Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

10.12.2020

Vuoden vika agility ja pohdintaa

TI Saijan agilitytreenit Novan ja vähän Tofunkin kanssa

Meitä oli paikalla vain 3/5 ja kun suositus, että on vain omasta ryhmästä koiria. Vaihdettiin puolittajaparin kanssa vuoroa tälle viikolle, sama porukka silti paikalla kuin yleensä. Ei olisi jaksanut lähteä, mutta tällä kertaa oli kyllä sen arvoista. 

Pohdintaa agilitymotivaatiosta: 

Itselle ehkä yksi tärkeä asia treeneissä on myös sosiaaliset kanssa käymiset treenikavereiden kanssa, kesällä käydään yleensä kimppalenkeillä ja vuorotellaan. Nyt ei olla käyty kuin vain joskus ja kun ei saa olla ylimääräisiäkään hallissa, että voisi katsoa treenejä ja rupatella. Toki ulkona sitten. Mutta lenkillä pääosin käynyt yksin. 

Lisäksi pohdiskelin myös itsekseni fiiliksiä agilitysta aiemmin. Ehkä itsellä on tiedostamatta jotain odotuksia kisatuloksista, oon toki aiemminkin todennut että treenaaminen on ollut kivempaa. Tai sitten toivoisi hyviä tuloksia ja kun ei tule niin kisaaminen tuntuu turhalta. Radatkin oli mm-kisojen jälkeen niin haastavia. Vaikka kisoissa fiilis ollut ihan hyvä eikä ahdistava kuin mentaaliluentojen vuonna. 

Vaikka vain treenaisi niin sekin on urheilua itselle ja koiralle. Näin pimeään aikaan varsinkin ei tulisi ilman treenejä samalla tavalla urheiltua ja aina vaatii kouluttajan, että tulee treenattua kunnolla. Ja on se treeneissäkin palkitsevaa, kun kehittyy jossain asiassa ja alkaa sujua. Toisaalta sekin, että näkee että on haastava kohta, mutta saa sen onnistumaan. Tavoitehan on, että treeneissäkin voi olla vaikeampia kohtia kuin kisoissa. 

Ilman tavoitteita tai jos on vain tavoitteita, mitä ei saavuta sekin vaikuttaa motivaatioon. Tietysti tavoitteena ja unelmana lajissa ollut myös valioituminen, niin monta koiraa ja vuotta lajin parissa ja edelleen uupuu. Mutta kääntöpuolena taas, että kisataan paljon vähemmän ja on eri asia tehdä vain agilitya tavoitteellisesti, käydä muuallakin treeneissä kuin tehdä montaa lajia. Ja ehkä oon vähän jo luopunut toivosta. Toisaalta myös kaikki ei pääse edes ylimpään luokkaan. 

Facebookissa jos on paljon kavereita niin näkee pakosti kisapäivityksiä, ellei piilota joitakin. Suurinosa kuitenkin ei kisaa "aina", vaikka sieltä löytyisi hyviä tuloksia.

Ja on siinä myös tekemistä, kun on kaksi niin erilaista. Ja pohdinkin, että on tullut paikattua ensin bortsulle tollerin virheitä, sitten taas tollerille bortsun virheitä. Nyt ehkä jos Tofu tulee kisaamaan niin rakentaisi tolleria ajatellen irtoamista ja itsenäisyyttä. Nova harjoitteli hyvät käännökset, mutta kyllä muutakin. 

Monesti kaipaa myös kannustusta ja tsemppiä. Joskus tasaisella suorituksella sellaiset unohtuu. Tai jos suoritus ei ole niin näyttävä kuin bortsun kiitäessä. Vasta kun siitä sanoo tai kirjoittaa niin tilanne on jo aika masentunut. Lisäksi itseä varten on ihan hyvä vaihdella miten haastavia treenejä tekee, vaikka pitää myös osata vaikeita niin hyvä välillä ottaa rennommin ja tehdä helpompaa ja huomata, että sellainen tuntuu helpommalta. Ja toisaalta saa aina muistaa ja olla onnellinen että on kaksi tervettä koiraa. 2 kuninkuusluokkalaista, vaikka ne radat onkin vaikeita. Tollereita ei ole kauheasti agilityssa (vs valtarotuihin), edustaa rotua treeneissä ja kisakentillä. Kisamaksujakin kertyy aika isolla summalla jos kisaa kahden kanssa, koronan jälkeen havahtui niihin. 

Treeneissä tuli juteltua, että vaikka Nova on niin hulluna lajiin niin ei tuollaisia tollereita ole kyllä kauhean montaa. Ja menee kyllä bortsujenkin vauhtiin, koska niitäkin on laidasta laitaan. Mutta eroaa taas irtoamisessa ja ettei ole paimenen lenkitystä. Ihannoin kyllä aiemmin siroja bortsuja ja tollereita, jotka pääsi hirveätä vauhtia ja sellaiset olen myös saanutkin. Vaikkei nämäkään yllä mihinkään kärkiaikoihin, mutta itselle ihan riittävästi. :D Ja toisaalta omalla ohjauksellakin voi jarruttaa. Toisaalta sitten kääntöpuolena miettinyt viretilaa, että milloin on sopivan keskittynyt ja ettei mene stressinpuolelle. Korkeavireinen agility heijastuu kyllä tottikseen, huomaa aina jos tottelevaisuus puoli jää vähemmälle niin vire on aika korkealla vs tottis kuurin jälkeen. 

Summa summarun, saa vain treenatakin eikä tarvitse keksiä mikä on huonosti jos ei motivoi kisaaminen. Nauttia vain treeneistä, liikunnasta ja siitä että voi oppia lisää. :) Koskaan ei tiedä myös kauan voi tehdä rankkaa lajia. 

Sopiva tavoite voisi olla vaan, että haastaa itseään juoksukohdilla, treenaa Novalle itsenäisyyttä = niin että pääsen irti persjättöihin, että takaaleikkauksella sujuu. Aan käännöksissä ja teknisissä jutuissa tänään vire hyvä, kun haastoin itsenäistä osaamista. Ja vaikkei kisaisikaan niin voi nauttia siitä että on sellaiset koirat joista on joskus haaveillut. 

Ehkäpä sekin vaivaa, että agility on aina ollut se ykköslaji ja jonka eteen tekee paljon talkootöitä. Oon kuitenkin oppinut kouluttamisen saralla tosi paljon Gavan ansiosta. Nyt hakukin on yksi suosikki ja isoin tavoite tällä hetkellä. Ja Tofulla nomepuoli ykkösjuttu. Tällaisella talvella pystyy treenata maastolajejakin melkeimpä kokovuoden, viime vuonna taukoa helmi-maalis ja tänä vuonna koronatauko. Toki nuo vieneet ehkä sitä tokoaikaa. Siihen päälle valokuvaus, retkeily ja mökkeilykin on kivaa. 


Novan treeni1 alku, kepit ja aalla käännöstä

- alun kuviossa ensin pakkovalssilla, kuvio sujui. Toisessa päällejuoksu, ekalla rima. Tokalla sujui.

- puomi ok. Takaakierto putkesta pari metriä sujui!

- kepit vaikeat niin, että olin pidemmällä reitillä. Reilusti ohjata kohti niin että oli tilaa ja kepeille lähetys. Erikseen myös kepeille.

- aa:lla juoksarin käännöstä:  pituuden tolppa kulmaan, aluksi itse laitoin namin kippoon. Ehti aina vilkaista taakse, mutta koski kuitenkin. Kerran ruma loikka alasmenolle. Saija tuli palkkaamaan ja saatiin focus pysymään kokoajan eteen, vaikka olin takana ja leijeröin estettä. 


Novan treeni2 nopea ratatreeni loppupätkää. Vaikein oli takaakierto "pyörityksellä", pituus, rengas ja kepit umpikulmaan. Nova ehti taittaa n. 4 kepin kohdalle. Kun otin niin että olin jo oikealla puolella ja lähetin käännökseen hypylle niin ehdin juosta työntämään kepeille. Pyörityksestä en uskaltanut ottaa riittävästi etumatkaa ja erikoisesteillä taittaa kohti. 

Kepeillä persjättö ok, kun palkka oli linjassa. Loiva päällejuoksu myös ok. Sitten yhdessä jyrkemmässä jätti kesken. Sitten vielä onnistunut, minkä palkkasin kepeille. 


Tofun treeni

oli eteenmenoja x toistoa namikulholle ihan matalan hypyn yli. Saija laittoi palkan kuppiin ja lähetin, kun katsoi estettä. Kivasti keskittyi hommiin, vaikka oli toista kertaa hallilla (kerran odotustilassa käynyt). 

Leikkiä myös, taisteli hyvin. 

Saatiin treenien lopuksi lenkkiseuraa ja käveltiin melkein tunnin lenkki! Oli kivaa, kun oli seuraa! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!