Siirry pääsisältöön

Agilitykisoja kaksi päivää, huonolla menestyksellä

La oltiin kisaamassa I-HAH:n kentällä 
Kivikossa, ei mennyt ihan nappiin. Oltiin ekana radalla ja maxit vielä aloitti kakkoset!

Lämppäesteillä Ruuti hyppäsi normaalisti.  • Ekalla radalla hyppäsi monella esteellä huonosti keskikohdassa ja lähtörima tuli alas. Saatiin 30vp, renkaalta myös virhe. Keli oli molemmilla radoilla vetinen. Estevälit oli esim 5-6 normaalia askelta.. 

• Toinen rata lähtörima alas, en saanu reagoitua ajoissa niin kolmannesta rima pudotuksesta mentiin suoraan pois. Olisi pitänyt käskeä vain seuraamaan. Tiputti okserin riman, joka vikana esteenä. 
- Okseri treeniä!

Sunnuntaina eli tänään Purina-Areenalla kisaamassa kaksi starttia. Molemmat radat tosi kivoja. 

Ekalla radalla hallissa, lähdössä nousi taas seisomaan. Lähtörima tippui, seuraava este takaa, pakkovalssilla. Puomi ja hyppy, sitten varoin rimaa ja kerroin liian huonosti putken ja kielto. Sitten olikin ympyrä hyppyjä, ohjasin sen suoraan ja ruu ehti jo suoraan rämäyttää riman päälle ja teki hyllyn aalle. Muutenkin oli hyvä rimapudotuksesta lähteä pois radalta.  

Toinen rata ulkona. Nyt ajattelin, että ohjaan ihan normaalisti ja en varo yhtään rimaa! Ärsytti kun menin ekalla radalla taas siihen, että varoin ohjauksessa rimoja. Siihen rataan siis.. 
Lähdössä ei tarvinnu jättää paljon ja ruuti pysyi siinä hyvin. Treenattiin lähtöä lämppäesteillä, lelu takana. Odotellessa lupaa radalle, otin askeleen ruun eteen ja hyvin istumisesta kehut. 
Tokalle esteelle valssi hypylle ja käännös putkeen, sitä vähän pelkäsin. Olisin voinut ottaa vedolla ja toki vähän enemmän kiire jatkoon. Puomin jälkeen ohjasin epätarkasti ja ruu tuli ohi muurista. Jaakotus näytti toimivan kohtaan hyvin muilla, en sitä tajunnut. Ruuti meni muurilta hypyn extraa ennen keppejä, sieltä kulmasta tuli vaikea niin meni 2 väliin ja korjasin. Sitten hyvällä kirityksellä kepit, putki, a, kaksi hyppyä ja keinu, grrr keinulla vähän liian nopeasti pois. Eteenmenona pituus, rengas ja viistohyppy. Putkeen ja kaksi hyppyä. Loppu rata hyvin jos keinua ei lasketa, mutta rimat yhtä lukuunottamatta hyppäsi kuten treeneissä! Tajusin jälkeenpäin, että periaatteessa olis pitäny lopettaa 2 rimaan, mutten muistanu! Eli hyl. 

Yksi asia mikä mikä Porvoossa ja ihahin kisoissa oli samaa, aika pienet estevälit.. La kisojen jälkeen oli niin masentavaa, onneksi tänään jäi taas toiveikas fiilis. Mutta motivoi tokoon, kun ei vaan onnistuta kisoissa..  

Treenaa 
- okseri
- hämäyssiivekkeet esim 4kpl, niiden treeni pakkotehdä loppuun ja vaatii silloin taukoa kisoista.. 
- Lyhyet estevälit hypyissä 5 askelta

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...