Siirry pääsisältöön

Kahdet agilityt

MA Markon agility tuurausvuorolla Sporttiksella

- Novalle nopea treeni, irtoaminen "loppusuoralla kohti seinää". Ei mennyt ihan nappiin.
- valkoisissa kepeissä kerran rytmisekaisin. Lelu eteen ja ok. Hyvin haki umpikulmaan sisään loivasta kulmasta!
- puomi ok, palkkasin namilla.

- Gava keräsi kierroksia Novaa katsoessa.
- Ensin lenteli rimat (2,3), radan teemana myös kökkörata eli hankalia linjoja
- kepeillä nyt mokaili vauhdin takia ja ekassa kun olin vähän edessä karkasi hypylle. Meinasi muutenkin poimia ansoja ja lenkitti pari käännöstä (13). Kepeillä tein päällejuoksua loppuun, että sain työnnettyä hypylle.
- Gava vaati valeleikkauksen 4-5 väliin, eli menin putken päädyssä käymään seinän puolella. Ekalla kiersi sen takaa, kun linjasi sinne.
- Gava ehti tehdä Markon rataa 1-18 ja siitä menin keinulle, kun unohdin pätkän pois.



KE Saijan treenit 

Näissäkin tuli tehtyä molempien kanssa ja vähän tekniikkapainotteista. Okseri sujui molemmilta.

Novalle kontaktit ja kepeille ohjurit 2 alussa ja 1 lopussa. Ensin yritti mennä ohjurin ali. Tehtiin avokulmaa ensin loivana. Kun ohjasin linjalle niin sujui. Sitten onnistui 90 asteen kulmakin, tokalla yrittämällä. Jopa pituus ja 90 asteen kulmasta kepeille! Kepeillä oli etupalkka.
Keinulle enemmän toistoja vauhdilla putkesta, joka vähän takaviistossa tai rinnalla. Ohittamiseen treeniä keinulla ja puomilla. Puomilla ekalla kertaa lelukin oli edessä ja yritti varastaa. Toisella kesti ohi juoksemisen.
Vauhdikkaassa pätkässä Nova ei meinannut irrota valssihypylle, meinasi tulla putken ohi ja A:n ohi, kun olin jäljessä. Palkattiin ne apparin kanssa. Myös 3 hypyn pätkä, jossa palkka apparilta. Kokeilussa oli lelu, missä on vinku ja nameja saa sisälle. Enemmän molemmat tykkäsi siitä lelunakin. Nova ei tosin niin pahasti jäänyt siihen kiinni kuin palloon.

Gavalle kepit 90astetta ja putki oli takana. Ekana juoksi putkeen. Ohjuri oli kiinni 2 kepissä ja muuten maassa. Muut sujui! Jopa tiukempi kulma, 18 hyppy + kepit 8 kaikki avokulmaan. Vautsi! Lähetin kaukaa, enkä auttanut liikkeellä. Gava taisi luntata Novalta.
Lepakkotreeniä vähän niistoa ja jarruvalssia. Oli aika liukassaippua. :D 16-18 oli vaikea niin, että otin käännöksen 18 hypylle. Yritti lenkittää vähän seläntaakse, kun kiihdytin kääntämään 18 hypyllä. Ja jollakin taas kielsi 18 hypyltä.

Oli vähän humputtelutreenit, mutta tuli hyödyllistäkin. Nova vaatii etupalkkaa nyt ahkerasti.. Ja muistutellaan ohjureilla vaikeampia kulmia. Kepeiltä en huomannut jatkoa, että olisin sitä tajunnut kokeilla. 15 hypyltä oli vaikea lähteä molempien kanssa ajoissa, piti luottaa in-in käskyyn ja putki syötti aika helpoksi kulman. Novan treenilistalla odottaa myös saksalainen ja päällejuoksu.



Eläinlääkäri 

Viime viikolla Ruuti haki Livetistä eläinlääkäriltä silmätulehdukseen lääkkeet. Kosteus ok (ei kuivasilmäisyyttä), ei haavoja.

Kommentit

Luetuimmat:

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...