Siirry pääsisältöön

Kaksi tokokoetta, toinen 4p vajaa! + Videoita

Launtaina Kirkkonummella (KKK-halli) tokokokeessa. Tuttuja kisakumppaneina Raija & Riski kulnou ja valkoisenpaimenkoiran kanssa yksi tuttu. Tuomarina Timo Pussinen. 3 koiraa (yksi peruutus) oli kiva määrä! Ruuti tokana.

Paikalla istuminen 10: onnistui kaikilta, mentiin hallista ulos piiloon
Paikalla makuu 7: sanoin väärän käskyn maahan, tyhmä minä. Eli käskin maahan kun piti olla down, siitä johtuen kaksi käskyä. Kääntyi vähän vinoon kun kävelin taakse, ihme juttu.

Seuraus 7: oli haahuilu kohtia ja vähän huonoja käännöksiäkin. Hidas ihan hyvää. Vaikea keskittyä.
Luoksetulo 5: luoksetulossa hyvät stopit, huusin maahanmenosta käskyllä tänne. ja pysähtyy siihen puoliväliin matkaa, piti antaa uusi käsky sivulle. Yleensä käsken sen sivulle, käskyllä.. Outo virhe, ei koskaan pysähtele ilman käskyä.
zeta 6 Istu, maahan, seiso: istuminen jäi tekemättä, seiso ja maahan ok. Tuli huonosti ja väljästi seuraamaan. Maahanmenosta mietin jo toista käskyä.
ohjattu 0: Merkille vähän hitaasti, ravia lopussa. Vähän vinoon jäi. Saatiin oikea ja en yhtään tajunnut ennen kuin melkein keskimmäisellä. Stopata ja vaati kaksi käskyä, että uskoi lähteä oikealle. (seis, oikea, seis, oikea). Oli niin lähellä kapulaa ettei totellut korjausta. Ehkä sellaista että vie koiran keskimmäisen viereen ja käskee oikealle? :D Oikea näkyi huonommin kuin vasen aitaa vasten. En osannut yhtään varautua nollaan.

ruutu 8: meni sivusta sisälle.
metsku hyppy 9: vähän enemmän vauhtia voisi olla.
tunnari 0: oli rivi ja ruuti toi rivin ekan.. Nuuski ensin kahdesti sen ja ei osannut päättää.
kaukot 7½: liikkuri laittoi erijärjestyksen kuin kirjoitettu. ehkä joku kaksoiskäsky..

Yhteensä 192p, 2-tulos, sija 3, ne kaksi nollaa.. Muistin jossain väleissä kehut ja tule, ja itse mokasin noi pari käskyä. Liian hätiköiden ehkä zeta.

Oli pakko tehdä päivällä vielä tokotreenit ja palautella huomisia kisoja varten. Ruuti on sellainen, että se toistaa niitä samoja virheitä, jos niitä ei hinkkaa pois. Kaikkea ei kuitenkaan voinut tehdä. Ohjattu oli ok, paikkamakuun maahan, luoksetulo. Ruudussa meni sivusta, mutta saatiin suoraankin. Zetassa ei ongelmaa. Seuraus hyvää.
___________________

Tänään lähdettiin Tian ja Keiko kelpien kanssa kohti Saloa kahdeksalta aamulla. Siellä oli neljän koirakon luokka, hiekkakentällä ulkona. Tuomarina Ralf Björklund. Oltiin tänäänkin tokana. Kirjottelen virittelyt ja käskytkin niin, jos unohdan mikä toimikaan. ;D

Paikka istu 10: piiloon mentiin koirien oikealle puolelle, silti pysyi suorassa. (virittely istu, käsky paikka)
Paikka makuu 10: hyvin maahan ja ylös. Ehkä vähän ripeyttä lisää voisi olla, mutta kelpasi ne noinkin. Sivulle nousemiseen otti hyvin kontaktia. (virittely maahan, käskyt down ja sivulle)
Paikka makuissa Ruuti sai antaa kehuissa pusuja ja sai rapsutuksia.

Luoksetulo 9,5: nopea maahan, tuli vähän rauhallisempaa laukkaa. Stoppi ja maahan näköjään ok. Suoraan sivulle. Onnistuin hyvin käskyttämään niin että maahanmenoa ennen ehti juosta paremmin. (virittely: sivulle ja saa katsoa eteen; käskyt down, odota, tänne, top, tänne, maahan ja sivulle)
Zeta 9 seiso, istu, maahan: varmistelin vähän että seisomisessa en katsonut koiraa, puheäänellä top. Hieman hidastusta käännökseen, istumisessa vähän otin kontaktia koiraan sivusilmällä, maahan käsky vain matalalla äänellä. Seuraamaan tuli paremmin, mutta voisi vähän parempaa olla. Voi pienesti lukea avuiksi jotain käskyjä tai aavistuksen hidastusta. (virittely katso, käskyt seuraa, top, seuraa, istu, seuraa, maahan, seuraa)
Kaukot 6,5: Tosi hienosti loppuun asti, kunnes Ruuti ei osannut mennä istumasta maahan! Nousi seisomaan ensin. Järkkä seiso-istu-seiso-maahan-istu-maahan. (Virittely kauko, käskyt maahan, ...,sivulle)
Ohjattu 9: Merkki vauhdikkaampi kuin eilen. Saatiin taas oikea. Nyt odotin, että tulee kunnolla merkin taakse. Lähti hyvin oikealle isommalla kaarella. Sivulle hyvin. (virittely otetaan ohjattu, käskyt merkki, oikeee, irti)

Metsku 9: Haki ihan kivasti, en tiedä mikä oli virhe.. ehkä videolta näkyy. (virittely sai katsoa esteeseen, käskyt nouda, irti)
Ruutu 9: Merkki hyvä. Ruuti näki aiemmin kun Keiko teki ruudun. Ruutuun lähetyksessä yksi hau. meni oikealta sivusta sisään, siellä hyvin keskellä. Seuraamaan hyvin. Haukku vei pisteitä. (virittely neliö, käskyt merkki, neliöön, top, maahan, seuraa.)
tunnari 0: Kerkesin hyvin viritellä ja silittää kaulaa. Olin koskenut aiemmin nakkeihinkin. Kapulat ympyrässä, Ruu nuuski vain ekoja ja nappasi etukaarelta yhden. Eli väärä. Pakko oli vähän nostaa virettä seuraavaa liikettä varten. Tosin ei ois kai tarvinnutkaan.. (virittely tunnari, shh + silitys, käsky oma, irti)
seuraus 7: Seurauksessa piippasi tai inisi koko seuruun. Vähän oli kauempanakin seuruuta ja onneksi tuuli. Lähelläkin tosin oli. Paikallaan käännöksiä, sivuaskelissa 3 askelta ja peruutusta. seuraus paikka hyvä ja itse mokasin alussa yhden täyskäännöksen ja tein sen oikealle päin, teki lenkin siinä. Näköjään meidän seuraus on piippaus tai väljää missä haaluilee mutta hiljaa.. Vaikea myös vikana kun palkka odottaa.

Yhteensä 254p, 2-tulos ja 2 sija. 4p jäi vajaaksi! Ärsyttävää. Liikevälit oli tosi kivat ja vire säilyi koko kokeen. Sitä alkaa unohtaa miten vaikeeta se joskus on ollut! Ihana kun on leikattu koira, jota ei kiinnosta narttujen hajut. Pari nuuski jotain kohtia kentällä. Tosin, ehkä herkin voi olla regoinut Ruutin hajuun siinä mielessä, että se makasi autossa siinä puolella missä Dracu oli viimeksi ke. :D

Muistin hyvin tehdä väleissä kehut ja pomput ja tule siirroksissa. Etukäteen katsoin seuraavat paikat. Helpotti kun taustalla eilinen koe ja liikkeet koemaisessa muistissa. Ruuti alkaa myös palkkaantua paremmin kehuista.

Nyt lähtee tunnari treeniin, oon ollut liian laiska siinä ja olettanut että osaa. Paljon enemmän kapuloita, vireen nostatusta ennen. Keitän tai vaihdan meidän vanhat kapulat, anyone? Naurettiin, että pitäis kirppikseltä käydä ostaa tunnarin keittämiskattila! :D Muistan kun porukoilla kerran keitin, siihen kertaan se jäikin kun niistä lähti pihkaa. Ehkä Tiltun koirakoululta uusia.. Mun omiin, ei olla saatu ees treeneissä lainata toiselta kapuloilta on varmasti pinttynyt mun haju. Kapuloita myös enemmän kun nyt ollut kisamaisesti 5 + oma.

Noil hilkulla olevasta kokeesta jäi hyvä fiilis, eilen jäi vähän haikeat fiilikset. 4p on niin vähän, ei sitä tosin voi jossitella. Ruuti peittosi muilla pisteillä Rasmuksen, kun Rasmus on ollut Ralfilla voittajassa (288p, huono luoksetulo) ja evl:ssä kerran (alarajan 1-tulos, tosin silloin tokoiltiin harvemmin). Tialla ja Keikolla meni myös hyvin verrattuna treenin määrään, hienoja muita (istuminen & tunnari nolla) liikkeitä!

Videoita:

pahoittelen, että noin huonoja mutta parempi kuin ei mitään. Laitoin kentän laidalle lautapinolle. :D Oltiin Tian kanssa peräkkäin niin ei olisi pystynyt kuvata. Leikkasin kaikki niin, että siellä näkyy liikkeiden välejäkin.

- Keikon ohjattu
- Keiko seuraus 9

- Ruuti luoksetulo 9,5 ; perus settiä, on kyllä vähän vino stoppi. maahan ja sivulle vois tulla lujempaa..
- Ruu Zeta 9
- Ruu kaket 6,5 (näkee huonosti)
- Ruu ohjattu 9 (kaukana)

- Ruu metsku 9
- Ruu ruutu 9 (hyppy peittää ruudun :/)
- Ruu tunnari 0 
- Ruu seuraus 7 (hienolta se näyttää kun ei näe, että vinkuu ;)

Kommentit

Luetuimmat:

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...