Siirry pääsisältöön

Sateiset tokot ja paimennukset

Perjantaina vapaapäivänä mentiin tokoilemaan Shantin ja aussietyttösten kanssa. Shantilla oli supersöpö pikku Taika pentu mukana. Kuvissa jo kastuneena sadetreeneissä. Ennen treenien aloittamista oli rusakkolauma kentällä ja pennun treeneissä tuli kaksi kentälle juoksemaan. Gava paimensi lenkiltä tuntua pupuja kauemmas, toimi ajaminen ja maahan käskyt. :D

- KUVAT

Ruuti pääsi mun koirista ensimmäisenä.
Eteenmenot pallolle kahteen eri suuntaan. Piirsin nyt pisteen kehän ja ekassa lähetin Ruutin vähän väärään suuntaan (itse vinossa). Tehtiin suuntaaminen seuraamisesta. Ekalla kertaa toiselle pallolle, mitä Ruuti ei nähnyt juoksi noin 10m ja stoppasi itse. Pyysin pois ja uusiksi, nyt juoksi mun "jessiin" asti.

Kierto-ohjattu: tehtiin yhden hypyn, metallikapulan ja keltaisen kiertotötsän muunnos. Tötsä oli hypystä 5m, sivuetäisyyttä 1-2m ja kapula myös matkan varrella. Ruuti hienosti kuunteli ja juoksi vain kierron. Jes!

Tunnari: matkalla oli jäniksen papanoita, mitkä Ruuti siivosi. Hyvin toi oman. Taustalla oli kapuloita viedessä ruututreeniä.


Gava pääsi sitten. Sade ihan vähän hillitti, maa oli ihmenyt aika hyvin vettä ettei ollut lätäköitä. Gava oli yllättävän reipas eikä tippaakan ällötellyt keliä. Hyvä prinsessa! 

ruutu: Ensin matkaa noin 20-30m ja juoksin näyttämään ja hihkuin ruudun paikkaa. Heitin lelun 10m takaviistosta. Pysähtyi keskikohtaan tai aavistuksen sitä ennen, vähän huono kohta mutta ehdin huutaa jes ja lelu lensi. Sitten vein lelun vähän yli keskikohdan ja matkaa n. 30m. Lähetin sieltä koiran vierestä hetsaten. Juoksi kovaa ruutuun. :) Sitten vielä noin 15m matkalta hetsausta, ruutuun lähetys ja ihan nappipaikkaan stoppasi! Siitä juoksin ruutuun palkkaamaan. Gava ei yhtään edes ennakoinut palkkauskohtaa vaan juoksi täysiä kohtaan ja kääntyi. Näitä lisää! Asenne oli tosi hyvä. :) 

metallihyppy: Gava teki ekaa kertaa uutta estettä. Löysin tokokassin pohjalta metallikapulan niin päätin treenata sitä. Ensin tasamaalla, haki hyvin ja lujaa. Ei yhtään ällöttänyt (kuten ei muutenkaan). Sitten treenattiin ensin kapulan palautuskulmia. Oon tykännyt tehdä niitä niin, että ohjaajan sijainti on vakio (sama kuin kisoissa), mutta koira on alkuun suorassa linjassa ja sitten sen kulmaa vaikeutetaan. Koira voi pitää kapulaa suussa tai Gava kanssa tehtiin, että poimi kapulan edestä maasta. Se ei ole tässä treenissä oleellisinta. Kun koira tulee hyvin esteen yli, palkkasin vauhdista, koska se esteen yli tuleminen kapulan kanssa oli se kriteeri. Jos taas juoksee ohi ei reagoida mitenkään, palautetaan takaisin ja annetaan mahdollisuus korjata. Jos ei korjaa niin helpotetaan. Kuvassa esim näkyy Gavan oikealle puolella viivoja, mistä lähdettiin. Ideana, että koira tajuaa että vaikka suorinreitti olisi ohjaajalle hypyn ohi niin sen kautta tuleminen on kannattavempaa. Evl:ssähän on nyt nykyisin sitten sama juttu päinvastaisesti, koira on linjalla mutta ohjaaja ei. 


tunnari: Tämä vikana. Nyt päätin testata suoraan väärien kanssa. Väärät tiiviimpään riviin ja oma oli 30cm päässä takalaidassa. Sujui hyvin. Sitten kun oma meni väärien keskelle ja tunsin kyllä, että tuuli myös. Gava nosteli vääriä, ei osaa tarkentaa hajua. Helpotettiin niin, että oma oli taas laidalla ja sujui. Pikku tauko on tehnyt hyvää liikkeelle. Matkaa oli alkuun 5m, sitten niin että pidensin ehkä 7-8m. Vein itse kapulat. Tunnarin kanto-otetta treenattava, taas oli keikkuva piippu hampaissa. :D  


Pupuilla oli meneillään perjantaina palaveri



Ekaa kertaa 13e zooplus este vinoon pystytettynä :D 


Perjantai illan puuhana mentiin vielä paimentamaan Siuntioon Päiville. Pienemmässä aitauksessa n.5 lammasta. Sää suosi paimennuksen ajan ja lopetellessa alkoi satamaan, tosin lähdettiin vielä metsälenkille.

Yritin tehdä 90 asteen kulmatreeniä, mutta alkuun tuntui, että Gava jäi pienemmällä porukalla vain tasapainottamaan ja lampaat taas halusi olla aika kiinni mussa tai seurata, jos menin aidan viereen lähettämään Gavan flankille. Alkuun Gava teki myös liian tiukkoja. Ja unohdin olla taas vihainen/jämäkkä. Kun sain tehtyä enemmän painetta naputtamalla piiskalla maata ja kun näytti väistämisen aikeita käsky flankille. Jos teki hyviä niin sitten pääsi kuljettamaan. Olin taas liian hidas kävelemään tai käskin Gavaa liian vähän maahan tai hidastamaan, että se ehti poukkoilla tai kiertääkin välillä. Jotkut pätkät sentään hallitusti. Vaikeinta flankeissä on Gavalle jos lampaat liikkuu jo toiseen suuntaan ja niin myös itsekin, niin Gava haluisi mielummin blokata sen suunnan. Täytyy vain tehdä niitä niin, että blokkaa väärän suunnan ja myös heti jos tekee väärin niin maahan. Pääsee menemään vain oikeaan suuntaan. Paristi Gava pääsi hajottamaan lampaat ja vähän kiihtymään. Kuulemma näissä tapauksissa se ehtii vähän turhautua siihen ettei edetä riittävän nopeasti tai muuta. On siis osittain itse aiheutettu.

Siistin näköistä oli katsoa, kun toisella kierroksella Päivi kokeili Gavan kanssa. Sai aika vauhdikkaasti ja nopea tempoisesti tehdä, ettei Gava jää liikaa silmään kiinni. Hienosti Gava tekeekin kokeneen kanssa ja heti se yrittää mennä sieltä missä aita on matalin, jos ei puututa. Mun kanssa se pääsee liikaa tekemään epätoivottujakin juttuja tai luistamaan. Tottelee kuitenkin herkästi ja on hyvin kuulolla. Flankeillä Gava käänsi hyvin päätä. Jos se yritti tehdä väärää, joutui metrin sisään jo maahan. Kuljettamisissa sai juosta takaperin. :D

Testasin vielä itse lyhyen pätkän Gavan kanssa. Ensin painetta maahan naputtamalla ja lupa flankille, kun näytti hyvältä. Saatiin ihan hyviäkin flankkejä ja ok kuljetusta.

Ei ole helppoa ei! Mutta, kuten oon aiemmin sanonut koira toimii kyllä oikein kouluttajilla ja kokeneilla, se on musta vain kiinni. Vähän kuin agilityssa, koira oppii nopeasti mutta kokematon ohjaaja on usein pidempään hidaste. Menee aina aitauksessa miettiessä, mikä on suuntakin ja Gava vaatisi aika reipasta tahtia. Siinä, kun mietin mikä oli suuntakäsky se ehtii jo hieman jämähtää silmään. Ehkäpä voisin välillä jättää käskyn antamatta, koska on siinä tukena ohjaus ja sanoa heti kun muistaa.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...