Siirry pääsisältöön

Kimppatottikset ja omatoimitreeniä videolle

Ma 7.8 tottista Vanttilassa, treeniseurana Tofulle Satu&mudi Sulo sekä Erja&hoffi Xena (juoksut) . Lämpöä oli joku 27astetta niin mentiinkin puiston varjopuolelle ja otettiin koirat varjopuihin odottamaan. Tuulista oli niin ei tuntunut niin pahalta varjossa olla.

Xena jäi kauemmas reunaan, tuuli vei hajuja poispäin. 

Tofu aloitti, tehtiin ensin muutama katsekontakti. Jota ennen sanoin virittelynä "tehdään tottista". Ekoista namirasiasta palkka, pinaattilettua. Kontaktiin voisi ehkä kohta kokeilla häiriöitä.. 

Sitten seuraukseen liikkeelle lähtöjä sekä muutama pidempi pätkä. Nami tai lelupalkalla. Kaikissa oli hyvä asenne ja tajusi liikkeelle lähdöt. Edistystä! Pitkän suoran lopulla ehkä vähän tuntui laskevan virettä vaikka oli edelleen oikea paikka.

Sivulta maahanmenoja ja joku liikkeestä maahanmeno myös. Vaati käsiavun, että oli nopea. Kokeiltiin myös namirasiaa edellä. 

Näyttelytreeninä hyödynnettiin vähän vieraampi treenikaveri. Tehtiin etupalkalla käsittelyä. Tofu pienesti murahti, kun meinasi kopeloida jalkoväliä. Tätä murahdusta tehnyt muutamasti lapsille ja ehkä kerran aiemmin käsittelytreenissä. :/ tehtiin sitten niin, ettei kosketus mene takapuolen puolelle niin saatiin toistoja, missä ei väistä tai sano mitään. Vähän parempi oli myös namikädessä. Tofu ei pahemmin nojannut mua päin ja seisoi aika ryhdissä. Epävarmuudesta päästy näköjään siihen, että kertoo jos ei tykkää. 

Kapulan pitoa voisi myös muistutella. Paikkista ei nyt tehty, mutta Tofu odotteli rauhallisesti maaten kytkettynä odottelupaikallaan.

Hyvä fiilis jäi treenistä! :)

Kuvituskuvaksi yksi Norja kuva

Tottiskuuri auttanut taas arjen koiraohituksiin ja niistä luopumiseen. On sillä kyllä yhteys arkitottelevaisuuteenkin.


Ke 9.8 tottis Saunalahdessa Tofulle ja Novalle.
Tofulle samalla kaavalla kuin aiemmin. Naksuttelin hyviä kohtia. Otin myös videolle Tofun treenin niin näkee ulkopuolisen silmin. 
Katsekontakti ja liikkeelle lähdöt parempia. Sivulletuloissa autan välillä. Kerran alkoi jätättää ja otettiin uusiksi. Ehkä pitää kohta alkaa olla itse passiivisempi. 



Novakin sai seurata lelupalkalla. 




Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...