Siirry pääsisältöön

Novalle agissa leijeröintiä ja omatoimiharkat

TO Marjo Koranderin agitreeneissä 
kisoista peräisin ollutta leijeröinti rataa Novan kanssa. Tehtiin yhteen osaan.

Aluksi palkkasin pari aata, kun oli odotettavaa.

1-5: Ekalla kerralla meni aalle, kun sanoin hiljaa käännöskäskyn ja ajattelin että kääntyy. Toisella kerralla sujui. Puomi ok, haukkui siinä? 4 hyppy mentiin seinään päin eli toiselta puolelta. Tein in-in käännöksen, mutta sillä tuli hypylle niin viistoon että osui siivekkeeseen tai tiputti riman. Varsinkin, kun piti ehtiä työntämään kepeille, meni vaikeasta kulmasta 2-3 väliin.
En ollut ajatellut pidempää reittiä eli pyöritystä 3 siivekkeen ympäri ja 4 hyppy "suoraan" jolloin kulmasta kepeille tuli parempi ja hypytkin helpompi ohjata.

Leijeröinti ja irtoaminen
5-7: kepit, putki ja putkesta (puomin toiselta puolelta) pituudelle. Tai ekalla kerta palkka oli putken ja pituuden väliin. Sitten pituuden edestä ja seuraavaksi pituuden jälkeen.
9-11: muurille irtoaminen oli vaikeampaa, koska namimaattia ei näkynyt. Aluksi taas palkka muurin edestä, silti juoksi välillä puomin alastulolle kohti mua, putkesta tultua.

11-12: aloitin niin, että jätin odottamaan Novan putken suulle ja menin puomin toiselle puolelle. Kun katsoi muuria käsky. Ekassa jäin liikaa takaakierrossa jalkoihin. Sitten se onnistui. Lisäksi putki ja takaa 14 ja keinu kertaalleen. Palkkasin keinun, mutta ei tullut tehtyä kisamaista, missä juoksisin ja kutsuisin jatkamaan rataa.

19-20: tehtiin vielä hyppy, putkeen (erottelu) ja kepeille takaaleikkaus. Ohjasin liioitellusti ja ihmetteli väliaitaa, että mihin täällä mennään. Gavan kanssa taas se etäisyys toimii. 



PE agia omatoimisesti Tiinan ja serkkupoika Artturin kanssa Lägillä.

Gava: 
- suorasta lyhyestä putkesta kepeille 90 astetta avokulmaan. Huomasin että alussa kun otin hypyn kierto ja putki, että olin aina ohjaamassa ja linjaamassa koiraa kepeille. Vaikeutin kulmaa jo kahdesti, kunnes hoksasin sen. Tein sitten niin, että tulin jäljessä sen verran etten itse muuta koiran linjaa omalla sijainnilla. Gavahan ampui suoraan siihen väliin, mikä oli helpoin. Ensin sitten takaaleikkauksella, että oma puoli vähän vetäisi oikeaan väliin. Hoksasi sen korjauksella ja sitten kulma sujui.
- putki ja kepeille täyskäännös, ohjaajan juostessa valmiiksi toista puolta.



Nova:
- kepit suorasta putkesta: verkko oli avokulman puolella ekassa välissä. Ensin yritti juosta verkon jälkeen kepeille. Yksittäisenä ensin ja siinä hoksasi. Sitten vauhdista yritin antaa Novan itse miettiä.
- kepit umpikulmasta tiukkaan kulmaan: nämä sujui heti ekalla, näitä on saatu nyt enemmän toistoja alle.

- putkiin irtoaminen:
hyppy, u-putki ja siitä suoraputki n. 8m välillä. Ekoissa juoksi suoran putken ohi! Edellinen putki syötti vähän vinoon, mutta muutkin osasi tuon.
 - Toinen oli pimeään putkikulmaan suoraanputkeen, tässä tuli mua kohti kyselemään, osassa irtosi putkeen (oikealta puolelta). Nämä selkeästi vaikeita ja oli pakko mennä lyhyen putken rinnalle. Toiselta vasemmalta puolelta tämä ok.
- Kolmas kohta oli yllä olevan kuvan suoraputki poispäin kepeistä ja siinä mutkaputkeen 1. Pyrin tässä myös jäämään keppien toiselle puolelle. Alkuun Nova kiersi ansasiivekkeen mun lähellä, kun otin sen pois niin meni kepeille (aika hyvin, mutta ei niin käsketty).  Sitten tuli mua kohti, kun ei tajunnut putkea. Välillä taas irtosi sinne hyvin. Selkeästi kun putkeen mennessä piti kääntyä vasemmalle niin se oli vaikeampaa. Onhan se eri suunta kuin mitä seurauksessa tai tötsän kierrossa. 
Pyrin ohjaamaan kävellen tai parilla juoksuaskeleella.

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...