Siirry pääsisältöön

Tofun ke-pe ja Novan tokoa

Ke tehtiin
esineiden nostoa/noutoa käytävässä. Pikkupatukat ja pentudami. Kevyemmät patukat nousi ensin. Tavallisilla nappuloilla toi paremmin vs edellispäivänä jauheliha oli vähän liian vetävä.
leikki vs rauhoittuminen: kanipallo vetolelulla leikkimistä, sitten se piiloon ja sai makuulla ruokaa. Sitten jatkettiin leikkiä ja taas lelu piiloon ja makuulla ruokaa. Illalla sama, mutta pallo meni jalkojen alle piiloon ja kun meni maahan, sai lelun. Tehtiin myös kanipallon noutoa käytävässä.
Luoksetuloa harjoiteltiin lenkillä ja pihassa. Pillillä ja kutsulla. Levitin kädet ja menin kyykkyyn. Silloin kun oli n. 10m päässä ja sen näköinen, että on kuulolla.
- palkkasin vähän häkkiin menoa
- korin päällä odottamista, n. 3m matkalta hyvin.
- makaamista ja istumista ruokapalkalla tiheästi. Väleissä liikuin tai olin paikallaan.
Tofu syö kolmesti päivässä. Yhden aterian lihaa. Niin on tehty harjoituksia ruuan ohessa ja sitten kyllä muutenkin palkannut taskusta löytyvillä pentunappuloilla.

Yhteiskuvia koirista - kuvat, äitin ohjauksessa keksi juosta karkuun ja lähteä monesti paikaltaan. Vaihdettiin mut ohjaamaan Tofua, mutta huomasin että 90% kuvista oli taustaan tarkennettuja. Harmi, kun keli oli silloin niin hyvä. Sitten päivällä uusiksi ja ehdittiin ottaa juuri ennen räntäsadetta, mutta oli pimeä keli. Aurinko ehti jo mennä piiloon. Tiheästi palkattuna pysyi tosi hienosti!


Lenkillä kulki repussa mukana, sai tutkia metsää ja peltoa. Pellolle tuli myös pissi ja kakit. Suurinosa tarpeista ulos, kahdesti myöhästynyt pissille viennissä. Kotona alkaa osata hakeutua terassin ovelle, kun pitää päästä ulos. Oon kuitenkin odottanut, että istuu ennen kuin ovi aukeaa.

Sisällä käytin imuria kauempana, Tofu meni Gavan viereen häkkiin (Gava pelkää/inhoaa imuria eikä tajunnut vahtia että tulee lähelle). Ulkona muutama haravan veto, sai nameja sillä aikaa. Vähän jänskätti molemmat mutta toipui heti kun lakkasi.


Torstai:
Tofu oli päivällä yksin isojen lenkin ajan ja kaivautui aitauksen alta ovelle. Piti aika kovaa mekkalaa. Palautin sen aitaukseen kun raapi ovea, heti kun oli hetken hiljaa. Istuin tuolissa selkä pentuun. Ovi kävi ja äiti tuli pidemmältä lenkiltä. Penska keksi saman ja oli ryömimässä taas verkon ali (puutarha-aitaa) ja sain itse teosta kiinni. Aloitti myös mekkalan vaikka olin paikalla. 

Päivä ruuaan sai samaan syssyyn "yksinolo harjoitusta", heittelin kulman takaa aitaukseen nameja kun oli hiljaa. Tai etsi edellisiä. 
Iltaruualla jatkettiin samaa, jätin koira portin taakse ja menin seinän viereen tai keittiön kulman taakse. Olin muutamia sekuntteja ja toin palkan. Yksi vähän pidempi seisoskelu ja meinasi jo aloittaa kitinän. 

TO TOKO JA LEIKKIÄ
Torstaina treffattiin illalla Heidi, Luca tolleri ja Sky 5kk berninajokoira. Nähtiin Kilonpuiston nurtsien lähellä, Tofulle uudessa paikkaa. Kauempana oli muutama potkulauta "skeittirampeilla". Tofu sai kahdesti treffata Skyta, joka oli jo tolleri aikuisen kokoinen mutta rauhallinen. Tofu muutaman kerran nappasi luppakorvista eikä mitään reagoinut ja sai hyppiä ja nojailla vasten. Ja juoksi toisen ali. 
Jännintä reissussa Tofulle oli kun liikkuroin ja Tofu oli sylissä (kun en ihan tiedä osaako Nova olla autossa hiljaa). Kun nähtiin pyöriä, juoksijoita ja kun meidän treenikassi (pinkki möykky) nökötti kentän laidalla. :D 

Tofu teki 
- kaksi luoksetuloa Heidin pitäessä. Hyvin meni. :) 
- vähän kontaktia jessittelin, kun sai muutaman namin tarjosi jo nopeammin. Alkuun uusi paikka kiinnosti.

Nova teki ihan ekana
- paikka istu: lyhyet pätkät ja piilossa käynti ok. Vieressä maahanmeno ei haitannut 
- paikka makuu: lyhyet ajat piilossa. En muista milloin tehty vieraassa seurassa. Matkapiilolle 30m? 
- kehääntulo vapaana ja liikkeen alkuja. Aluksi karkasi sivulta liikkurin luokse. Aluksi myös nuuski liikkurin osoittamaa aloituspaikkaa. Jollakin kerralla juoksi myös ruutuun joka 10-15m päässä. Ainakin kolmannella kehääntulo sujui. (Huomaa että taukoa alla) Liikkeen aluissa esim "seuraamisliike, liike alkaa, liikkeelle mars" ja palkkasin kontaktin. Edelleen ei ollut niin keskittynyt kuin haluisin. 
- katsekontakti häirittynä: tehtiin lisää luopumista ja ilme parani (totisemmaksi ja keskittyneempi). Liikkurilla noutokapula, joka tipahti tai taputti nurtsia. Alkuun piti vilkaista. Palkkailin tiheästi. Lopussa pystyi vastustaa halua vilkaista ja pää vähän nytkähti vain. Näitä pitäisi tehdä heti alussa!

- kaukot: näitä välttelen aina treeneissä ja tehdään vaan kotona. No kokeiltiin nyt ihan läheltä namihoukutteluin. 
Ensin maahan-seiso-maahan, mihin on keskitytty. Maasta seiso hyviä. En kelpuuta ennakointia (kun vien käden jo aiemmin ylös). Ja pitää luopua namista ennen kuin saa sen. Seisomaan nousu hyvä, mutta kun annoin namin ja söi niin liikkui vähän, kotona ei tuota tee. Laitoin takaisin maahan ja siitä seiso. 

Seiso-maahan niin että Novan piti seistä paikallaan kun laitoin käden rintaan, aluksi meinasi ennakoida ja käskin takaisin seisomaan. Näissä myös ennen liikettä siirtää painon taakse. Sen jälkeen itse vaihto oli hyvä. Kun saa tekemään hitaasti ja rauhallisesti niin löytyy oikea tekniikka. Ja kun luopuu namista eikä ennakoi. 
Aiemmin maahan-seiso-maahan, Nova liikutti takajalkoja sisään ja ulos eli sivuttaissuunnassa mutta se jäänyt pois kun tehtiin hitaasti. 

Istu-seiso-istu: kokeiltiin nyt myös. Tästä taukoa. Istu seiso ok läheltä. Tätä tehty n. 1-2m päästä takajalat korokkeella. Seiso istu tekee luontaisesti jos ei käsketä. Tähän ajatellut käskyä "iiii". Nyt otin luopumisen ja työnsin käden pään suunnassa tai leuan alle. Joku oli melkein ja jotkut huonompia. 

Tunnari: tästäkin ehtinyt tulla taukoa. 
- Ensin oman piilotus kentän laitaan lehtien alle. 
- Sitten väärät rasiassa ja oma siirtyi ehkä 2m eteenpäin piiloon n. 1m rasiasta. Kurkkasi rasian ja sai hetken etsiä omaa. Ekaa kertaa oma oli vähän eri kohdassa, ihan hyväkin (tuli samalla kestoa).
- Väärät kaadettuna maahan sitten nappasi mennessä väärän ja oman luona vaihtoi oikeaan. 
- Nyt vein itse oman, mutta vähän eri paikkaan ja se väärä mitä siirsi jäi paikalleen. Kävi taas poimimassa sen yksittäisen nuuskimatta. Käskin irroittamaan. Laitoin uudestaan etsimään ja nyt tuli oikea. 
- vielä kerta ilman että yksittäinen väärä oli reitillä, nyt juoksi suoraan kyllä paikkaan missä oma ja toi sen. 
- ekan luovutus sivulle, muut otin lennosta. Ekoissa kantoi hyvin. Loput "sikarina" päädystä pitäen. 


PERJANTAI VAPPU
Nähtiin aamupäivällä kaveria ja otettiin valkovuokkokuvia. Tofu oli rellestänyt jo aamulla sen verran, että oli juuri nukkumaan menossa. Itselle n. 10kg paino kantaa pentu repussa peltojen poikki ja kamera. Pennun kantoapua löytyi kaverista, sai nopeammin siirryttyä. Otettiin kolmessa paikkaa kuvia, Nova oli myös mukana. Niitä myöhemmin. Lenkillä oli lakki päässä ja autoillessa.

Takapihalla kävi myös pari tuttua, mutta näkivät ihan unisen pennun. 

Tofu illaksi hoitoon porukoille ja aluksi oli vähillä pattereilla kunnes kohti iltaa oli latautunut. Oli juostu rallia päin vesikippoa yms. Ryypätty, juostu ja ryypätty.. vappumeininkiä!

Gava ja Nova kävi sillä aikaa Nuuksiossa n. 19kg lenkin. Allekirjoittaneelle teki tiukkaa, kun aamulla oli käynyt Novan kanssa myös lenkin ja vielä noin 2km pentukuvauksessa. Gava ja Nova kilpaili flekseissä kumpi on ekana. Taakse käskylle tuli käyttöä alamäissä. Nähtiin me yksi kyy (hyi!) mutta onneksi koirat meni polulla ja käärme lähti poispäin varvikosta. Sen jälkeen tuli tuijoteltua maata tarkemmin ja koirat oli niin että ihminen näki ensin mihin astuttiin. 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...