Siirry pääsisältöön

Ensimmäiset viralliset agilitykisat

TOKO
Keskiviikko päivä(lue aamu) aloitettiin tunnarisulkeisilla eli tokolla.
Gava sai tehdä ensin. Matkaa noin 5m, virittelin suullisesti. Tiputin rasiasta riviin ehkä 10 tunnaria. Oman laitoin päätyyn noin 50cm päähän nurtsille, muut hiekalla. Hyvin nuuski väärät ja sitten tarkensi oman paikan. Jätettiin siihen. Seuraavalla kerralla oma lähemmäs vääriä.
Ruutillekin tunnari:  oma keskellä 10cm päässä vääristä. Aika nopsaan löysi. Korjasi otetta.


AGILITYKISAT

Keskiviikko illalla oli ehkä jännittävin hetki vähään aikaan, kun luvassa oli Gavan ekat viralliset agilitykilpailut eli 1-luokassa startattiin. Kisat, 2 starttia oli tutussa paikkaa ex Purina- areenalla eli HAUn järkkäämät. Onneksi puuhaa riitti ennen kisoja, mutta kyllä sitä ehti sitten jännittää. Odottelu on kaikkein pahinta. Tykkään olla myös 3-10 numerolla, että saa nopeiten suorituksen alta pois. Radanmuistamisesta ei onneksi tarvitse huolehtia ja tuli kyllä tutustuttua tarkasti ja bongailtua kaikki ansaesteet. Ne kohdat ehkä mitkä eniten epäilytti sujui. Mittaus oli aika selkeä, siru löytyi äkkiä. 

Onneksi mulla on Gava viilipytty, joka ei reagoinut ollenkaan mun jännittämiseen. Ennen rataa juostiin vähän, jolloin G halusi leikkiä hihnalla. Tuntui, että jalat oli ihan tönköt jännittämisestä. Leikittiin ja vähän tokoa. Radalle hallitusti. Gava tarjosi maahanmenoja, jos ehdin seisoskella ja jännittää. Gava oli taas paljon rauhallisemmin odotellessa kuin ast:n epiksissä. Ennen rataantutustumista käytiin lenkillä, sen jälkeen ei enään ehtinytkään. Vähän sain kyttäillä myös milloin on mittaus, joka alkoi vasta 5min ennen arvioitua tutustumista.

Ensimmäinen rata oli sisällä ja agilityrata. Aika vauhdikkaita suoria, mutta paljon "putken 2 päitä". Ne tosin sujui hyvin. Lähdössä hyppy, rengas, keinu. Kutsuin renkaan takaa ja keinulle Gava jarrutti hyvin. Kiltisti tuli putkeen. Sitten tutustumisessa olin miettinyt kummalta puolelta menen seuraavan hypyn, joko valssaten tai suoraan toiselle puolen. Ajauduin niin pitkälle, että päädyin menemään pidemmän kautta putken, mutta huono kun en saanut kunnolla käännettyä koiraa hypylle ja en ehtinyt riittävän pitkällekään, että olisin paikaltaan voinut poimia. Tuli ohi niin lujaa, että oli jo A:n alastulolla tassut. Olisi vaan pitänyt luottaa putkeen hakemisessa ja tehdä hyvä valssi siihen. Taas ajauduin varmisteluun ja yritin miettiä riman kannalta "kevyttä ohjausta". Se riman varmistelu tuli taas jostain Ruuti ohjauksesta. A:lla varmistelin ja huusin pysäytyskäskyn. Putkeen hyvin, mutta varmistelin sitäkin. En normaalisti saata niin pitkälle. Hypyllä vain pieni ohjaus ja tavoite näyttää keppien suunta ja takaaleikata. Sisäänmeno sujui, mitä jännitin eniten. Hyvä Gava! Itse taas rynnin liikaa loppuvaiheella keppejä ja Gavan rytmi meni sekaisin. Päätin jatkaa rataa, koska haluan vaan hyvän fiiliksen kepeille. Putkeen haku hyvin. Sitten muuri ja olin vielä ehkä keppiajatuksissa tai vaan jäin liikaa noukkimaan muurilta ja unohdin ohjata puomin. Videolta näkee, että olin ihan pysähtyneenä ohjaamassa muurille ja ei ihme kun kääntyi niin tiukkaan, olis pitänyt juosta! Puomi oli ok ja loppu suora. Kauhea kyllä, että en muista ihan tarkalleen miten kontaktit teki kuin että koski. Niin jännityksessä kuitenkin menee radan läpi. Eli ensin K, sitten HYL. 

Toinen rata oli ulkona ja hyppyrata. Alkoi heti, kun edellinen päättyi. Kävelytin tätä ennen vain kentällä. Tutustumisen ajaksi autoon ja katsoin ekat 5 koiraa. Ja pusuttelin Pike pentua. :D Tämä rata oli vähän kivempi eikä niin pahoja kohtia. Kepit tosin jännitti ja renkaan jälkeinen takaakierto rima. Rimat oli 55cm. Alun kepit oli tosi hyvät, saatoin pitkälle niissä. Katsoin, että monilla virheet tuli kun ajoissa ei kerrottu keppien suuntaa riittävästi. Ja Gava varsinkin tarvii sen. Yritin keskittyä juoksemaan samaa tahtia. ;) Meni vähän loikkimiseksi. Rengas ja hyppy ok. Sitten tulikin kiire seuraavaan kohtaan, Gava onneksi irtosi hyvin. Sitten valssikohdassa tein sitä liian hitaasti ja rintamasuunta oli auki hypättävälle hypylle liikaa, joten Gava tuli sen ohi. Videolta katsottuna ehdin kyllä just ja just, mutta jäin taas ihailemaan koiraa enkä kääntynyt menosuuntaan. Gavalle liike ja rintamasuunta on tärkeitä. Kun tuli virhe niin lopussa ohjaukset ei toiminut, kun olin niin eri kohdassa. Eli tältäkin ensin K ja sitten hyl. 



Tyytyväinen olen ratoihin, vaikka itse tuli sössittyä. Gava teki tosi hyvin ja niin miten osaakin. Kepeillä oli tosi pätevä. Kepit otettiin kahdesti ennen molempia ratoja, vähän samanlaisesta kulmasta ja niillä kerroilla teki ekalla oikein. Yhtään rimaa ei tullut alas ja Gava katsoi ne tarkasti. Jopa pehmeä hallin pohja. Kontakteille ja kepeille tarvitaan lisää luottoa kisatilanteessa, jolloin on ehkä vähän lisää vauhtia treenitilanteeseen tai sitten vain itse liikun huonommin kisoissa. Ja nämähän oli vasta Gavan toiset "kisat" missä on kontaktit radalla, kun vain yhtiin mölleihin ehditty näitä ennen. Vaikka me on treenattu paljon ja lähinnä vaikeampia juttuja, ei tullut fiilistä että radat olis tosi helppoja. Kouluttaja myös sanoi, että oli vaikeita linjoja pitkä laukkaiselle. Gava viilipytyn lähdöistä oon myös niin iloinen, tai eihän niissä koskaan ole ollut ongelmia, mutta Ruutin kanssa nekin oli eka jännitettävä juttu. 

Hallin radat oli näkyvissä Hau:n livestreamissäkin, mutta oli kiva saada myös videolle. Koska itse unohdan puolet jännittämisen takia. Kiitos Päivi kuvaamisesta! Ehkä seuraavan kerran on helpompaa ja tässä saa vähän taukoa, kun kesällä oli aika minimisti kisoja ja tulee heinäkuussa aksataukoakin ohjatuista. 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...