Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

15.10.2013

Ohjaaja myöhässä?

Veikkolassa agility meidän seuran Tiia S koulutti, kuten lopunkin talven. Rata oli kivan haasteellinen, toisella kerralla sai vielä varmistaa jotain pätkää kun ei meinannut jäädä päähän. Sitten alkoikin muistua mieleen. Meidän kisaradalta oli A:n jälkeen kohta missä kahdesta hypystä vain toinen takaa. Ja lopussa olisi ollut A:lta tiukka käännös ja sen alle putkeen parin metrin kuljetus. 

Lähdössä jätin salaa narupallon sinne. Kävelin pidemmälle ja vapautin lelulle. Kerran sain korjata parin askeleen jälkeen ryhtiä. Sitten tehtiin niin, että jätin seisomaan. Ei ollut ongelmaa tai yhtään lähtörimaa alas.

rata: Tiia Söderholm, hyppy 3 oli ehkä helpommassa linjassa..

A:n kontaktista en ekasta ollut varma, kun piti jatkaa ohjausta hypylle. Niin vaikea katsoa sitä samalla. Toisella kertaa, kun koutsi vahti niin tuli reilusti yli. Nyt mäkin näin sen, siitä huomautusta. Toistolla parempi, olisi pitänyt luottaa epävarmuuden tunteeseen ekalla kerralla. 

Tehtiin A- useampaan otteeseen, että sai lähdön ohjauksen. Ne muut kerrat hyviä. Erona mun takaakiertoon vientiin olisi ollut se, että olisin laittanut takaa ja lähtenyt heti valssiin. Silloin rintamasuunta näyttää toiselle hypylle. Piti viedä mielummin kääntäen olkapään poispäin ansahypystä. Sitten nopeasti valssi, ajauduin tässä viemään liian pitkälle, kun varsinkin mun pitää lähteä äkkiä oikeaan suuntaan, kun Ruuti ei niin enkelisti käänny. Tästä tuli kerran rima sen takia. Ekalla kertaa yritin A:n puolelta jatkaa ohjausta (ei suunniteltu) ja sain Ruutin okserille, hyppäs sen oikein jee. Hyvä oikestaan kun ei muuten sitä oltais ehditty tehdä. 

Putkesta 5 oli serpentiini, ohjasin sen ulkoreunalta. Ekassa takaakierrossa jäin liikaa varmistelemaan, vielä seuraava hyppy meni, mutta sitten Ruu teki välistä vedon eli hyl. Piti lähteä tekemään ohjausta, heti kun koiraa näkyy putkesta. Kerran tuli ohi (parin onnistuneen jälkeen), muuten sain tehtyä. Empä ois tajunnutkaan.. takaakierroissa en osaa yhtään ennakoida! Sitten Ruu toisti välistä vedon virhettä ja sitten sujui. Piti muistaa hypylle 7 kertoa ajoissa kädellä, että hyppää yli ettei hyppää liian myöhään ja toinen oli jos sillä tuli liian kiire siinä jos jatkoin liian kauas. Kepeille tosi hienosti, takaaleikkauksella. 

Kepeille pystyin hyvin ottamaan sivuttaisetäisyyttä ja ei ollut vaikeutta ohjata putkeen 11. Unohdin putkijarrun! Miten vaikea se oli muistaa tai malttaa. Hypyllä 12 ajattelin ottaa haltuunhypyn yli ja tehdä saksalaisen. Toisto oli hyvä, muuten tuli lenkkiä. Siitä päällejuoksu hypylle, vienti takaa ja sitten putkeen. Jäin liikaa viipymään taas taaksevientiin ja rima tuli, kun kerroin putkeen kääntymisen riman päällä. 

Hyppy 15:sta käännös valui helposti. Tiesinkin sen riskin, mutten osannut tehdä tarpeeksi tiukkaa ohjausta siihen. Piti ehtiä hypyn taakse ja toisella kädellä eka kertoa hyppy ja kun lukitsee, lähteä ohjaamaan seuraavalle. Tässä kerran valui liian pitkälle ja Ruu kaatoi hypyn 16 siivekkeen. Saatiin onnistunutkin ja sain ohittamaan häiriöesteen. Tähän asti ehdittiin. 

Lopun A:n käännöksen olisin halunnut vielä tehdä, pitää joskus harjoitella. Tässä oli monta kohtaa mitkä vaatisi treeniä. Ruuti osaa ja vaatii tosi tarkasti kaikki käännökset ja ajoissa. Mun on vaikeempi oppia siihen. Parit kenttä treenit meni niin flowssa ja osasin ennakoida, mutta nyt en sitten. Pitäisi muistaa jankuttaa itselle, että pysy epävarmuusalueella! Nyt ohjasin varmistellen ja koitin vain onnistua. 

Parasta oli myös käydä rata läpi ja kuunnella kommentteja. On vielä opittavaa radan lukemisesta. Kohta 3 ja 16 olisi ohjannut eritavalla, vaikka 3 takaakierrossa ei tuolla ohjauksessa ollut mitään ongelmaa Ruutille. Rataantutustumisessa myös olennaista olisi ajatella, missä se virtuaalikoira menee ja osata ohjata sama ohjaus juosten ilman koiraa ja katsojat tietää ohjauksesta missä koira on. Oon aina vältellyt sitä tai mietin paikoittain, kun se tuntuu niin vaikealta. Mutta pitäishän sitä tietää, jotenkin ajattelen vaan, että kyllä mä kohta muistan ja tiedän mihin se ehtii. Samoin näin pitäisi nähdä, ansaesteet yms mitä ohjauksessa on. Se on ehkä yksi mun ongelmia. Lisäksi on vaikea hahmottaa aina juuri se hetki, kun koira lukitsi esteen tai vauhdissa katsoa A:n kontaktit. 

Olisi paljon itsenäistäkin treenattavaa. Ruutin kanssa vain en ole uskaltanut samalla tavalla treenata yhtä paljon kuin Rasmuksen kanssa. Sen verran vaivaa se, että se menee helpommin jumiin ja osteopaattikin on tykännyt jos treenejä olisi vain sen kerran viikkoon. Itse vaatisi vain saada paljon enemmän toistoja, että asiat menee kaaliin. Rimoja tulee nyt myös enemmän alas, mutta jokaiseen löytyi syy myös musta. Kentällä kun niitä ei tullut, olin niin hyvin ajoissa.. Haluisin niin koiran, jonka kanssa voisi tehdä enemmän tai ehkä lähellä asuva lainakoirakin. :D Tai sitten koitan käydä kentällä nyt extra treeninä, kun vielä kelit suosii. Noh tämmöistä, liian onnistuneita treenejä niin tämä taas palauttelee siihen, mitä hinkkaamista se oli ennen. Tai varoittava esimerkki, ettei ohjaus mene siihen vanhaan. Videon vois hyödyntää, kun tuolla on aina joku useampi seisoskelemassa. Musta tuntuu, että Ruuti menee paljon kovempaakin tuolla niin en osaa.

Treenaa: 
- takaakierto + valssi ansaesteen ohi (3)
- serpentiini, lähettäen alussa takaakiertoon (6)
- putkesta saksalainen hypylle, joka vaatii ohjaajaa kohti tulemista (12)
- ajoissa kääntävä valssi ja veto (15-16)
- A:n täyskäännös (19-20)
- A:n kontakti kun jätän yksin tekemään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!