Siirry pääsisältöön

Rakas Rasmus 11v!

Rasmus tänään 11-vuotta! (Ja itse, kun sain Rasmuksen 12-vuotiaana)

Rasmus on voinut hyvin. Lähinnä toista etujalkaa on välillä onnuttu (nivelrikkoa olkapäässä), mutta osteopaatilla haettiin helpotusta niskaan ja selkään. Alkuvuodesta löydettiin puolen vuoden anaalirauhasvaivojen syyt, jotka aiheuttikin anaaliadenooma hyvälaatuinen rauhaskasvain peräaukossa. Tähän hoitona oli kastrointi ja tulehdukseen sai antibiootteja. Sen jälkeen on jakseltukin hyvin, vaikka kastroinnin jälkeen lenkeillä ollut vähän laiskempi, kun ei samalla tapaa tyttöjen hajut kiinnosta.

Kisarintamalla vuoden alussa oli helmikuussa ennen rally-tokon virallistumista (1.5) alo:ssa kolmannet kisat, joista tuli hyväksytty, tuomarin suosikki ja epävirallinen RTK1. Seuraavaan kisaan ei kesällä päästykään ontumisen takia ja muuten kisoihin oli niin tunkua, että ei mahduttu mihin muutamaan yritin. Yhteen oltaisiin saatu paikka, mutta tulikin tärkeämpi meno.
Koiratanssissa korkattiin viralliset kisat. Kuukauden treeniä oli takana laiskasti tehtynä. Kisoihin harjoiteltiin välissä seuraus normaaliseuruun lisäksi. Tuloksena HTM:stä ALO-H ja ALO-T. Toinen kisoista oli aika lähellä pisteiltään kuman arvoista.



Treeneissä on riittänyt intoa, mihin Rasmus on päässyt aina välillä. Rally-tokossa ei ollut kuin yksittäisten asioiden treenaamista ennen kisoja ei niin haasteita. Koiratanssissa on saatu opetella uusia seurauspositioita. Tänä vuonna neljää lisää on harjoiteltu väli, edessä poikittain, oikean puolen seuruu ja kuono taaksepäin.
Välillä on hömppätokoillut ruutua, ohjattua ja kerran tunnaria, jonka teki oikein.
Treenatessa Rasmus tekee vauhdikkaasti, leikkii hyvin ja on ahneempi kastraation jälkeen. Se ei kyllästy, jaksaa napittaa vieressä "mitä sitten?". Se tekee mitä tahansa innoissaan eikä ota häiriötä. Tekeminen jo itsessään ja pelkät kehut jo palkitsee.

Joskus harmittaa, että tuli ottaneeksi Ruutin, Rasmuksen ollessa vasta 4v. Vaikka se olikin jo TVA ja maxi3 kisannut isommissakin kisoissa niin on muitakin lajeja mihin olisi voinut käyttää aikaa. Tosin niihin muihin lajeihin ei tainnut olla niin kova innostus ja jälkikisoihin oli niin vaikea päästä. Ja Rasmus varmasti, kun on koira once in the life time ja ainakin tollereista. Onneksi kuitenkin nyt voi ilahduttaa Rasmusta treeneillä ja samoin se on innoissaan kisoissa tekemässä. Rasmuksessa ei ole niin eroa ollaanko kisoissa vain treeneissä. Ainut kerran evl:ssä, kun alkoi olla liian tiheä kisaputki. Toisaalta agilityn kantilta Rasmus lopetti lajin 2010 ja Ruuti pääasiassa aloitti agilitykisauransa samana vuonna.

Ohjattu
100% suora merkki




Oikea kultakimpale! <3 Paljon onnea ihana rakas Rasmus!

Vink ;)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...