä ne menee ulkomuistista. Ja miettii etukäteen käskyt tms. Omat kyltit, joiden virityksessä kestäisi on myös A5 kokoa eli pienemmät kuin kisoissa (A4). Tuli mieleen että vois heittää myös numerot maahan ja se auttais vähän piirustuksen katsomista. 
- koira eteen, oikealle sivulle istu (meinasi mennä vasemmalle sivulle takaata-> olisi ollut -10p koska korjasi perusasentoa..)
- keskivälillä olevassa jalkojen välistä vaihdossa pysähdyin melkein odottamaan kun aivasteli (varmaan virheellinen -10?)
- oikeanpuolen seuruussa: istu, vasempaan käännös, istu oli vaikea! Eli oikeallapuolen paikallaan käännöksiä. Tämän uusin eli -3p. 

Gava teki vähän rataa alkua avoon soveltaen. Sivulta istu, seiso. Pyrähdys. Vasempaan pyörimisissä takapäänkäyttö paljon parempaa! 

Lauantaina siis kisaillaan. Omaa jännitystä helpottaa, jos "juuri" treenattuja kylttejä on radalla ja tiedän että ne on sujuneet. Tämä rata vielä oli aika vaikea, koska sisälti hirveästi puolenvaihtoja. Oma muisti alkuun katkesi helposti niissä kohdin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!