Siirry pääsisältöön

Tofun 11 viikkoa sekä Nova hakuilmaisua ja esineitä

Lauantaina 16.5 Tofu täytti 11 viikkoa. Korkeutta n. 36cm ja paino 7,5kg kotivaakalla. (viime ke oli 7kg Mustissa ja Mirrissä)




Pe ja la Tofu jäi luuta syömään yksin aitaukseen ja mielestäni silloin odotti paremmin. Luu oli edistynyt ja suht hiljaista kotiin tullessa. Mitä nyt pari hauta oven käydessä.

Eilen pe Tofu hyppäsi kahdesti sohvalle eli tuli 3 kerta täyteen. Lauantaina sitten hyppelehti useamman kerran, enään ei ole koirat ja tavarat turvassa sielläkään. Ekaa kertaa alasmenoissa yritti tähdätä petiin ja häkkiin metrin loikalla (jaloilleen). Sen jälkeen tyylistä tuli vähän järkevämpi.



La ruuan yhteydessä
-  kun Nova teki kaukoja, palkkasin Tofua samalla makuulle
- muovikapulan nostoa
- sivulletuloa ja 1-2 askeleen seurausta imuttaen
- siipidamin noutoa, kevyt n. 100g ja 130g, jälkimmäisellä saatiin loppuun ihan hyvää otettakin. :)


SU HAKU: Esineet ja ilmaisutreenit

Novalle esineruudun idea oli vieraat esineet. Tehtiin samoihin paikkoihin 4 esinettä. Ja koska aika vähän ja tauokoa vieraista esineistä niin otettiin helpolla. Meitä ennen toinen koira haki samat esineet.
1.esine, Novan nähden tiputettiin. Kierroksia oli jo ennestään ja onneksi oli lyhyt vientimatka niin malttoi odottaa. Ekassa juoksi kohtaan mihin tiputettu, mutta sitten kääntyi ja meni muutaman metrin päähän pissille. Sitten tarkenti pientä aluetta ja totesi, ettei muuta löydy kuin se esine. Että pakko kai tuoda.

2.esine, taas vietiin Novan nähden. Käänsin ympäri ja sen jälkeen lähetin. Nyt toi nopeasti.

3. esine ja 4 esine vietiin samalla kertaa. Lie kierrokset noussut myös noutamisesta? Tai sitten häiriö takaviistossa vaikeutti. Katsottiin tiputukset suorassa linjassa esineeseen. Haki molemmat äkkiä. Mutta molemmissa tuli luovutuksessa sama ongelma, että ottaa esineen ja lähtee kaarrattamaan sen kanssa. Olisi juossut sen kanssa katsomaan meidän puolikasta hakuryhmää, jotka harjoitteli samaan aikaan/oli aloittamassa. Sama toisen esineen kanssa, että piti kutsua luokse esineen kanssa. Sama ongelma on dameilla, jos on yhtään vetoa muuaalle. Ja tästä syystä oli paras opettaa haukkumaan, kun rullan kanssa näkyi samaa ongelmaa ja vire nousi rullista.. Ja riski tähän suurenee.

Ilman häiriötä luovutukset esineillä on ollut hyvät, tosin välillä tiputtaa metriä ennen eli pitää opettaa myös tottisluovutusta. Omilla esineillä irtoaminen ei ole ongelma.


Ilmaisutreenissä haukkumista. Otin parit lämmittelyhaukut itselle ensin sivussa (välissä odottelua). Ekaa kertaa kahdella maalimiehellä? Ekassa parissa matka n. 5-7m. Sitten n. 10m ja 5 lähetyksellä n. 15m. Juoksi kaikissa kovaa maalimiehen luokse. Minnalla aloitti haukun heti, mutta osassa pätkäsi hetkeksi. Seisoin itse paikallaan, ettei ole häiriötä myös kävelystä.
Palkka oli yhdistelmä namia ja lelua. Koska aiemmin haukkui vaan lelua, mutta nyt oon itse haukuttanut myös namille ja yhdistelmälle. Tavoite saada haukkumaan namia ja loppupalkkana/jackpot on lelu. Rasia oli jalan alla, että olisi mihin focusoi ja vikassa oli suoraan lelu jolloin lelu. Kaikissa taisi vilkaista mua ja sitten aloitti haukkumisen.
1. haukun aloituksesta palkka (Minnalle), ensin pari namia koppina. n. 3-5, Sitten lelulla kopittelua. Tennispallo.
2. Bigillä mietti hetken sitten haukkui. Haukutti aika pitkään että huikkasin, että palkkaa jo. Namit ja sitten muumilelu. n. 7-10kpl.
3. Nyt vähän pidempi sarja n. 7 haukkua. Namit ja lelu.
4. Tässä 3 vahvaa haukkua ja palkka.
5. Muutama lyhyttä sarjaa ja väleissä lelu. Tämäkin vaikutti hyvältä! Tällaisia lyhyitä sarjoja välipalkoilla voisi tehdä.

Selkesti Minna oli helpompi, joka on haukuttanut aiemmin. Hyvä että otettiin Minna ensin. :) Hienosti Nova sai tehtyä risteilyn kanssa haukkuilmaisua vaikka eniten on haukkunut mua, äitiä ja Henkkaa. Täytyy pyytää myös agituttuja haukuttamaan. :D Tässä kun miettii niin tuo etäisyys ja metsä on oli vaikeammat vaikka tuolla hyvä näkyvyys vs mitä on tehty. Toki itsekin treenannut metsässä mutta koira ihan lähellä.

Novan kanssa täytyy ottaa myös bh treeniä työn alle, jos sinne syksyllä pääsisi.

Tofun makkaraetsintä:
Pikku Tofu pääsi myös meidän ryhmän ollessa valmiina syömään Novalta jääneitä herkkuja. Näki Minnan ja Bigin. Autoissa haukkui koiria ja se oli vähän epäilyttävää, onneksi pysyivät siellä. Metsässä mentiin häntä kippuralla.
- Tofu meni innoissaan vapaana maalimieheltä toiselle ja siellä sai aina nameja. Kun edellinen nousi ylös, katsoi miksi namit loppui tai lähti seuraavalle. Tarjosi jopa maahanmenoa kun namikäsi oli alhaalla.
- Leikki myös vähän lopuksi Gavan lelulla maalimiehen kanssa. :) Tofun lelu oli kassissa.


MA kotitreeniä Tofulle 
(Nova teki myös muutamat kaukot) sekä tekivät yhdessä makaamista.

- sivulletulossa oon testannut avun häivyttämistä, niin että namikäsi on polven lähellä tai pelkkä käsi samassa asennossa.
- seuraus 1-2 askelta tai puolikkaitakin. Imuttaen.
- kahden lelun leikki ulkona/taisteluna. Niin että molemmat oli mun eri käsissä ja leikitin aina toisella. Vaihtoi helposti.
- kaksi lelua niin että heitin toisen ja palauttaessa näytin toista lelua. Välillä juoksi ohi ennen vaihtamista, välillä vaihtoi heti.
- lelun nouto ja vaihto toiseen leluun, tämä sujui helposti
- kosketusalustaan koskeminen. Hyvin sujui! Naksuteltiin tätä. Vähän meinasi tarjota kumartamista, maahanmenon puolimaastosta. :D Palkkasin alustalle tai siitä pois.
- pahvilaatikkoon kaikki jalat: aluksi yksittäisiä jalkoja tai kaksi. Lopuksi muutama toisto missä meni sinne istumaan. Epäilin alkuun mahtuukohan vielä samaan laatikkoon.

Kotona leluna on puolen litran limupullo, ennen kantoi sitä korkista. Nykyään myös keskeltä.

Sivulletulo ja makaamista

Hampaiden harjausta :D 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...