Siirry pääsisältöön

Josefina Sipilän ja Marko Kivihalmeen agilitykoulutukset

PE AGI GAVA
Josefina Sipilän eurooppalaistreenit ja Gava pääsi treenaamaan. (Novan tassuhaavat myös paranemaan päin) 

Katsoin piirrustusta alkuun että apua miten vauhdikasta. Mutta yllättävän hyviä kohtia ja osassa yllätti että 2 ohjausvaihtoehto olikin parempi. Takaakiertokäskyjä ei kuunnellut niin hyvin, enemmän ohjausta.
Kepeillä sivuttaisetäisyys ekalla ok, sen jälkeen jätti 2 vikaa välistä. Paitsi kun jatkoin liikettä pujottelun loppuun asti. Olin ajatellut juosta itse vasenta pidempää reittiä, kun ajattelin etten uskalla mennä putken eteen. Mutta lopulta oli parempi keppien kannalta juosta hyppy leijeröiden pidemmälle ja ohjata poispäin kääntönä putkesta takaakierto. 

Gava videolla

Treenaa:
- Novalle 5-9
- 11-13
- 16-18


TI AGI Marko Kivihalmeen koulutus (Omd tyyliä)

Treenasin molempia ja Gavan kanssa vähän lisää loppuun. Novan haavat oli reilu viikossa hyvin parantuneet, ihan pienesti erottaisi kohdan jos tiesi mihin katsoa. Silti Nova sai varalta ottaa tossun siihen jalkaan.

Novalle odottelua. Korokkeella olemista ja sen tarjoamista. Luvalla seuraamaan. Luopumista. Aika hyvin malttoi toisen koirakon vuoron.

Novan kanssa katsottiin pätkiä ja palkkasin kädestä tai heittäen lelun hihnajatkolla. Takaakierto persjättö sujui, kun takaakiertoon ohjaus oli selvä.
4 hypylle ekalla kerralla epävarma, toisella meni jo hyvin.
5 hypyn takaakierto päällejuoksussa, ekassa unohtui oikea käsi ja katse laskeutumiseen.
Kokeiltiin ensin persjättö 6 jälkeen, toisella kertaa taas valssia. Mutta en ehtinyt oikein jatkoon. Kerran kokeilin persjättöä valssin jälkeen 8 hypyn eteen, mutta olin ihan liian myöhässä. Kokeiltiin sitten 6-8 ohjaus niin, että itse menin oikeaa puolta ja tehtiin in-in hypyll 8. Novalle se toimi! Ainakin kun pohjalla jo oltiin tehty hypyt.

14-17 rengas oli ok, samoin keinu. Mutta lähtiköhän ennen lupaa? Toistolla pysyi paremmin keinulla. Jätettiin siihen, Novalla oli jo sen verran kuuma.


Gavan kanssa jatkettiin ensin siitä mihin Nova jäi. 17-22 putket ekalla niin, että kiersin hypyn 9 lähempää. Olin ajatellut että voisin ottaa hypyt myös toiselta puolelta, mutta persjättö lyhyen putken edessä käänsi koiraa niin tiukasti (hyppäsi päin siivekettä) . Gavan irtoamisella onnistui tehdä niin, että lähetin kauempaa putkiin ja oikaisin takaakiertoon 22.

22-26: takaakierrot 23 ja 24 sujui. Takaaleikkaus hypylle 25 ja siltikin meni sen aika naftisti, kun laskeutui 24 niin viistoon ja pitkälle. Osa ehti siihen persjätön. Takaakiertoa ei totellut kauempaa. Otin erikseen 25 ja takaakierto, sen jälkeen sujui kuviossakin. Kerran kokeilin vetää mun puolelta takaakiertoon, mutta ei totellut. 26 ja 27 takaakierrot ok.

Gavalle vielä alkua. 1-4 tein takaaleikkauksen hypylle 4, mutta siitä Gava juoksi putkeen 14. Takaakierto päällejuoksu 5 ok. Ei meinannut lähteä hyvin hypylle 6 kun tuli mun liikehäiriötä sivuun. Kun ajattelin kokeilla in-in tyyliin. Mutten päässyt niin lähtemään että olisin ehtinyt päällejuoksuun hypylle 7. Täytyi tehdä valssi ja leikkaus. Jarruvalssi lähellä hyppyä 6 toimi hyvin. Ja ehdin, vaikka ajattelin että lähempää hyppyä mulla menisi pidempään aikaa. Vaikea oli saada hyppäämään ristiin takaakierrossa 8, pieni rytmitys sai pyörimään Gavan mua päin. Kun nostin vastakkaista kättä niin lähti jo hakemaan putkea.

Treenaa
- 1-8 haastetta lyhyestä pätkästä!
- Novalle 18-22
- 23-28

Käytiin vielä pitkällä lenkillä treenien jälkeen ja löysin ihan uusia lenkkipaikkoja. Tofu oli mukana lyhyemmillä lenkeillä ennen ja jälkeen lenkin.

Tofu treenasi myös vähän korokkeella odottamista ja sen tarjoamista, laitan videota myöhemmin. 

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...