Siirry pääsisältöön

Tottista ja paukkuja sekä kraniossa

Torstaina tottistreenit Kauklahdessa Nova, Tofun ja Lean&Kikin kanssa.
Pitkästä aikaa paukkuja, varmaan yli vuosi aikaa? Nova kuullut vain haulikkoa mejäkisoissa.

Nova tuli intona treenikentälle. Pohjalle vähän seuraustreeniä. Intoa oli vähän liikaa ja ääni herkässä. Totesin että otetaan alkuun vain seurauksen tarjoamista ilman käskyjä. Niin paljon agilitya ja hakua niin oli vähän virettä kertynyt. Nova keskittyi kuitenkin hyvin uudessa paikassa, siinä on kehittynyt.

Seurauksessa paukut: yksi laukaus n. 10m kohdalla. Katsoi ampujan suuntaan innoissaan, sai muistutella seurausta kun meinasi lähteä edistämään. Kun saatiin suora valmiiksi annoin lelun.
Toinen samanlainen ja nyt pysyi jo paremmin seurauksessa vaikka vilkaisi ampumista. Novalle nämä oli kuin häiriötreenit, joskus voisi kokeilla myös kovaäänistä yksittäistä taputusta/käsien lyömistä yhteen.

Paikkiksessa paukut: ensin kylki ampujan suuntaan ihan 1m edessä olin ja syöttelin. 1 paukku ok. Sitten tauko panoksia täyttäen. Vielä hetken makuuta niin että olin n 8m päässä kylki Novaan. Välipalkkasin. 2 laukausta, muttei peräkkäin. Ekassa kääntyi 1 korva. Toisessa 2 korvaa, muttei kääntänyt päätä. Tehtiin vielä vähän aikaa makuuta palkaten että makasi rauhassa ja korvat ei kääntyillyt.

Novalle vielä kapulan heittelyä. Ensin muistutin kapulan heiluttelua. Sitten heitolla. Ei nytkynyt, edistystä! Vaikka katsookin tippumisen. Sitten 3 heittoa? Ei noutoa.

Eteenmeno: meinasin jo itsekin unohtaa. Tehtiin sieltä missä heitin kapulaa sivusuuntaan juoksi ensin siis vasemmalle. Sitten uusiksi js toistolla juoksi eteen. Muisti lelun jätön, jonka sai nähdä.

Aa este vielä loppuun käsiavulla, meni hyvin. 

Gava oli autossa järkyttyneenä ampumisesta. 

Tofu pääsi vielä Kikin kanssa samaan aikaan. Tosi innoissaan tuli.

Korokkeella odottamista Tofulle, Kiki teki vauhtijuttuja jotka ei häirinnyt tosin intoa oli aika paljon ja tepsuttelua. Muutamasti tuli ilman lupaa korokkeelta, mutta korjasi. Pidin kytkettynä vaikkei yrittänytkään lähteä. 
Muutama sivulletulo ja seurausta 1-3 askelta, hyvin teki. 

-----------
Kraniosakraaliterapia kolmikolle heti perään Marilla. Koska kaikku hoitui 1h sisään veloitus vain 60e. :0 
- Gavalla oik lavassa, minkä kolautti agissa Sennillä oli jumia ja veti vinoon asentoon. Pitäisi olla nyt ok, kun korjattu eikä tehty ontumisen jälkeen raskasta treeniä. 

- Tofulla 9.5kk taka kannuskynsi sama kuin viimeksi vaivasi. Olikin kirputtanut ja purrut sitä kotona. Kun tekee taas niin tuoda tarkistukseen. Tofu oli ainut jota seurata, muut ok.

- Novan hoito oli nopea. Joku ruuansulatus juttu tuntui, joku närästänyt kuten kerran aiemmin. Esim kun ruokamerkki vaihtui ja on saanut luitakin. Novalla noin 5mm patti oik lonkan päällä, liikkuu kyllä ihossa. Ja toinen kylkiluiden päällä, ollut jo pidempään. Se tutkittu keväällä ell:llä rasvapatiksi.

Kotona Tofu on treenannut sivulletuloa, seurausta, maahanmenoja pompulla kerran. Pariin kertaan 2on-2off asentoa laatikolle.
Lenkillä tehty välillä pillikäskyjä, luoksetuloa, lähihakua nameilla ja stoppia lähellä. 

Kommentit

Luetuimmat:

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...