Siirry pääsisältöön

Sirkuskentällä kolmen karvasen kera

Kimppatreeneissä mukana treenaamassa Senni & Moona bc, Enni + bc:t Lore&Laiko, Janni & bc Bobi, Sanna + Rokki & flatit, Sonja + bc:t Piina & Hohto, Johanna & bc Nätt, Anna & harjis Ifa, Tiia & Riitti.

Hain Jalonkin mukaan sekoamaan noin monista koirista. Alkuun meidän tokoilut olivatkin minuutin välein johonkin suuntaan sinkoamista. Talutin ei ollut myös paras mahdollinen perässä roikkumiseen. Mutta saatiin kuitenkin sivulletuloja ja seurausta. Leikkimällä huomion sai parhaiten.

Rasmuksen kanssa tehtiin 
seuraus: hieman edessä paikka, muuten ok
ohjattu: hieno molemmat suunnat, toisella kertaa toinen kapuloista keksimmäisenä :D (mulla tallessa 2 kapulaa)
ruutu: meni ensin etureunaan ja reuna merkeille. Merkit oli nopeita ja siitä tulikin eka palkka. Haettiin vähän lähempää vielä takareunaa.

Ruuti
paikalla istuminen: palkkailin suht samalla tapaa, oli Rokin ja Moonan välissä. Ei mennyt maahan, jes.
paikalla makuu: kerran kävin korjaamassa asentoa, hitaasti maahan (evl vuorotellen alas ja ylös). Aiemminkin tässä yhteydessä ollut hidas.
ohjattu: keskimmäisellä ja ruutu myös oikealla. Haki hienosti oikein vasemman!

seuraus: pussipateen kanssa, joka oli liivin takana. Tehtiin ensin myös namipalkalla kosketuskepin kanssa -> oli hiljaa kun koski. Ja sitten ilmankin keppiä ja naksaus ja pateeta jos olis sen 5-10m hiljaa taikka perusasennossa. Käytin ihan hiljaisia käskyjä ja seuraamaan ilmankin käskyä. Nostaa virettä käskyistä ja vaatimisesta. Jatketaan nyt treeniä näin pussipateilla ja kun alkaa toimia pidemmin niin voidaan koittaa "rasiapateella" kisanomaisia se loppupalkkana. Kävin jo hamstraamassa noita. Jos saisin lenkeillä vaikka treenattua myös.
ruutu: merkit hyviä. Ruutuun eka hyvä, mutta kun käskin maahan lähti luokse. Toisella kertaa huusin kovaa ja matalta ja meni tosi nätisti maahan. Ei siis korkeammalla vireellä kuule tai käsittää vähänkin korkeamman äänen luoksetulo käskyksi. Kun olin kävellyn "kävelyn" syötiin loppu patee ruudussa. Halusin jättää treenit siihen, koska sain monia hiljaisia (täysin) seurauspätkiä ja ruudussa pysymisen.

Yritän saada ensisijaisesti tokokisoihin Rasmukselle koepaikkaa, niin pääsisimme sm-kisoihin AST:n joukkueeseen. (evl-koirille vaatimuksena 1-tulos viimeiden vuoden aikana) Ruutu on ehkä tällä hetkellä epävarmin.

Ruutin kanssa treenaa
- äänetöntä seurausta
- käskytyksellä koemaisena ruutua tai paikan hakua läheltä
- tunnaria erivireillä
- kaukot, seisomiset jättää ehkä vain suullisiin käskyihin.. + virittely
- yritä muistaa virittelysanat! ainakin tunnari ja kaukot; ruudussa ja ohjatussa muistankin paremmin

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...