Siirry pääsisältöön

Kisamaiset kuun valossa

Tokoiltiin perjantaina Vermossa. Edellisvuosista poiketen valot ei sitten syttynytään, kiva juttu. Onneksi meitä oli vain kolme Miia ja sakemantti narttu sekä Elina ja sprinkku tyttö.


Hurtta malli ;)

Rasmus sai osallistua paikalla makuihin, muuten Ruuti sai tehdä kun tehtiin nopeasti ennen kuin pimenee enemmän. 

Paikka istu: Molemmilta hyvin.
Paikka makuu: Kaksi kävi kiertämässä, Ruu meni hyvin maahan. En pyytänyt sivulle istumaan lopussa. Rasmus makasi "käy siihen"- käskyllä.

Ruutu: muistin viime kerrasta, kun Veera mainitsi, ettei kannata aina kävellä suoraan merkiltä ruutuun, hajuvana jää. Nyt kun olin laittanut merkin, laskin matkan lähetysmerkiltä. Elinalta saatiin keltaiset merkit ruudulle ja oranssit nauhat, ne olikin vaikeat! Siirtymismatka ruudulle oli aika pitkä, tuli harjoiteltua ainakin sitä, lätäköitä oli tietyissä paikoin, joita välteltiin suorituspaikkojen valinnoilla. 
              Mutta itse ruutuun. Merkille ok, sitten juoksi 5m ja nuuski maata! Meinasi lähteä kohti ojaa, niin pysäytin ja uusi käsky. Nyt meni ruudun sivusta sisään, siellä vähän tarjoamista ja hyvä paikka. Seuraamaan hyvin. Pitääkin poimia porukoilta vihreät ja siniset merkit ja nyt en kävele suoraan merkiltä ruutuun. Monesti ollaan tehty treeneissä ruutu noilla mun hienoilla pinkeillä merkeillä. :D Paljon ruutuja, missä joku muu on sen tehnyt ja erilaiset merkit. Kun viime kisamaisissakin, ei ihan täydellisesti mennyt kun meinas luoksetulon merkeille. 


Itsetehty panta ja huomioliivikin löytyi

Tunnari: Rivissä keskellä, näin kun merkkasi oman, katsoi rivin loppuun ja sitten mietti kahta keskimmäistä. Oma tuli, jee.

Ohjattu: alkoi jo olla aika hämärä. Arvottiin meille oikea. Merkki ok ja meni oikealle, jes. Hyvä palautus. Tietenkin kovempaakin vois juosta noi, mut parempi harkiten ja hitaammin.

- tauko

Zeta: Maa oli aika epätasaista eikä nähnyt oikein. Järkkä M, I, S. Ruuti ei mennyt ekalla maahan, outoa. Käskin nopee toisen käskyn. Seuraavalla osuudella se jäi seisomaan. Vika vasta sujui. Just kun monet treenit sujunut hyvin, ohjatuissa Ruu jaksaa aina yllättää.

Seuraus: Kiva seurauskaavio. Huomautin kerran äänestä ja ainakin kerran kun oli väljää. Ei niin hyvää kuin yleensä. Vapautin kun tuli yhdellä suoralla aika loppu vaiheessa hyvä seuraus. Kehu palkka.



Ruuti, tunnarit ja merkki. | Dracu

Luoksetulo: taisi mennä tassu kropan alle maahan. Vähän nopeemminkin voisi.. Stopissa taas vähän vino. Katseli liikkuria, että tuleeko pallo. Vähän näytti (oli niin pimeä!) että ennakoi maahanmenoa. Ei ois pitäny käskeä maahan. Sivulle hyvin.

Treenaa:
- ruutu älä tee hajujälkeä sinne, eri merkeillä
- zeta käskytettynä (eka maahan)
- seuraus kaikkea
- luoksetulo, stopista palkka vasemmalle, ei maahanmenoa

KUVAT Malminkartanon iltatokoista, oikeastaan nuo päällä

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...