Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

25.5.2011

Rurun agilitytreenit med Jalo

Hain siis Jalon mukaan meidän treeneihin ja tultiin ajoissa paikalle ensin lenkille ja sitten treenaamaan. Olin tehnyt jalolle leveän beessin kuonopannan. (kyllästynyt perässä lentelyyn) Ja siinä oli sitten tappelemista, Ruuti tottui siihen niin helposti. Tappelemisesta puheenollen Ruu kävi kerran lenkillä Jalon päälle, en huomannut tilanteen syttymistä. Palkkailin kun nätisti piti, mutta uudesta panta ei enään menisi, koska se sai virhreä-ruskea värityksen.. Sitä hankailtiin ruohoon, hiekkaan ja sain estellä repimis yritykset. Toinen lenkki meni vähän paremmin jo, ihanaa silloin kun antoi olla niin oli niin helppo taluttaa.

Kentällä koitettiin putkea ihan pienimmillään, Jalo oli ensin sitä mieltä ettei tule lähellekään. Tehtiin sitten lelun kanssa että heitin ensin puoli metriä ja pikku hiljaa pidemmälle ja kun otti sitten toisesta suuntaa ja loppu oli tuttua niin uskalti mennä kaksi kertaa läpi. Kahdesti yritti karata myös Hannelen luokse portille (kentän toisesta laitaa) onneksi Hannele hääti niissä pois ja ekalla kertaa raahasin sen takaisin. Lisäksi kun oli odottelu aikaa harjoiteltiin taas autoon menoa. Istuin ja odotin, ensin palkkaa että nostaa etujalat ja sitten pikku hiljaa pidemmäksi nami meni. Saatiin aika monta kertaa palkattua että meni autoon ja autossa parit namit, koska heti on kiire pois. Yhdellä kertaa se jäi seisomaan autoon! Jäähdyttelylenkin jälkeen sai taas hetken houkutella kunnes uskalti tulla. Katsottiin myös vähän tarjoisiko yhtään alastulolle menoa, mutta naksutin pitää opettaa paremmin, eikä se ollut nyt edes mukana. Paristi houkutellen palkka. Mini seurauskohdan treenit. Ja käytiin muutamat kerrat kontissa kävelemässä, se oli vähän jännä koliseva pohja. Jalo oli vain sitä mieltä että jokaista koiraa saisi moikata, ei päässyt yhdenkään luokse kiskomisyrityksistä huolimatta ja sai palkkaa kun ohitti nätisti.

Pitääkin ottaa jollakin reissulla kesäkuvia..
Ruutin treenejen teemana oli irtoamista + keppitreeniä ja pituudelta käännös. Alussa oli vedätyksellä pussiin meno. u-putki, hyppy ja kepit terävässä kulmassa + takaaleikkaus. Ruuti meinasi singota ensin hypyltä suoraan, piti ottaa tiukasti haltuun ja välillä meni 2-3 väliin. Jos sisäänmeno onnistui niin sitten sujuu, ongelmaa ei ollut takaaleikkauksessa. Näiden kulmien treeniä kotona! Leikkasin äsken agikentän ruohon niin pääsee kivemmin treenaamaan siihen (niin laiskasti tulee mitään tehtyä siellä). Kotona voisi treenata kontakteja, puomin alastulolla nopeutta, A:lla käännöksiä ja keppikulmia. Mutta treeneihin, kepeiltä tultiin 2 hyppyä ja puomi, tehtiin ensin puomia yksitellen. Ensin alastuloa ja sitten kokonaan lelupalkalla, että tulisi nopeasti. Siitä hyppy takaaleikkauksella ja putkeen (melkein täyskäännös). Putkesta A:lla loiva käännös, hyviä, muurin palikat meinasi tippua, vähän vaaralliset. Pituudelta tiukka käännös puomille, Ruu meni hyvin, itse unohdin pitää pitempään heittävää kättä. Lopussa ei ollutkaan ongelmia, tai Ruu taisi kerran tulla renkaan reunasta, vaikka itse katsoin ettei olisi tullut..



Ruutin käytös on mennyt taas vähän huonompaan eli se saa joutua taas tiukempaan kuriin. Se on murissut Rasmukselle sen tullessa huoneeseen ja välillä ominut jotain.

Ruutin oikealla puolella istuva pikkupiru 
Tunnari laskuri eiliseltä, sain kaverin tekemään. Tehtiin noudon jälkeen, ympyrä. Nätisti etsi ja toi. 99-1=98

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!