KOULUTUS @ ATD halli
Gavan vuoro oli neljäntenä
Aloitettiin katsomalla liikkeestä istumista. Näytin sen jäävänä, tseppaili tassuja ja istui hitaasti. Kuulemma oli eka suoristanut itsensä seurauksesta ja sitten istunut. Mietin kommentista, että oliko liian mutkalla sitten seuraamassakin.. (liian edessä) Peruuttaen näytin myös, vähän parempi muttei siltikään niin hyvä. Ihan hyvä saada ulkopuolisen mielipide, joka vahvisti asiaa ettei tehdä vielä liikkeenä vaan palataan vielä alkeistreeniin. Tehtiin namikädessä vetäen koiraa ja itse peruuttaen, käden nosto ylös + käsky ja nami lentää pään yli. Tässä piti olla tosi tarkkana, ettei takapuoli jäänyt istumatta kokonaan. Nimim. palkkasin osan niistäkin, kun keskityin vain käsiohjaukseen. Sitten testattiin myös sellaista, missä vedän namilla + näytin käsimerkin (vippaus kädellä ylöspäin) ja heitin lelun toisesta kädestä. Näissä oli siis ideana, että etujalat ei pompi ja takajalat menee vain alle. Täytyi kotona iltalenkillä katsoa, mites Ruutin liikkeestä istu menee, mutta Ruuti tekee juuri noin oikeaoppisesti vaikken ole tajunnut sitä opettaessa mitenkään katsoa..
Kaukoja meinasin katsoa, muttei ne lähtenyt ollenkaan sujumaan. Tiedä mikä Gavalla oli. Se ei tajunnut ollenkaan mitä halusin. Oliko tilanne sitten katsomon kanssa jotenkin niin vaikea tai mikä. Ihan kuin ei oltaisi koskaan treenattukaan mitään kaukoja.
- Teoria pohjalta sitten vinkkinä, että tiedostaisi paremmin etujalat tehtäisiin treeniä, missä laitan etutassuille namit - nimeän sen "tassut" ja sitten annan luvan syödä namit. Että se oppisi, että sillä tiedostaa etujalkansa. Voi testata myös kosketusalustaa etujalkojen välissä.
- Toinen oli, että kun sivulta maahanmeno (taakse sujuu) niitä tehdään peräkkäin aina vapautus välissä, uusi virittely ja uusi käsky.
- Mun virittelyssä en voi koskea koiraan. Hyvä huomata sekin nyt. Esim vain pelkkä "kauko". Virittelyä voi ajaa myös sisään, että sanon sen. Ja sitten koira edessä tekee helpotettuna yhden asennon ja siitä palkka.
- Läheltä ohjauksessa toiselta poimittuna, kumpi käsi palkkaa ja mistä suunnasta. Voi saada koiran menemään vinoon tai keventämään toista puolta.
- vähän sitä miettii myös, että teinkö virhevalinnan kaukojen tekniikan kanssa, kun välillä on niin vaikeeta ja tuntuu ettei mikään asento ole helppo.. Gava jotenkin myös jää kiinni joihinkin käskyihin ja sekottaa tosi helposti. Toisaalta Ruutin kanssa mulla oli sama fiilis kaukoissa monta vuotta ja tuntui, ettei ne voittajaluokassa menneet millään paremmaksi.. Nyt vaan tuska kaukoista tulee uusilla säännöillä jo aiemmin. Otan myös itse niistä jotenkin painetta etten osaisi opettaa niitä oikein. Vaikka on niitä tosi hienojakin näkynyt ja koira on nuori..
Ruutu: tehtiin väliin muuta, kerran ei sujunut. Tein noin 10m matkalta viriteltynä ruudun ja meni ihan hyvällä vauhdilla. Tötsät oli siniset ja ruutunauha myös, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Testattiin pidemmältä matkalta, että itse oon ruudun ja koiran välissä, ei toimi lähtee edelleenkin lenkittämään ja kiersi jopa merkkejäkin. Tein näytettynä yhden tavallisen lähettäen sivulta, heti parempi. Yksi ehdotus oli tehdä luoksetulotyyppisesti, että näytän ruudun paikan ja menen ruudun taakse. Sieltä käsken ruutuun ja palkkaan, kun on oikeassa paikassa.
Muilta vinkkejä:
Tunnari: jos koira menee helposti oman ohi, voi tehdä rivin tai ympyrän missä on paljon kapuloita (kuva yllä). Jos koira ohittaa oman, kutsutaan se iloisesti takaisin ja lähetetään uudestaan etsimään.
Eteenmenoa voi treenata niin, että koira juoksee väylää. Jätetään koira ja lelu/ targetti. Siirrytään itse 10m päähän tai mihin matkalle haluaa. Kutsutaan koira, joka kiertää ohjaajan ja vapautetaan juoksemaan eteen. Tavoitteena, ettei koira ota sivullekontaktia. Ohjaaja voi myös pyörähtää ympäri ja näyttää ihan lähettävän käden. Tai sitten koira voi pysähtyä myös sivulle ja lähteä siitä eteen. Myöhemmin, kun vaikeutetaan niin ekalla toistolla on lelu /targetti. Ja toisella toistolla käydään hakemassa lelu tai targetti pois ja lähetetään tyhjään. Tyhjään lähetyksessä pysäytetään seisomaan ja kävellään palkkaamaan koira. Alla oleva kuva yrittää havainnollistaa tätä.
Ohjatussa lisättiin kolmas kapula keskelle. Aluksi tehtiin alla olevan kuvanmainen treeni, missä koira jätettiin haettavan oikean kapulan taakse (1m) ja kutsuttiin ohjaajan ollessa ihan kisojen mukaisessa paikassa. Seuraavassa koira jätettiin merkin ja kapulan väliin ja käskettiin sieltä hakemaan oikea, kapulat ihan evl sääntöjen mukaisessa rivissä. Kolmannessa koira jätettiin merkille ja keskikapula oli kauempana kuin reunimmaiset. Koira haki taas oikean. Koiralle haetaan ideaa, että reunimmaiset on aina niitä mitkä haetaan. Joskus keskikapulan luona voi olla montakin kapulaa.
Toinen ohjattuun liittyvä oli koiran ollessa sivulla ja kapulat vietiin. Yksi treeni oli ohjatun takana olevaa häiriötä. Se voi olla ruutu tai esim ihminen joka kauempana tiputtelee noutokapulaa. Tämä koko liikkeen ajan. Toinen häiriö oli, että väärän kapulan luona kävelee ihminen. Molempia koira sivulla ja seisomassa merkillä/targetilla. Koiralle voi opettaa, että ekan kapulan tiputuksen saa katsoa. Muita ei. Sivulla koiran ollessa, jos koira katsoi väärään suuntaan korjattiin sivu-käskyllä. Olin tuossa häiritsemässä niin en kuullut kaikkia juttuja niin hyvin, että osittain jäi jotain kuulemattakin.
Noudossa käytiin paloina läpi vaiheita (ottaminen, pitäminen, irrottaminen). Ennen kuin palaset on valmiita, ei voi tehdä oikein kokonaista liikettä.
- pito/irrottaminen: itse kyykyssä ja koiralle kapula. Lelu tai nami esillä. Jos koira alkaa mälvätä viedään palkkio piiloon (selän taakse). Toista kättä tuodaan lähemmäs kapulaa ja tavoitteena että kapulasta saa pitää kiinni. Jos koira alkaa mälvätä tai liikuttaa kapulaa, kädet viedään pois. Jos kapula tippuu, annetaan se takaisin suuhun. Kun koira antaa pitää kättä kapulalla, niin vapautussana ja palkka. Aluksi ohjaaja on kyykyssä edessä. Sitten seisoo. (Sitten voi siirtyä sivulle.) Ja sitten sivulla/edessä.
- ottamiseen lyhyempi matka. Tekivät treeniä, jossa kapula metrin päässä koirasta ja ohjaaja kutsuu toiselta puolelta. Voi tehdä myös niin, että ohjaaja on koiran seläntakana.
- kapulan kantaminen: jos huono lelu viedään näkyvistä pois. Hyvää kehutaan. Koira kantaa ja itse peruuttaa. Voi tuoda siitä myös sivulle.
- kapulan tiputtaminen vauhdista ei myös sujunut. Liikutetaan lelua niin pitkin omassa kädessä, kunnes koira vaihtaa sen kapulaan. Tähän voi ottaa myös jonkun sanan. Itse oon opettanut sanan "kii" joka tarkoittaa tiputa se mitä olet kantamassa ja vaihda se leluun tai namiin.
- siihen, että koira menee hypäten kapulalle Tiltu oli sitä mieltä, että se menee enemmän luontaisella saalisvietillä, eikä ajattele niin noutoa. Täytyy saada jokainen palanen kuntoon ja koira tietämään mitä käsky tarkoittaa.
- Kuuntelua kapulan heitettyä. Koska koira teki helposti pompun ja menee liian saaliilla. Niin stopata koira seisomaan ennen kapulaa. Avustaja voi tarvittaessa vahtia, ettei kapulaa oteta jos koira ei tottele. Helpompi vaihtoehto on huutaa palkkasana, koira juostessa ja palkata koira. Samaa voi tehdä, jos koira tuntuu menevän liian lujaa kapulalle eikä ole niin kuulolla.
Ääntelyyn (usein koiran tiedostamatonta) viedään palkkio pois eli usein ihminen. Koira käsketään paikalleen ja ohjaaja menee pois sivulta. Joko sivulle tai taakse. Siitä voi myös kutsua uudestaan sivulle liikkeen aloituskohtaan. Kun koira pitää kontaktia ja on hiljaa, kehutaan ja voidaan tulla sivulle. Jos ääntely jatkuu, taas jätetään ja mennään pois sivulta. Sivullakin odotetaan, että koiralle tulee keskittynyt ilme. Myös, kun koira ääntää sen jättäessä ei katsota siihen olleenkaan. Usein katsekontakti koiraan voi myös tukea ja palkita.
Merkin kierto ja kapulat: ensin pelkkä kierto. Sitten laitettiin kapulat ja koira halusi vain toiselle niistä. Kun koira hakee väärän, voi käskeä koiran kapula suussakin kiertämään ja jos tottelee kehua. Ei palkata väärästä! Toinen mahdollisuus on stopata koira kapulan kanssa heti sen nostettua ja hakea kapula ja käskeä kiertoon ja kehua. Yksi vaihtoehto oli kapulat kauempana ja liikkuri näytti ensin kapulat ja sitten merkin nostamalla sitä. (tämä sujui) Yksi vaihtoehto, myös että liikkuri vahtii kapulaa, minkä koira meinaa hakea. Pitää kädellä kiinni tai jalalla.
Seuraus häiriötä ja sijaistoimintoa: Pehmeä koira otti häiriötä ja sitä komennettiin. Siitä petrasi kyllä, mutta seurasi myös rauhoittelua ja huulten nuolemista. Ideana olisi, että koira jo seuraamisliikkeeseen tullessaan tietäisi, että sen pitää olla tarkkana ja keskittyä. Koirasta riippuen voi seurauksen aloitukseen siirtessä reittä napauttaa kädellä jämäkästi tai muu. Sen sijaan myös, että huomautetaan keskeytetään liike ja aloitetaan liike alusta. Näitä uusia liikkeen aloituksia voi tehä useammassa kohtaa seurauskaaviota. Ja niihin voi ottaa myös häiriönä kapulan tiputtamista, ruudun merkkien korjaamista tms. Koiralla taas, kun tuli sijaistoimintoja pysähdyttiin ja odotettiin, että sijaistoiminnot loppuu ja petraa taas hyvään kontaktiin. Sitten vasta palkka. Sama, jos katsoi muualle, pysähdyttiin ja odotettiin, että koira kokoaa itsensä ja tarjoaa kontaktia. Ideana, että koira tajuaisi itse tsempata itsensä, kun tulee häiriö. Ja kun pehmeällä koiralla kieltäminen sai vain painetta aikaan koirassa ja huulten lipomista. Helposti varmasti tuollaisen jatkuessa voisi tulla ääntä tai muuta turhautumista.
Liikkeiden valmistelevaosuus: tätä harjoitteli yksi koirakko, että kun kokeissakin tietää siirtessään mikä liike tulee olemaan. Että ohjaaja asennoituu jo sinne kävellessään liikkeeseen kuin vasta koiran ollessa sivulla. Nykyisillä säännöillä, kun ei koiran sivulla istuessa ole paljoa aikaa. On tarkkana, että koiran mielentila on oikea sinne jo siirtyessään. Ja voi suoraan odottaa liikkeen alkua. Ei tarvitse sivulla viritellä. Jännä lähestymistapa, jota en ole ajatellutkaan. Ruutia voi helposti nostattaa sivulla tapahtuva virittely.
Kisamainen liikkeiden aloituksilla: samainen koirakko veti voi - luokan läpi. Niin, että tulivat aina kuulemaan mikä on liike ja koira palkattiin. Oletusarvoa ilmeisesti laskettiin, ettei aina pääse tekemään. Pari liikettä taas tekivät.
RYHMÄTREENIT oli myös tosi kivat!
Aloitettiin paikalla makuulla 2min. Olin näkyvissä, kun ei olla tehty piilossa. Gava nuuski alussa ja kävelin kohti, että lopetti. Kerran vilkaisi naapuria. Maahankäskyissä katsoi liikkuria, mutta totteli. Sama istumisen kanssa. Täytyisi saada muhun pitämään kontaktia. Ehkä voisin huomauttaakin, jos ei sitä pidä.. Tässä liikkuri huitaisi kädellä liikkeen, että saa käskeä. Tosin 5 kertaa ennen Gavaa, joten ei voi jäädä huomaamatta. Sivulletullessa huomasin taas toistuvan ongelman, kun Gava koukistaa häntänsä sille puolelle niin sain varovasti asetella jalat sinne :D Gava pysyi ryhdikkäänä eikä mennyt lonkalle, se on ongelma on poistunut itsestään.
Luoksetulot (c) Pirkko |
jääviä (c) Pirkko |
Mentiin rinkiin ja otettiin luoksetulot (stopilla tai ilman) ringin toiselta puolelta. Koirat istui tai makasi. Itse en muistanut jättää maahan, miten avossa on. Tosin olikin vaikeampi noin, kun takana sanottiin "maahan" niin Gava meni maahan, kun olin itse siellä 15m päässä. Ei saisi totella. Ja Gava sai ihan vikana luvan tulla luokse niin ehti mennä välissä maahan, kun epäusko iski. Tuli myös epävarmasti luokse. Istui varmaan jo useamman minuutin siihen asti.
Jääviä niin, että mentiin kentän laidoille nenät vastakkain eli 5+4 koirien määrästä riippuen. Vähän limittäin. Sieltä sitten käveltiin ja otettiin jäävät kolmeen eri kohtaan. Jossain vaiheessa tuli vastaan toinen koira ja sivuillakin oli kokoajan häiriötä. Oltiin Gavan kanssa reunassa eli vähän helpompi kohta. Tein ensin istumisen, sujui. Sitten seiso, sujui. Ja maahan, mutta istui. Kun käskin kovempaa niin meni maahan. Kiersin aina ympäri ja sivulta palkka. Vaikeimmat asennot sujui. Tai maahanmeno on jäänyt nyt vähälle treenille. Voisin toki miettiä, olisko "maahan" käsky Gavalle helpompi kuin "down" muiden kanssa.
Kaukoja niin, että tehtiin rivi kaikkien nenät samaan suuntaan (samoin kuin paikkiksessa). Sieltä yksitellen käskettiin koirat johonkin asentoon. Nämä oli Gavalle vaikeita. Toinen kaukorivi oli niin, että joka toinen nenä toiseen suuntaan ja omaan tahtiin kaukoja.
Seurausta niin, että jokainen lähti rivistä, jossa oltiin joka toinen eri suuntaan. Tuli käskyjä mennä suoraan, kääntyä ja pysähtyä. Ja aina sai päättää mihin suuntaan kääntyy. Mentiin siis sikin sokin seuruuttaen. Tosi hyvä treeni! Gava ei tosin vilkaissut kertaakaan muualle, mutta siitä huomasi vaativuuden että alkaa yliyrittämään ja poikittikin lopussa. Siitä käskin korjaamaan paremmin. Olisi voinut olla panta ja hihna siinä.. Toki tosi hyvä, että Gava on oppinut että häiriön tullessa vain petraa seuraamistaan. Siihen vain vielä se, ettei paikka elä silloin. Tuntee oikein, miten tiiviisti se liimaa posken mun jalkaan. :D Sentään, jos muuta en oo osannut Ruutin heikkouden - seuraamisen jälkeen, niin Gavan seuraus näyttää useimmiten tosi kivalta omaan silmään. Rasmuksen seuruu oli myös tosi hyvä, mutta sekin nopeasti välillä vilkaisi muualle.
- ajattelupohjana evl
- ohjaaja tietää kisoissa mitä on tekemässä ja tuntee koiransa -> siitä riippuen haluaako hakea koulareita (oppia tuntemaan paremmin), vai siirtyä 1-tulos/luokka
- arvostelulajina pitää tuntea säännöt, ettei opeta mitään sääntöjen vastaista kuten virittelyt. Ei ole myöskään sallittua ennen liikkeestä maahanmenoa käskeä koiraa maahan jne. Jäävissä tai kaukoissa ei saa näyttää myös käsimerkkiä taakse. Kaikkea minkä voi tulkita avuksi. Saa kuitenkin sanoa virittelysanan. Alemmissa luokissa voi tosin olla vähän löysempää, mutta opettaa heti miten jatkossakin saa toimia.
Koiran osaaminen (evl) rakentuu näistä paloista
- paikalla olo (kapulan heittoa katsoessa, jäävissä, paikkis, lähetyksissä ym)
- seuraus
- jäävät (joka suunnasta, kaikki asennot)
- luoksetulo (kapulan kanssa, luoksetulo, kierroissa)
- nouto (ottaminen, pitäminen, irrottaminen)
- lähetykset/suunnat (ohjattu)
- tunnistusnouto (nenätyö)
- kaukot (teknisyys ja etäisyys)
- liikkeiden osat, kokonaiset liikkeet ja koko suoritus
- yllätyksellisyys esim kolmesta liikkeestä osa, jotka yhdistetään (ruudussa kaukot ja sieltä tunnariin) -> kuuntelutreeniä
- treenaa virheitä ja stipluja,
- palkkaus nami/lelu/kehu
KOE
- kokeen ajankohta (milloin koira valmis)
- kisapäivä (rutiinit yms)
- koetilanne (agia viereisellä kentällä, kuuma, voi olla myös avustaja esim sm:it..)
- palautuminen ja palaute (listataan mikä hyvää ja huonoa)
- treenaaminen kokeen jälkeen (kuinka äkkiä ja kuinka paljon)
Tiltulla vikat 2 viikkoa ennen koetta on vain perusteiden tekoa, ei enään opeteta asioita. Normitreeni taas on kisamaisia suorituksia, mistä valitaan tietyt palat suorittaa. Sisältää siirtymää ym. Kisoissa ei katso numeroita, mutta katsoo oman arvion liikkeen sujuvuudesta. Kisapaikalla katsoo liikkeiden aloituskohdat ja liikejärkän. Ei katso muita koiria ja viihtyy itsekseen. Virittely ennen kehää riippuu koirasta. Toiselle vain namien syöttelyä, joskus itseä varten testata seuraus/kauko/stoppi tms. Esim uudella alustalla. Nuoremman koiran kanssa saattaa kerrata myös jonkun asennon, että tekeekö oikein. Siirtymät riippuu koirasta. Toinen kulkee vapaammin lähellä pyörien ja toinen seuraten. Toinen nostaisi kierroksia sivullakävelystä ja toisen pää ei kestäisi niin pitkää suoritusta. Ja myös "huipuille" voi käydä niin, että koira tekee jotain arvaamatonta kokeessa tai joutuu kasaamaan itsensä. Esim yhdessä kokeessa oli koira juossut kehään jne.
- treenikaverit (tietävät tavoitteet ja tekevät hyviä huomioita, auttavat..)
- videointi: kokeet ja treenit
- erilaiset koulutustilaisuudet (erilaisia paikkoja, uusia koiria, kouluttaja..)
- kisamaiset treenit (esim kaikki putkeen tai riippuen koiran tasosta, voi olla myös kisamainen koe, että menee kokeeseen katsomaan miltä näyttää ilman tulostavoitetta)
- harjoitustottelevaisuuskokeet (kisamaista ilmoittautuminen, aikataulut, voi kuitenkin treenata)
Välillä treeneissä voi tehdä myös niin, että kaveri päättää liikkeet ja kertoo ne kisamaista tehdessä.
Lenkeillä tekee seuraamista, kaukoja, tunnaria.. Esim koira voi puskasta tultuaan joutua tekemään kaukoja. Yleisesti tokokokeet ajattelee tottelevaisuutena. Esim ruudussa lisäkäskyt, jos ne sujuu on tottelevaisuutta vs noutokapulan pureskelu tms.
Kaukoissa puhetta oli, että hyväksyykö vähän hitaammat kaukot missä koira ei liiku (siirtää tassut yksitellen) vai pompun kautta missä koira voi liikkua 5cm. Tuomarit arvostaa taas enemmän, sitä että koira ei liiku kuin nopeutta.
Yleensäkin päivästä tuli hyvin ilmi ajatusmaailma mikä tähtää evl koiran osaamiseen. Välillä se unohtuu vaikka se on tavoitteena, koska ajattelee että pääsisi nopeammin seuraavan luokan vaatimuksiin. Treenien suunnitelmallisuus myös tärkeää, Tiltulla seuraavat treenit muotoutuu sen mukaan mitkä edellisissä oli huonoa, aika samalla tavoin siis meilläkin. Gavan kanssa täytyy nyt tehdä suunnitelma, miten voin lähteä rakentamaan mitäkin liikettä kohti evl osaamista. Esimerkiksi kierto-ohjattuun kapulat tai hyppy häiriöksi. Myöhemmin molemmat. Tunnari osaaminen paremmaksi. Kaukoissa on vielä pitkä tie 15m matkaan. Ruutu pitkältä matkalta ja ehkä joskus sivusta lähettäen. Ohjattu kolmella kapulalla. Merkki? Luoksetulon stopit. Helposti jäädään hiomaan vain samoja liikkeitä eikä homma etene.. Paikkikset piilossa, Ruutin kanssa tehtiin näitä paljon aiemmin.
Tuli myös ideoita Ruutia ajatellen. Haaveena edelleenkin saada se tva (yksi evl1 puuttuu) ja ikääkin riittää. Tästä päivästä taas vinkkejä ääntelyyn, yllätyksellisyys, kuuntelu. Kisamaisuutta Ruutikin tarvitsisi paljon useammin! Valuttu siitä taas pois. Ja Ruuti on myös jäänyt vähemmälle, vaikka Ruuti koirana vaatis enemmän treenejä ja haasteita.
Yleensäkin päivästä tuli hyvin ilmi ajatusmaailma mikä tähtää evl koiran osaamiseen. Välillä se unohtuu vaikka se on tavoitteena, koska ajattelee että pääsisi nopeammin seuraavan luokan vaatimuksiin. Treenien suunnitelmallisuus myös tärkeää, Tiltulla seuraavat treenit muotoutuu sen mukaan mitkä edellisissä oli huonoa, aika samalla tavoin siis meilläkin. Gavan kanssa täytyy nyt tehdä suunnitelma, miten voin lähteä rakentamaan mitäkin liikettä kohti evl osaamista. Esimerkiksi kierto-ohjattuun kapulat tai hyppy häiriöksi. Myöhemmin molemmat. Tunnari osaaminen paremmaksi. Kaukoissa on vielä pitkä tie 15m matkaan. Ruutu pitkältä matkalta ja ehkä joskus sivusta lähettäen. Ohjattu kolmella kapulalla. Merkki? Luoksetulon stopit. Helposti jäädään hiomaan vain samoja liikkeitä eikä homma etene.. Paikkikset piilossa, Ruutin kanssa tehtiin näitä paljon aiemmin.
Tuli myös ideoita Ruutia ajatellen. Haaveena edelleenkin saada se tva (yksi evl1 puuttuu) ja ikääkin riittää. Tästä päivästä taas vinkkejä ääntelyyn, yllätyksellisyys, kuuntelu. Kisamaisuutta Ruutikin tarvitsisi paljon useammin! Valuttu siitä taas pois. Ja Ruuti on myös jäänyt vähemmälle, vaikka Ruuti koirana vaatis enemmän treenejä ja haasteita.
Olipa hyvät muistiinpanot, kiitos! :)
VastaaPoistaKiva, jos niistä on muillekin hyötyä :)
Poista