Siirry pääsisältöön

Elefanttitemppu takapäänkäyttöön, esineitä, ohjausta, stoppia ja eteenmenoa: omatoimisesti

Influessa alkaa olla taputeltu ja päästään taas treenaamaan. SNJ:n pulinapalsta Facebookissa innoitti kuvaamaan videota ja sieltä poimin myös nometreenivinkkejä. Sellaisia, joista on hyötyä monessa lajissa. ;) Agilityt on tauolla 13.4 asti poikkeustilantakia ja kisat peruttu 31.5 asti. Viime vuonna ei varmaan missään kisattu edes tuohon aikoihin. Ehdin suunnitella tokokisoja mutta käännetään ajatukset uusiin tokosääntöihin ja treeni-into sinne. Toivotaan että läheiset pysyy terveenä ja ehkä iloisia (karvaisia) uutisiakin on tulossa, mutta niistä vasta kun on ihan varmaa.

TOKOVIDEOT:
Top tokotreenit videolista Youtubessa pennusta aikuiseksi
Keräsin yhdistetyn "tokolistan" meidän videoista, nyt nyt ovat olleet koirakohtaisesti. Lisäksi parantelin videoiden otsikoita.
Listalla videoita 10 vuoden ajalta, koska yhdet suosikkivideot on edelleen 4kk ikäisen hoitotollerin treeneistä, muuten lähinnä Gavan (-14) ja Novan (-15). Olipa hauska katsoa miten Gava pentuna teki kuin hidastetusta filmistä. Siellä on oikeastaan siis Gavan tokotreenejä 6-vuoden ajalta pennusta evl-koiraksi. Gava ja Nova edustaa myös vähän eritavalla koulutettavia, hidas ja nopea.


Sisätreeninä to 19.3:

Novalle elefanttitemppua eli etujalat tasapainotyynyllä pyörimistä. Ehkä ekaa kertaa harjoiteltiin oikeaa puolta. Myös vasenta, joka parempi mutta koska tuli niin istumisasennossa mukana niin päätin käskeä seisomaan aina palkatessa. Näitä on tehty aika harvoin, joten ei ollut kovin hyvin muistissa. Vatia muistuteltava myös ja tyhjentää vähän ilmaa tyynystä.

Video Novan elefanttitreenistä

Gava on pyörimisessä paljon näppärämpi. Gava sai tehdä oikealle sivulletuloja tyynyn kanssa ja pyörimistä.

Gava treenasi myös rally-tokoa ajatellen sivulta toiselle sivulle siirtymistä ohjaajan takakautta. Oikealle sivulle tulee yllättävän hyvin, mutta päätös siirtyä toiselle puolelle on vielä hidasta.

Gava harjoitteli myös 180 asteen pyörähdystä, tässä apuna oli pyyhe joka oli korokkeen tyyliin. Ensin mua päin seisoen kapealla pyyhkeellä. Sitten pyysin käsiavulla pyörähtämään takapuoli muhun päin ja palkkasin seisomisen. Sitten vapautin. Käskynä oli "turn". Ehkä tota samaa pyyhettä tai suikaleeksi leikattua mattoa voisi käyttää ulkonakin..

Tämä ajatuksena uutta evl ohjattua varten, missä voidaan hakea keskimmäinenkin. Gava tosin ei ole aina ihan suoraan kohti mua pysähtyessään. Samoin se eteenmenossa jää vähän vinoon pysähtyessä. Käytän toki näissä meidän stoppikäskyä kisoissa, mutta treeneissä en merkillä(?). Toinen vaihtoehto olisi sanoa sana, mikä tarkoittaa stoppia jossa käännytään mua kohti. Rasmus ja Ruuti oppi, että merkillä piti olla suoraan kohti, mutta Gavalla se on vielä vaiheessa. Ja jos merkki lähtee pois syyskuussa niin se ei voi olla enään vihjeenä olla suoraan kohti.


Lenkillä to 19.3 Nova treenasi myös haukkumista mulle ja äitille. Sekä tehtiin vieraalla hanskalla kaksi esinekaistaletta. Ekalla ei nostanut vierasta hanskaa, mitä olin koskenut nopeasti. Äiti heitti hanskan ilmaan ja sen jälkeen hetken empien nosti. Toistolla ei ongelmaa.


Perjantaina heti herättyä aloin miettimään, mitä keksikin treenata lenkillä. Illalla ennen nukkumaan menoa olin juuri katsonut kasan nomevideoita ja kirjannut puhelimeen niistä treenivinkkejä.
Päätin yhdistää esine-etsintää ja damihakua sekä ohjausta. Ja tokon stoppia. Pilli unohtui kotiin.



T:n malliin ohjausliike: Apuna oli polut T:n mallissa. Jätin salaa Henkan hanskan n. 10m päähän. Damin jättö salaa. Odottelua tuli videoinnissa ja kun piti keksiä sopiva puu kiinnittää jalusta videointiin.
Nova sai hajua vasemmalta (hanskasta). Joten päätin että otetaan ensin dami. Tuli ns. sokkolähetys koska koira ei tiennyt noudettavien paikkaa. Ei totellut ekalla yrityksellä, yritti lähteä sinne mistä sai hajun ja kutsuin takaisin. Lähempää nyt ja onnistui lähetys oikealle. Sanoin "oikea". Dami palautui nätisti. Heitin sen takaisin.

Sitten luvalla vasen, tosi hienosti lähti. Mutta Nova oli sitä mieltä, että jossain täällä pitäisi olla jotain oikeaa noudettavaa. Täytyi käskeä ottamaan hanska mukaansa. Tehtiin samaa hanskan suuntaa eli vasenta muutama toisto. Tokalla taisi taas etsiä jotain muuta. Sitten yhdessä juoksi esineen viereen ja äkkiä takaisin. Ehkä vikalla toi heti ekalla ilman käskemistä esineen. Dami taisi nostaa myös vähän virettä, että meni taas häsellyksen puolelle vaikka olikin hiljaa. Palkaksi sai pallon.




TOKO
Stoppi puun kierrosta ja takapalkalla, Novalle (toko): 
Kun katselin tokovideolistausta niin siellähän Gava 9-10kk treenasi lähes samassa paikkaa puun kierrosta stoppeja lelupalkalla. Joten tehtiin sama treeni pikku pojalle, joka kohta 5v. :D Ensin läheltä ja aluksi pallo lensi heti stoppi käskystä. Näitä lisää. Sitten käsimerkki ja käsky ja sitten lelu lensi. Väliin läpijuoksuja, ei yrittänyt kertaakaan ennakoida. Alussa lähempää kaikki oli puun kierrosta.
Pallo takapalkaksi, koira odottamaan ja pidensin matkaa, ehkä paljonkin yhteen treeniin. Aluksi n. 10m, sitten 15m ja 20m. Stoppasin lähinnä lähellä palkkaa ja ettei vauhti ehdi kasvaa liikaa. Kerran jätti stopin tekemättä, kun käskin myöhemmin. 

Erikseen on tehty myös muutamat stoppitreenit namirasia takapalkkana. Namin heitoilla kahteen suuntaan on vielä to do listalla. 




ETEENMENO
Linja (eteenmeno) ja häiriönä markkeeraus (damin heitto):
Tästä on apua pk-puolen eteenmenoonkin (ehkä tokoonkin), ekoissa näytin käsimerkin, vikassa seisoin paikallaan. 

Koira odotti paikallaan, kun vein pallon polkua n. 50m eteenpäin. Takaisin tullessa viskasin damin sivuun. Viritin kameran puuhun koiran seläntaakse. Nova vähän vinkui kun palasin takaisin. Hiljeni kuitenkin seurauksessa.  Seuruutin niin, että dami oli sivussa. Sitten lähetin eteen. Olisi voinut vaikeuttaa eteenlähetystä siirtymällä taakse (ja dami olisi ollut enemmän tyrkyllä), mutta sitten oltaisiin menty pois videosta. Tämä seuraavalle kertaa. 
Eteenmeno (linja) pallolle hyvä. Tähän lisää haastetta kun otetaan umpimetsässä, polun, puun, ryteikön tai ojan ylityksiä. Nämä on jo aika helppoja. Takaisin tullessa Nova bongasi valkoisen roskan rinteessä ja meinasi lähteä sitä katsomaan. Käskytin tuomaan. 
Seuraavaksi vein hanskan (olisin toki voinut jättää molemmat niin ei olisi tarvinnut rampata). Nyt etsi taas ja totesi sitten, että täytyy kai tämä tuoda. Yritti kuitenkin tällä kertaa lähteä paluumatkalla damin luokse, eikä ohjaajan. Käskin tuomaan. Koira odottamaan ja hain damin, heitin sen maahan ja komensin ettei saa nytkyä. 


Video eteenmenosta, dami häiriöllä 

Summa summarun Novalle 1kpl damin noutoa, itselle enemmän. Hanskan noutoyrityksiä useampi, muutamassa se palautui ja pallon tuontia. Tällaisen harjoitukset oli vaikeita Novalle vaikka suht simppeleitä.

Treenilistalle jäi myös sellainen missä dami on tuulen yläpuolella koiran takana ja heitetään häiriödami ja käsketäänkin sitten hakemaan se, mistä koira ei tiedä ja mikä on lähellä.
Nyt keksin, mikä on pahin tokotreeni häiriö - dami!


Pe 20.3 lenkillä metsässä haukkumista
- mulle ensin paristi, ekassa kesti avata ääntä
- maalimiehelle/Henkalle haukkumista ekaa kertaa, ensin 2 haukkua, sitten 6 haukkua ja jotain 5-10 väliltä. Tokavikassa meni vähän kuusen oksien piiloon, silti hyvä haukku. Mun kävely ei haitannut.
- lopuksi Henkka halusi mennä piiloon, kaartoi kuusen taakse n. 20m päähän. Lähetin Novan metsän läpi ja juoksi sinne hyvin. Aloitti heti haukun ja ehti haukkua sen aikaa, että pääsin puoliväliin. Kun ajattelin heti kun ehti jo mennä, että jos palkkaisi suoraan kun ei ole etsinnässä tehnyt haukkumista. Mutta haukun aloitus meni kevyesti! Nova oli niin intona lyhyestä treenistä. :)

La ja su myös haukkumista, mulle ja otin videota.
- la haukkuja max 11 per kerta, video, kaatuneen puun takana maatessa ja kivellä
- su haukkuja max 22kpl, video,  yhteensä 138, namirasia ja pallo variaatioita



La tehtiin yhdistettynä damin ja hanskan ohjaus: oikea ja vasen. 
- oikealle damin haussa ekassa kävi kivellä missä kamera. Dami jätetty salaa ja toisella kertaa löysi sinne.
- vasen oli helppo kun oli nähnyt hanskan tippumisen, mutta silti piti hetkeksi palata miettimään pitääkö se oikeasti hakea. Nyt oli eri hanska kuin pe.
- Sekä sen jälkeen eteenmeno, missä vein hanskan koiran nähden. Hanska löytyi kaatuneen puun takaa ja siellä Nova taisi hetken miettiä onko hanska oikeasti taas se mikä piti tuoda, mutta onnistui silti ekalla tuoda sen. Dami oli häiriönä sivussa ja ekalla yritti hakea sen.
- video

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...