Siirry pääsisältöön

Tofu 16vk, videolla pentutokoa ja daminoutoa

Pidennetty viikonloppu meni mökkeillessä kahdessa eri paikassa. Mukana oli Tofu ja Nova. Toisella mökillä huomasin, että Novalla oli haaveri pieni pala lähtenyt oikeasta takatassun anturasta sekä vasemmasta kannuskynnen viereisestä anturasta. Sen jälkeen sai olla kytkettynä ja pääsi uimaan kerran hallitusti. Kotona sai laitettua tossun suojaksi. Muuten ei huomannut mitään, mutta huomasin että vedessä piti ylhäällä noita jalkoja ja että nuoli terassilla kannusta.

Tofu täytti 16vk, viikottaiset seisomiset ja mittaukset jäi juhannuksen takia. Keskiviikkona rokotuksille.

Mökillä Tofu sai harjoitella hitaasti madaltuvassa rannassa noudon ideaa. Niin pitkään, kun pystyi kahlata oli ok. Paristi taisi vahingossa joutua uimaan. Meni kävellen lelulle ja käveli takaisin. Hitaasti ja rauhallisesti. :D Aluksi meinasi lähteä viemään lelua muualle, mutta mökkeilyn loppua kohden alkoi hoksata tuomista. Välillä sen jälkeen piti juosta hepulia, kun oli kastunut.
Novan noutamista katseli rauhassa tai keskittyi omiin tekemisiin.

PE 19.6 TOKO
Tofun treenivideolle tehtiin
- sivulletuloa
- paikallaan käännöksiä
- seurausta 1-2 askelta
- makaamista
- paikallaan istumista
- luopumista ja kontaktin ottamista
- namien etsimistä nurtsista



Maanantaina käytiin lentokentällä veljeä vastassa. Turvavälein. Aika autiota oli, muutama matkalaukku nähtiin ja ohikulkevia ihmisiä. Veljen kohti kumartumista vähän väisti, muuten oli rohkeasti. Kuulutuksia ekalla kertaa kuunteli, että mistä ne tulee. Tofu katseli takaisin lähtiessä mistä pääsisi ulos, mutta sitten kävi vahinko roskiksen viereen ja saatiin tiskiltä paperiakin. Ei näköjään käynytkään kotona pihalla ja tuolla oli vain kivetystä ulkona ja kukkapenkki. 

TI 23.6 AGI Gava
Gava pääsi tiistaina helle agitreeneihin Anna Heinosen koulutukseen. Tehtiin kahdessa pätkässä. 
2 esteen takaakierto ei sujunut kuin kunnolla työntäen. Kepit sujui loivalla päällejuoksulla ja takaaleikkauksella. Välistävedot yllättävän hyvin. 


TI Tofun daminouto
kokeiltiin tauon jälkeen iltaruualla jauhelihapullien kanssa miltä näyttää. Kevyitä dameja kaikki. 
Alussa tippui jalkoihin, mutta saa olla tyytyväinen että tuo heti eikä ollut pilliäkään. Toisena treeninä keksin ekaa kertaa tehdä tuollaista peruuttelua ja kriteerinä oli, että toisi niin että osuu käteen tai tulee sen tasolle. Toki vielä helpompi olisi kulkea selkä koiraan, mutta vähän edistyneempi versio. Keskiviikkona toisen kerran ja nyt tuli jo useammin käteen asti. :) 


Joka ruualla on treenattu jotain pientä. Aika monesti jotain samaa ja helppoa. Alkaa malttaa jo istua paikallaan, kun laittaa ruuan toiselle koiralle. Tätä pitää treenata ja alkaa lisätä "ohjelmaan". Lisäksi taukoviltin tai korokkeen tarjoaminen ja siellä odottaminen.
- luopuminen sujuu jo hyvin käsistä, voisi laittaa namin maahan tai yhdistää kohti tullessa (kuten kerran videolla sekä makuulla)
- seuraamista en ole naksutellut, sanonut vain jes. Nomeen olisi oma käskynsä.
- sivulletulon lisäksi tehty paikallaan käännöksiä
- eteenistumista "hiit" on muistuteltu. Tehtiin tänään sitä makuulta niin on suora. Sitä voisi tehdä kuurina..
- käsikosketukseen edelleen kestoa
- malttitreeniä lisää: yksi treeni pelkkää odottelua asennossa
- lenkillä palkkailin hihnakävelyä, että kulkisi sivulla. Pysähdyin jos meni kiskomaan. Myös vapaana palkkasin kontaktista.
- irtoamista ei ole muistettu tehdä
- vatitreenit unohtuneet


KE Tofun rokotus 16vk, paino 9.9kg
Otettiin vain rabies. Tofu meni suoraan pöydälle ja sitten kerjäsi herkkuja.
Katsottiin kyljelle kääntö temppu/käsittely asento, mitä treenata. Käytiin taas samassa Mustissa ja Mirrissä n.50e oli yksi rokotus. Viime kerralla vähän enemmän. Viikon päähän varasin ajan nelosrokotteelle. Aluksi kutitti kuten yleensä tuo tekeekin, mutta ei muuta ainakaan vielä näy.


Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...