Bordercollie
BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

18.5.2019

Tottista toistamiseen, sääntöjä ja kuvia

PE TOTTIS ja hyppy

Tottisteltiin Inkan ja bc Saimaan kanssa Malminkartanon nurtseilla. Kuviakin otettiin ja aluksi käytiin kurkkaamassa lähellä olevaa Omenatarhaa, ei ollut vasta kuin muutamassa puussa kukkia. Inka otti myös meistä tottiskuvia. :) 

 


Gavan vuoro: 

Seurauskaaviota, palkkasin 50m kohdalla. Teki hyvällä asenteella, toki välillä jalkaan liimautuneena. Asenne oli hyvä, toki paikkakin tuttu. 

Eteenmeno: seurauksen kesken heitin pallon odottamaan. Juoksi suoraan, mutta kohti kuvaajaa ja sitten tajusi lähteä etsimään palloa. 

Hyppy: magneettikiinnityksellä olevaa. Ensin matalana hyppynouto. Sitten nostettiin korkeus tappiin ja sitten alas. Hyppäsi kaikki tosi hyvin. Nyt oli itseluottamusta. Otin yhteen suuntaan hyppäämistä ja parissa oli kapula. 




Novan vuoro: 

Nova teki myös seurausta, välillä kontakti tipahti. Edisti myös. Käveltiin kahdeksikko kuvaajan ympäriltä. Ei muistettu kokeilla alussa kättelyä. Palkkailin namilla hyviä kohtia. Tehtiin koko kaavio muten, paitsi "ihmisryhmä" oli väärässä kohtaa. 

Eteenmeno sujui hyvin pallolle, lenkitti kyllä myös alkuun kohti kuvaajaa. 

Hypyn kanssa oletin, että tajuaisi hyppynoudon idean. Mutta alkuun vaikka korkeutta oli 70cm? piti muistutella agilitytyylisesti hyppäämistä yli. Hyppynoutona piti ohjata myös yli molempiin suuntiin käsiavuilla. Kokeiltiin sitten enemmän pelkkää hyppäämistä, että nostettiin n. 80cm ja 85cm. Sitten laskettiin. Nova ponnistaa aavistuksen läheltä joten este ei ole ihan hyppykaaren keskivälissä vaan alussa. 



Ei niin kaunis hyppy
LA TOLLERITOKOA / Tottista, uusi paikka Vantaalta 

Paikallamakuu: Nova kahden tolleritytön välissä. Ajattelin kun jätettiin makuulle käydä piilossa. Ekalla kertaa Nova nousi istumaan. Samaa muuten teki viimeksikin. Seuraavalla kertaa pysyi maassa, menin kuusen taakse niin että mua varmaan näkyikin. Sitten osan ajasta seisoin siellä näkyvillä, mutta Nova katseli toista ohjaajaa. Maahan käskiessä liikkui taakse. 

Pohdin treeniaihetta ja en keksinyt mitään tokoiltavaa, ruutuakaan ei jaksanut rakentaa. Joten jatkettiin tottisputkea. 



1lk tottikseen kuuluu
1.luokassa koira ilmoittautuu tottikseen kytkettynä, sen jälkeen talutin irrotetaan. Suoritusvuoron koiran pitää olla samaan aikaan perusasennossa kuin paikallaan makaava. 

1 seuraus (20p), tuomari antaa merkin aloittaa. Ammutaan kahdesti ekan suoran aikana (väh 15 askelta koirasta). Henkilöryhmä 4hlöä lopuksi, jossa mentävä kerran ihmisen vasemmelta puolelta, oikealta puolelta ja vähintään kerran pysähdys keskellä. Loppuasento on seuraavan liikkeen aloitusasento.
2 liikkeestä istuminen (10p): 10-15m seurausta, liikkeestä istumaan, ohjaaja kävelee 15m ja tuomarin merkistä palaa. Vääräasento -5p.
3 liikkeestä maahameno ja luoksetulo (10p): 10-15 askelta ja maahan. Ohjaaja jatkaa kävelyä 30 askelta ja luoksetulo tuomarin merkistä. Luoksetulossa voi sanoa koiran nimen.
4 noutaminen tasamaalta (10p), 650g kapula tässä luokassa, n. 10m matka, 3s kuluttua eteentulosta irrotus. "Ohjaajan tulee siirtää noutokapula käsivarsi alas ojennettuna rauhallisesti vartalonsa oikealle puolelle." (ei vaatimusta heiton pituudella) Avut paikaltaan liikkumatta vähentää pisteitä, jos ohjaaja liikkuu on puutteellinen. 
5 hyppy 100cm (15p), ohjaaja menee vähintään 5 askeleen päähän hypystä. Käskyillä ”hyppy” ja ”tuo” (”tuo”-käsky on annettava hypyn aikana). Menohyppy 5p, nouto 5p ja paluu 5p. 
6 Estenouto 180cm: sama kuin hyppy. (ei vaatimusta heiton pituudella)

7 Eteenlähetys: 10-15m seurausta  (suorasta perusasennosta lähtien) ja koira lähetetään eteen. Ohjaaja pysähtyy kun koira lähtee eteen. Käsi saa olla ylhäällä siihen asti kun koira on maassa. 30m päässä koira käsketään maahan. Tuomarin merkistä koiran sivulle. Tuomarin merkistä istumaan. 

8 paikallamakuu häiriön alaisena: Ohjaaja kävelee 30m päähän ja selkä kohti koiraa. Toinen koira suorittaa liikkeet 1-6. Tuomarin merkistä ohjaaja palaa koiran luokse. Tuomarin merkistä nostaa sivulle. (Jos koira nousee istumaan tai seisoo paikallaan alennetaan arvosanaa. 3 liikkeen jälkeen liikkuminen alentaa arvosanaa, sitä ennen nollaa. Lopussa vastaantuleminen alentaa -3p.)

 Puutteellinen = 0p. 
1. lisäkäsky on tyydyttävä. 2. lisäkäsky puutteellinen. 

Ei sujunut vielä liikkeiden ja sääntöjen kirjausilman jatkuvaa "lunttausta". 


Gavan kanssa 

-  seurausta, eka 50m tosi hyvä ja pakko oli palkata nappiseuraus! Suorakuuri alkaa tepsiä, nyt on viimetreeneissä päästy tätä tekemään Talissa, Viikissä, Petikossa, Malminkartanossa ja nyt. Jatkettiin siitä koko kaavio ja palkkasin vasta sen lopuksi. 
- liikkeestä istuminen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Täytyy muistaa että jäävään väh. 10m, jätössä 15m ja luoksetulo väh. 30m. Hyvät jäävät. 
- eteenmeno: kaveri vei lelun nurtsin puolelle (oltiin hiekkakentällä). Yli 30m meni suoraan, sitten koukkasi ja löysi lelun. Lelu voisi olla näkyvämpikin ettei lopussa mene vinoksi. 

Novan kanssa
- katsekontaktin häiriötä, tennispallo oli kyllä tosi paha! Muut onnistui, mutta maan koskeminen myös vaikea. 
- seurausta: Tehtiin 50m suora, palkkailin väleissä tai huomautus jos kontakti karkasi. Käveltiin myös käännöksiä treenikavereiden edessä, oli aina vaikeata. Palkkasin myös pysähdyksen ja paikallaan käännöksen lähellä. 


NÄYTTELYHARKKAA 

Nova teki Nekku mummon kanssa näyttelytreenin. 

- Seisottamisessa vinkkinä pitää katse matalalla, ettei katso liian ylös (eturintaan vaikuttaa). 
- Ekat juoksemiset piti kontaktia. Sitten alkoi sujua paremmin. Oli myös parempi, kun juostiin tokana. Silti Nova yritti nostaa välillä laukalle. En muista talvella tällaista ongelmaa. Juoksutin vielä yksin edestakaisin ja ympäri. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!