Siirry pääsisältöön

Hyvä patee pistää kintut liikkeeseen

Olen tässä monena päivänä hakenut Jalo kultsin mukaan lenkeille ja puuhasteltu pientä pihassa tai metsässä polulla jokaisen kanssa. Rasmus ja Ruuti on kulkenut hyvin yhdessä ja käytin ne viime torstaista lähtien joka päivä kahdestaan tai kolmistaan Jalon ollessa mukana. (äiti oli reissussa) Ruu murisee joillekin koirille mistä ei pidä, muuten ollaan menty myös hienoja ohituksia namin tai lumipallon kanssa. Ruutilla ja Jalolla oli tänään kaksi tappelua, ekassa Ruuti kävi päälle (Jalo ei uskonut vähempää) ja toisessa Jalo kävi kun se vahti, ettei Ruuti tulisi mun luokse (Ruuti haki frisbeetä). Ruuti oli sen jälkeen nöyrää poikaa.

Pihassa ollaan tehty Ruutin kanssa kippotreeniä frolic siellä, ei ole liian hyvä palkka että kannattaisi ihan kiihtyä. Niin on tehnyt hyvää työtä. Ras on harjoitellut luoksetulon stoppeja peruutuksella, innostuin opettamaan käsimerkkiin lisän että pidennettynä se tarkoittaa peruuttamista. Jalo on tehnyt perusasentoja, seurausta, katsekontaktia ja maahanmenoja. Ja harjoiteltiin myös takapalkkaa ja kupista luopumista.


Tänään käytiin tokoilemassa Malminkartanossa, halusin hyödyntää käskytystä ja hain kaupasta kissan pateeta. Sillä saa pienen bordercollien pään sekoamaan.

seuraus: Ensin tehtiin ääntelyseurausta ja aluksi haahuiltiinkin. Sai alkuun aika paljon huomautuksia. Lopussa oli hiljaa ja koitin kehua rauhallisesti ja toistin seuraa käskyä (olisi ottanut kehut vapautuksena).

ruutu: onneksi Ruuti kestää toistoja, koska niitä kertyi. Kisaongelma tuli esille eli ei kestänyt kohden kävelyä. Sekä jos ei löytänyt heti oikeaa paikkaa, juoksi mun luokse. (normaalisti tarjoaa ja tulee kutsusta vasta pois) Treenasin käskytyksellä, seisoen siellä pysymistä ja sitten maassa. Palkkailin maassa pysymisestä.

kaukot: hmm.. aluksi tuli vähän kääntymistä. Lähti myös kohden kävelystä ylös. Saatiin loppuun ihan mallikkaatkin kaukot.

liik. istuminen: ei ongelmaa, paitsi edelleenkin käskyn sanon aina kun astun koiran puolimmaisella..

tunnari: rivissä, tökkäsi vähän väärää, mutta toi oman. mietti kolmesta mikä oma.

Olin helpottonut kauhesta työskentelystä ja toistoista huolimatta, että sain sen kokeiden koiran käsiin. Nyt voidaan alkaa kasvattamaan kriteerejä hyvällä palkalla. Aluksi vain väärät käytöntavat pois ja sitten ääntelyyn tai samanaikaisesti. Tehtiin vain koemainen paikkamakuu, Ruutin hämäykseksi. Jatketaan koeongelmien hinkkausta.

Rasmus teki istumisen, ohjatun vasemman (hyvin) ja vähän seurausta. Jalo meinasi seota ensin niin monesta leikkikaverista. Alkuun kiskoi joka suuntaan ja peruuttelin vain luoksetuloja. Kun sain kontaktia niin häiriökoirakkojen myös vähentyessä tehtiin samoja tuttuja juttuja. Keskittyi myös seuraamaan lähellä Rinnaa. Loppuun leikittiin ja toi hyvin palloa luokse.

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...