Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

26.2.2020

Voittajatokoa ja tunnarin opetusvideo

Sunnuntaina kouluttamisen jälkeen treenattiin tokoa Agimestan pienellä puolella. 

Novan kanssa (toisen ryhmän vielä jutellessa) kerran bh seurausta kentän päädystä päähän. Parilla extra pysähdyksellä mm. Seinäeteen. Ja palkkasin heti kääntymisen jälkeen pysähdykseen. Paikallaan käännöksillä voisi muistutella takapäätä. 

Katsekontakti: näitä useampi ja luopumista. Myös kestoa. 

Tunnari
1. otin ruutunauhan putkipainojen luokse ja tehtiin oman etsiminen. Koiran sivulla tein kääntymisen, kiersin koiran ja vein oman. 
2. Oman piilotus samaan paikkaan ja väärät rasiassa metri ennen. Hyvin!
3. Oman piilotus samaan paikkaan ja väärät maassa. Eka kerta kun ei koskenut vääriin. Ne missä on napannut väärän ja heti jatkanut hommia etsien omaa, oon palkannut normaalisti. Kun ei tiedä varmasti, mitä on tekemässä ja vaikka tietäisikin ei kielletä väärästä, koska se tuo painetta ja mahdollisuudet onnistumisiin pienenee. Koiralla on oltava vahva luottamus, että osaa homman ja erotella hajun. Aluksi voi myös nostosta huikata kehut tai oman merkkauksesta, jolloin hyvä olla lähellä.



Kaukot: näitä metri edestä, mutta käsiavulla (ilman namia). Maasta seiso ok ja istu seiso. Mutta seiso maahan, liikkui? Ja seiso-istu onnistui osalla. Ilman targettia oli aika seilaamista ja toivotonta. Luopumista enemmän nameista ja vastustamista pannasta vetämiseen?

L-liike: Otin kahdella sivulla jääviä niin, että palkkasin tunnarirasialle, jossa oli takapalkka. Istumista ja seisomista. 

Seisomaan stoppi: Muistin stopin ja ajatuksen namipalkasta. Käytin samaa tunnarirasiaa namialustana/korokkeena ja kutsuin Novan, käsimerkki ja käsky ja vapautin taakse. Aluksi lyhyempää matkaa, sitten vähän lisää. Mun lähellä pysäyttäen stoppi parempi. Paristi kokeilin ketjuttaa maahan jätön ja kutsun, mutta niissä stoppi kärsi kun ajatus namista ehti vähentyä. Eka treenitällaisia ja ideana oli sopiva vauhti ja että käytin lopuksi pelkkää suullista "stop" käskyä. 


Gavan kanssa

Kaukot: tehtiin ensin m-i-m ja palkkasin. Sitten m-s ja palkka. 

Kierrosta istumaan stoppi: Sujui

Luoksetulon alku: Ei ongelmaa nyt. 

Tunnari: Sujui!
Ruutu: Käskin ruutuun lyhyeltä matkaa ja tunnarin väärät oli siinä sivussa. Hyvin kuunteli.
Tunnari: Vein oman tunnarien luokse ja uusiksi. Tosi hyvä. :) 

Istumaan jäävä: Tässä seisoi ja meni maahan. Lopulta saatiin muutama istuminen sujumaan. Eilen kun meni niin hienosti. :D Eilen kyllä istuminen oli zetassa toisena, ensin seisottiin.


MA TOKO Nova
Tehtiin porukoiden pihassa tunnari. Nyt ei mennyt yhtä hienosti kuin eilen videolla. Novalla liikaa vauhtia niin poimi hetkeksi sikarin suuhun, jatkoi hommia ja kun sai hajun omasta vaihtoi. Tai sitten kävi nostamassa väärää ja etsi oikean. Otettiin loppuun väärät rasiassa, ettei niitä voi sörkkiä. Oma kuitenkin löytyi aina ja se on pääasia. Ainahan näissä on treenejä suuntaan ja toiseen.

Maasta nostoja myös. Hyviä! Vaikea vain kuvata ja palkata.
Tunnarin pitokin tuli testattua.

Hypyn kanssa, joka 10cm korkea tehtiin yksittäisenä viistokulmia niin, että kun sanon "hyppy" ja katson estettä, Nova juoksee esteen kautta tai koukkaa esteen kautta. En ota näihin vielä liikaa palasia eli yhdistä noutoa. Suurin osa saatu sujumaan, mutta on mukana sellainenkin missä unohtaa mennä hypyn kautta. En käytä käsimerkkiä, kun voittajassa sitä ei saa käyttää ellei korjauksella. Voittajassa heitto voi mennä sivuun tai koira poimia kapulaa niin, että ajautuu vinoon kulmaan. Vaihdeltiin silti sitä, että onko koira vinossa vs itse vinossa hyppyyn nähden ajatellen myös evl:ää. Näitä nyt kolmena päivänä aina muutama kerrallaan.

Kaukot ulkona: ensin yritti tehdä ennen lupaa siirtoja. Sanoin, ettei voi ennakoida ja käskin siihen, mistä yritti lähteä. Palkat luopumisen kautta ja rauhallista ohjausta. Yllättävän hyviä ihan edestä saatiin tehtyä. s-i-s vaihtoja.

Luoksetulon stoppi: takapalkkana nami rasialla. Aika kivoja stoppeja!


KE TOKO Nova
Sisällä tunnari: ekassa oman etsintä, sitten kapulat rasissa ja vikassa "väärien kasa". Nyt ei ottanut kertaakaan vääriä ja nuuski rauhassa. Matkaa 2m (eteisenmatto).

Metallikapula (sisällä): en muista olinko muistanut vielä tätä kokeilla, ehkä en? viimeksi pentuna. Aluksi sai tarjota maasta nostoja. Ekat palkkasin, kun käytti suuta kapulassa muttei noussut. Sitten kapula nousi 10cm ja palkan tarjotessa nappasin kapulankin samalla. Muutama toisto näitä. Sitten nosti jos itse mun istumakorkeudelle kapulan. Kapulan kantamista niin, että laitoin sen metrin päähän ja Nova suoraan kantoi muutaman askeleen. Sitten niin, että laitoin maton päätyyn kapulan, Nova piti ottaa, kääntyä ja tuoda mulle. Alkoi tottua jo vaikka vähän piti keskikokoista kapulaa mallata suuhun ennen nostoa.
Jatketaan sisätreenejä. :)

Kaukot: takajalat pyyhkeelle. Taas toinen lähti helposti seilaamaan. En antanut ennakoida tai vaihtaa asentoa ilman lupaa. Palkkasin ne, missä toinen pysyy. Matka oli välillä 2m, ennätys? Kääntyy helposti myös vinoon. Edistystä maasta-seisomaan nousussa sekä seisomasta maahanmenossa. Niissä toki autoi enemmän käsimerkillä lähempää. Ehkä täytyy lisätä myös jumppatreeniä puolipalloilla, jotta takapään hoksaa paremmin.

On treenattu myös haukkumista lenkillä kahtena päivänä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!