Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

13.4.2018

Novan kisatreeni ja eka putki-puomi erottelu

Torstaina Novan kanssa tuurailtiin seuran omissa treeneissä. Missä oli Mintun radalla agikisatreenit. Katsoin jo alkuun, että ei ole ihan meidän tasoista, Gava olisi voinut kokeilla toki linjoissa olisi ollut haastetta. Päätin koittaa helpompaa Novan kanssa, jossa tosin puomi olisi iso riski, takaakierrot mietitytti, putkeen vienti 6, vähän saksalainen 9 ja lopun 16 hypyn loivakäännös.
Rata: Arvaukset osui aika lähelle (rimat 50cm). Mietin myös hypyn 3 linjaa, joka muuttuu 2 jälkeen, olisi pitänyt kutsua lähempää tai vähän 3 takaa? Tai korjata koiran linjaa aiemmin, rima 3 alas. Novalle plussa että korjasi viime tingassa hypylle. Takaakierrossa valssi, ton tyyliseen olisi voinut treenata takaakierto persjättöäkin jatkon ehtimisen kannalta. 
Putkeen 6 viennissä vähän olin myöhässä, mutta Nova odotteli mihin pitikään mennä ja aika lähelle sain viedä. Hyppy 7 ja käännös hyvä.
Puomille 5 kerralla, putki imi kovasti itseensä ja eniten tehtiin putkea. :D 

Puomin jatkossa saksalainen hypylle 9, sujui! Ehkä vähän jäin poimimaan riman yli. Loppurata muuten hyvää, mutta taas pieni vinous "loppusuoralla", takaaleikkauksessa 16 pyörähti ympäri. Nyt taas olisi pitänyt aiemmin leikata linja. Eteenmenoja täytyy treenata myös, ei myöskään irtoa noissa.. Toinen vaihtoehto olisi ollut vähän päällejuoksua toiselle puolen. Tai persjättö. 

Eli virheinä siis rima 5 ja sitten puomin sijaan putkeen eli hyl (alla video). Oikeastaan putkipuomi erottelua siis. Ja takaaleikkaukset kuntoon, vaikkei olisi ollut radalla virhe, vain aikaa menee. 

Takaakiertotreeni vielä vuoron loppuun. Avustaja palkkasi namialustalle hypyn laskeutumispaikkaan. Ekassa rima tippui, sai kuitenkin namin. Tehtiin pelkkä istumasta ponnistus ja palkka samalle alustalle. Sitten takaakiertona, namin sai laittaa ja vähän houkutella alustalle. Kaikki kierrot Nova lähti silti hyvin. :) Useampi hyvä takaakierto, takajalkojen ojennuksella ja hyvällä hypyllä. Aina sen jälkeen yksi istumasta pystyhyppy alustalle. Parissa ei oikaissut takajalkoja ja rima alas. Korjasi itse heti seuraavan.
"Kisaradalla" hyppäsi kierrot hyvin 50cm rimalla, vaikka liikehäiriöstä taas hyppäsi mun reunassa riman.

Video kisatreenistä sis. yhden onnistuneen puomin ja alku ja loppuradan ekan yrityksen

Novan kisatreenin katkaisi puomi, joka sujui videolta laskeuttuna vasta 5 kerralla. Pitihän sitä kokeilla, vaikka arvelin ettei tule sujumaan varsinkaan noin putken kanssa. Namialusta jätettiin salaa, koska alku oli siitä ohi, ehkä vähempi paha olisi ollut.

Tollous on varmaan tarttuvaa, kun tuntuu toivottamalta että edistystä tapahtuisi puomi treeneissä. Tässä treenissä nyt putken ohitus oli se juttu, joten ihan hyvä että namialusta oli helpottamassa. Kokonaisia puomeja on tehty liian vähän vielä (loka- ja marraskuussa ensimmäisiä), että osaisi hakea estettä häiriössä. Korjasi lopussa nopeasti 2on-2offiin asennon. Kohta kokeilla myös ilman alustaa ja sellaista missä juoksisin edellä/rinnalla? Pelkään vauhtia ja ettei sitten pysähdy.
Novan ketteryydellä vähän pelottaa myös laittaa sitä puomilla kääntymään, eli kävelyttää ylösmenon ylös tai puomin keskelle, mutta ehkä se vaatii myös niitä. Tehtiin tossa treenissä, sivusta 2on-2offit ilman namia alustalla hyvin. Ja alasmenon ylhäältä hyvin.

Onkohan tosta jäänyt vain huono tapa. Pitäisi vahvistaa rauhoittumista ja paikallaan pysymistä puomilla, mutta ne mitä Nova joutui odottaa puomilla, takajalat meni kuin steppitanssijalla. Luopumiset ja odottamista ennen seuraavaa namia. Vaikka haluan auttaa, että onnistuisi onko namialusta silti liian hyvä että unohtaa ajatella? Miksi Nova tekee sillä, kun Gava ja Ruuti ei. Oonko itse rauhallinen, kun koira 2on-2offilla? En koska fiilis että hetkenä minä hyvänsä ei koira enään pysy siinä. Tärkein tosin ehkä on, että Nova osaa juosta puomin loppuun ja focus on esteessä eikä vain kuikuile mua mitä se alkuun oli. Onhan tässä pienesti edistytty, vauhtia on tullut lisää ja juoksee varmemmin loppuun. Etupalkkaa oli 4 (videot)-6 treeniä, niissä ihan hyvää edistystä myös ja erottelua kontaktilla pysymiseen. Eivät olleet täydellisiä ja stipluja mukana. Puomille kutsun aina samalta etäisyydeltä?

Kriteeri on ollut muilla koirilla takajalkojen pysyminen. Nova on saanut korjata takajalat paikalleen ja tärkein ollut että pysähtyy. Halunnut palkata enemmän ja oon palkannut kaikki puomit kokonaisina, mutta alasmenolta en. Alasmenolta pitäisi saada 95% onnistumisia. Muut on saanut tehdä alasmenoja kunnes ne olisi lähes varmoja. Viime treeneissä ollut ideana myös puomille hakeutumista edelliseltä esteeltä ja tänään tuli (ylitsepääsemätön) putkihäiriö. Ne missä muuta vaikeata, ollut namialusta. Tavoite että juoksee loppuun. Saada onnistuneita ja pysähdyksiä. Yrittänyt ehkä myös oikaista, kun tietää että oma työnsä myös puomille hakemisessa ja lähestymisissä, että saanut molempiin treeniä.. Ehkä Nova on myös vähän lellitty pikkupoika, jonka kanssa ei ole niin tarkkana.


Novan puomin video historiaa: 

Puomin alastulolle 2on-2off 31.10.17 (Nova 2v) , sujuu sivusta laitettuna (metrin pätkä), 2m matka mun kävelyllä eteenpäin ei osannut pysähtyä. Kokopuomilla, käy maassa kääntymässä ja korjaa 2on-2off, harjoiteltiin yli kävelyä.

Eka koko puomi ohjatuissa 30.11.2017 (Nova kiinni mussa eikä tajua namikupin tai puomin lopun ideaa). Hiljaisempi vauhti ja jollakin kerralla sujuu 2on-2off ekalla.

2on-2off etupalkalla vaikea 13.2.18: Alasmenolla steppailua. Etupalkalla haastetta sivusta 2on-2offiin tuloissa, ekat alasmenolta. Koko puomilla juoksi maahan asti.

2on-2off etupalkalla ohjatuissa 16.2.18: sivusta puomille ja pallo edessä. 2/3 sujuu, pieni liikehäiriö ja namipalkka ennen palloa. Haastetta tässäkin ja vire korkea.

2on-2off etupalkalla 20.2.18: sivusta ja alasmenolta. Ekat kerrat ei videolla ja niissä stipluja, kunnes rauhoittui vähän. Kelpuutin vain heti oikeat. Kestää hölkän ohi.

Koko puomi etupalkkalla 23.3.18: ekassa toinen tassu tippui. Toinen vielä parempi. Kestoa seisomiseen, nami ja etupalkalle. Videota ennen alasmeno otettu kerran.

Koko puomi yksittäisenä ja putkesta (Nova 2,5v) 6.4.2018: avustaja palkkaamassa ja namikulho. Ekassa pysyi 2on-2offissa. Putkesta takajalat tipahti.


Gavan puomi tiivistettynä: 
vertailuna Gava 15kk (30.6.15) tekee putkesta puomin alasmenolle sivustamenoa täydessä vauhdissa. Yksi väärä bongattu ja toistoja lähemmäs 10.
Gavalla puomin alasmenot (15.5.15) pöydällä ja putkesta vauhtia.
Etupalkan esittelyä 7.3 sivusta 2on-2off, alasmenolta (3m?) ja putkeen vapautukset.
Oli sitten Gavallakin 24.1.15 korjauksesta palkkaa, välillä ei ja sitten haettiin sopivaa vauhtia että onnistuu. Silloin kun ei vielä osannut asentoa varmasti. Gava treenasi yhden talvikauden lähinnä 2on-2offia sivusta ja alasmenolla, kentällä ekat kerrat kovan vauhdin kanssa.

Gava teki kokonaisena puomia vasta kun se oli 95% varma. Etupalkka voinut olla, mutta ei namialustaa valmiina. Nova tehnyt nopeammin koko puomia ja onnistumisprosentti pienempi ainakin täydelliseltä 2on-2offilta. Erona myös Gavalla parempi laatikkotemppu ja Gava omatoimitreenasi keskittyen jokatoinen vk 2on-2offiin alasmenolla. Nova käynyt eniten ohjatuissa, vähemmän omatoimisesti, vähemmän toistoja. Ohjaajalla hoppu edetä, että joskus valmistuisi. Gavalla ei ollut edes ikää riittävästi kisata, kuitenkin 5kk iso edistys. Eteneminen pienin askelin.


Lopussa Nova teki vielä in-in treenin pikku tauon jälkeen kun seuraavaa ryhmää ei vielä näkynyt. Jyrkemmästä kulmasta eka hyppy niin onnistui. Loivempana ei onnistunut. Jos menin hypyn riman yli, iniin kutsuessa tuli hypyn suoraan eli en päässyt edelle.

Jäätiin halliin myös oman vuoron jälkeen katsomaan seuraavaa. Osittain hiljaa ja välillä vinkumisesta, kerran tiukka komento ja hiljeni. Sitten palkkailin käy siihen- makuuta. Nova hyvin vapaana katseli lopussa toisen treeniä, kun oltiin samaan aikaan kentällä omatoimitreenaamassa, vähän vuorotellen.

Treenaa Nova: 
4-6: takaakierto persjättö?
- 2on-2offia paljon erikseenkin
- putki- puomi erottelu
- takaaleikkaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!