Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

5.7.2018

Suulliset käskyt kurssin 5/8 kerta, takaaleikkaus

Suulliset käskyt kurssilla ke iltana oli aiheena takaaleikkaus.

Kerrat 1 (käännöskäskyt ja eteenmeno), 2 (käännökseen leluhäiriö), 3 (takaakierto), 4 (välistäveto, läksyä), 5 (takaaleikkaus), 7 (in-in haastetta)

Ohjaus näyttää koiralle aika samanlaiselta kuin tavallinen käännös, mutta takaaleikkauksessa ohjaaja liikkuu kohti koiran linjaa ja radalla pitäisi leikata koiran linja ennen kuin se ponnistaa. Tiukemmasta kulmasta se on helpompaa tai jos liikesuunta on radalla muutenkin looginen.

Tehtiin suurinosa takaaleikkausta ja joukossa saattoi olla yksi tai kaksi tavallista käännöstä, testinä kuuntelusta.

Aloitettiin opettaminen minihypyllä ja siivekkeellä.
1. Vaihe oli kuin viime kerrasta eli koira kiertää siivekkeen, "in-in" eli tule ohjaajan puolelta suorittamaan hyppy eli koira otettiin välistävetoon.
2. Tässä tapauksessa siihen tehtiin sylkkäri eli sylikäännös, joten vastakkaisella kädellä nätin kämmentä ylöspäin koiralle että tulee kohti ja liikutin kättä taaksepäin, kun koira tuli oikealle puolelle estettä tein kädellä J:n muotoisen koukun ja se käänsi koiran hypylle. Tätä voi tehdä namien kanssa myös ilman siivekettä ja Novalla silloinkin toinen puoli vaikeampi.
3. Hypyn käskynä sanottiin käännöskäsky.

Aluksi siiveke on hypyn kanssa linjassa. Sitten sitä siirretään asteittain loivempaan kulmaan. Lopulta kyseessä on vähän tiukempi takaaleikkaus. Vastakkainen käsi vaihdetaan koiran puoleiseen ja jätetään pois välistäveto -käsky ja käytetään vain käännöskäskyä hypylle.

Hahmotelma, siiveke 1-4 sijainti, koiran reitti vaikeuttaessa (vaikeampi kun loivempi) ja ohjaajan liikkeen suunta paitsi sylkkärin alussa

Nova: Siivekkeen kierto ja sitten sylkkäri niin, että itse ohjasin sen vasemmalla kädellä ja koira kääntyi hypyllä oikealle. Käskynä muistin nyt käyttää cap eli kap kap. (Trkmanilla cik&cap, oma muistisääntö sik&sak) Paristi Nova missasi sylkkärin, että pyörähti ympäri, tein ohjauksen liian nopeasti. Kerran taas lopetin liian aikaisin ja meinasi jättää tulemasta välistä. Novalle on vielä aika tarkkaa, että sylkkäri ohjaus on "täydellinen" eli ei vielä lue pientä käden liikettä tai kauempana tehtynä.
Edettiin siivekettä siirtäen kuvan ykkösestä neloseen. 3 ja 4 kohdassa yhdellä toistolla jätin pois vastakkaisen käden ja seuraavassa taas välistävetokäskyn pois. 4 hypyn kohdassa tehtiin jo oikea takaaleikkaus, käskyttäen vain käännöksen kap-kap. Ja näytin hypyllä oikealla kädellä, samaan tapaan kuin koiran linja meni. Testattiin sitten myös siivekkeen kierrosta tavallinen käännös valssilla, ne 2 kpl sujui oikein. Novan palkkana kuminen pallo, minkä toi aika hyvin heti mulle. Hiekkasen ja kuolasen käden sai vain, onneksi pystyi palkata samalla kädellä. :D



Gava, takaaleikkaus: kokeili myös toisella kentällä saman läksyn. Testasin alkuun suoraan hypyllä, käännöskäsky (hypyn takana oli putkiansana) ja takaaleikkaus, mutta suorasta lähestymisestä ei ajatellut edes leikkausta. Käännöskäsky sujui, mutta meinasi lähteä kiertämään myös siivekettä läheltä eli siinä mielessä olisi lenkittänyt myös viereistä estettä..  Tehtiin sitten sylkkärityylin, toki paristi sai olla tarkkana ettei lähtenyt väärälle puolelle hyppyä. Näissä sai myös helpommin oman leikkauksen ja Gavalla sujui. Sen jälkeen onnistui myös "suorasta" lähestymisestä.

Gava, kepit: 90 asteenkulmasta umpikulmaan tai vähän jyrkempäänkin. (kepit oli kujakeppejä jotka oli lähes suorassa) Ensin yritti hakea väärältä puolelta sisälle! Täytyi auttaa työntämällä ja kun keksi oikein sujui myöhemminkin. Sen jälkeen sujui mun ollessa keskellä kenttään mutkaputki, suoraputki ja siitä Gava sai itse vähän korjata linjaa kepeille. Pallo odotti keppien päädyssä.

Gava, käännöskäsky: suorasta putkesta 8m päästä ja käännöskäsky, olin itse tosin jenkkikäännöksen tavoin kaukana hypystä ja koska lähetin paikaltaan oli myös helppo. Vaikeutuisi jos olisi ollut itsellä liikettä. Sitten Gava oli sitä mieltä, että hypyltä ei voi juosta suoraan putkeen, joku jippo varmasti on että pitää mennä takaakiertoa, alkoi ylireagoimaan kaikkiin mun käden huitaisuihin.. Ei ole helppoa, kun yrittää lukea kaikkea mun ohjauksesta, kuuntelisi myös!

Onneksi oli vain käskyjä tänään, kun juuri toipumassa flunssasta. Tuli hiki jo lämppä ja jäähkälenkeissä ja ottaa muutamia askeleita leikkaukseen ja lelua heittäessä. Sen takia Gavankin treenit oli irtoamista ja kepeillä hyvin ei pystynyt ottaa vihjeitä mun ohjauksesta. Toki ihan alkuun yksittäisenä tarvitsi apuja, tavoite olisi päästä niistä eroon. Gavalla oli takana 6 päivän loma ja olikin innoissaan, kun pääsi tekemään.


Eilen tiistaina Nova teki vähän näyttelyseisomista eteisessä peilin edessä. Treenattiin "vapaata" seisotusta eli että saisin koiran edestä jalat hyvin. Välillä myös kestoa, että otin askelta taaksepäin tai pidempi aika namin saantiin. Alkoi muistua mieleen, mutta jalkojen asentoa ei ole hoksannut, on kyllä namilla ohjattavissa siirtämään jotenkin etu tai takatassuja. 28.7 Nova osallistuu Tollershow- erikoisnäyttelyyn Porissa ja käyttöluokkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!