Siirry pääsisältöön

Ruusutorpan koululla Sirkun ja Sailan kanssa

Käytiin tokoilemassa ekaa kertaa Sirkun ja Susu aussien kanssa ja Sailan & Aidanin. Aurinko vähän pilkisti ja sitten häipyi.

paikka istu: Susu oli poikien keskellä. Ruuti ei kertaakaan sinne katsellut. Lopussa sitä alkoi kutittamaan kun olin piilossa ja alkoi rapsuttamaan. Tulin piiloista nopeaa vihaisempaa kävelyä, lopetti sen ja menin takaisin piiloon. Pysyi sentään istumassa, mutta aika röyhkeetä. Ei ollut edes pantaa. Kai mä voin pantaa käyttää jos sitä ilmankin kutittaa, oon hylännyt meidän tokoketjun. Helpottaa paikka makuun "juoksu"tarkastusta.

Ruuti sai aloittaa tekemällä. Aina tekemään mennässä kysyin "Mennäänkö?" ja siirtymisessä "tule", ei tullut palkattua mutta kehut.

ohjattu: hyödynsin hyvän auringon niin tehtiin oikean, nouto niin että oikea kapula varjossa ja muut auringossa. Eihän siinä treeneissä ongelmaa ollut. Yksi merkkikin kivasti häiriönä kapulan lähellä.

zeta: istu ok, ei ottanut katsekontaktia sivulla kun sanoin katso, soo soo. Pitää treenata niitä taas että avustaja käskyttää ja huomautan jos ei katso. Seisomisessa sanoin eka liian korkealta top, istui ja kun sanoin normaalilla äänellä niin jäi seisomaan. Hitsi kun on tarkkaa! Maahan käskin down- sanalla ja meni hyvin. Huomasin, ite vaan, että tuli vähän pään nytkähdystä!

-- tauko

seuraus: tehtiin hidasta, paljon pysähdyksiä. Hidas oli alussa niin se aika hyvää. Yhdessä käännöksessä tais törmätä mun jalkaan. Sivuaskeleet hyvät ja hiljaa, 2 oikeaan ja vasempaan käännös. Juoksussa vasempaan käännös huono, tein toiston ja palkka. Vire pysyi hyvänä.

luoksetulo: seisomisesta eka palkka, sitten kaksi toistoa palkattiin maahanmenoa, niissä jäi aika vinoon  seisomaan ennakoiden palkkaa.. Maahanmenoon koitin down- käskyä, ei toiminut jäi seisomaan. Maahan käskyllä meni heti ekalla, se tiedettiinkin.

tunnari: toi eka väärän! nuuski vähän aidalle tai lähitielle ja meni ravilla kun yleensä laukalla. Kerkesin palkata kun luulin, että oli oikea. Oli ottanut tokan vasemmalta, kun oikea oli keskimmäinen. Onkohan liikaa ollut kapula toka vasemmalta. Kaksi hyvää toistoa vielä. Niissä meni laukalla kapuloille. Joku koira oli kulkenut kentän ohi.

--tauko

kaukot: halusin palkata ekasta, niin käskin seisomaan ja siitä palkka. Eka oli ihan venyttäytynyt. Kerran ennakoi istumaan, siitä torut. Kerran ei noussut heti ekalla käskyllä (katsoi sivuun). Tehtiin niin, että sain palkata hyvästä seisomasta istumisesta, palkka tuli kun oli tehnyt i-s-i siirrot, ja yksi maasta seiso istu, siinä toinen takajalka vähän liikkui. Sen pitäis mennä aika kasaan maahan, että pysyis mennä istumaan helpoiten.

Treenaa:
- kontakti katso-sanalla kun liikkuri höpöttää
- seuraus vasempaan käännökset
- zeta seiso
- tunnari kapula keskellä tai oikeassa reunassa

- Kuvia



Susu

Aidan kieli keskellä suuta ohjattuun
Huh hetken saa istahtaa!
Ja menoksi!
Seiso! Huuli ei pysy vauhdissa mukana. ;D

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...