Siirry pääsisältöön

Rasmuksen sairastamiskierre

Kuulin kun palasin matkalta, että Rasmuksen vointi oli ollut pitkäperjantaina todella huono. Tässä vanhempien kertomus mun muistista. Se oli ollut hieman vaisu edellisenä iltana ja äiti oli löytänyt sille jotain ruutin kipulääkettä. Olettaen että jalka tai anaalirauhasten tulehdus vaivasi. Rasmus sai saman viikon tiistaina anaalirauhasten tulehdukseen lääkkeet ja ne tyhjennettiin, joka oli kivulias ja se kiljahtikin siinä ja murisi. Seuraavana aamuna iskä oli päästänyt sen ulos ja se oli jämähtänyt seisomaan selkä köyryssä ja se vasen jalka ylhäällä eikä ollut päässyt liikkumaan. Iskä oli silittänyt vähän selkää ja Rasmus oli liikkunut vähän ja lysähtänyt maahan eikä liikkunut siitä. Äiti lähti hakemaan ylimääräistä kipulääkettä siskolta läheltä. Sen jälkeen Rasmus pääsi ylös ja lähdettiin viemään mevettiin. Siellä se oli tyttökoiran nähdessään lähtenyt köpöttelemään kuin terve.

Naiseläinlääkäri oli moneen asiaan erikoistunut ja otti rasmuksen tutkittavaksi. Se huomasi ensin että selkä oli kipeä ja se heijastaa etujalkaan. Hermosäteilyt lähtevät päästä ja heijastavat vain eteenpäin eli selästä jalkaan. Selässä todettiin välilevyn pullistuma, silloinhan selkä voi olla terve mutta kun se laukee niin se laukee. Rasmus sai lääkkeet ja ei saa yhtään hyppiä ja pitää olla rauhallisesti. Hyppimiset ei jatkossakaan tule kuuloon. Onneksi sentään näin, säikähdin alussa pitääkö Rasmus lopettaa. Pitää nyt katsella miten se lähtee etenemään. Pirteä se oli kuin normaalisti kun näin ja sai pidellä paikallaan ettei riehu. Onneksi muuten Rasmus osaa olla rauhallisesti.

Rasmus 09

Kommentit

  1. Hyi kamala kun säikähdin! Välilevyn pullistumat on kyllä ilkeä vaiva :(

    Tsemppiä paranemiseen!

    VastaaPoista
  2. Joo toivottavasti se menee ohi. Luin koirista, joita on sen vuoksi leikattu tai lopetettukin. Ei lääkkeiden kanssa kyllä huomaa enään pitään eroa koirasta, ihan normaalisti se on.

    VastaaPoista
  3. Voihan p...a. Kovasti tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Onneksi sitä ei nyt huomaakaan, Rasmus tosin on äitin luona ja voi ottaa rauhallisesti.

    Hyvä, että oireili niin sai lääkkeet. :)

    VastaaPoista
  5. Huh! On kyllä onni, jos Rasmus yleisesti ottaen on rauhallisempi oleilija, koska varmaan jatkuvasti liikkeessä olevan rämäpään kanssa tilanne olisi paljon mutkikkaampi. Toivottavasti lääkkeistä on apua ja elo selän kanssa onnistuu muutenkin hyvin.

    Ja pakko (taas) ihastella Rasmusta, se on niin komea, ihan yksi lempparitollereista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...