Siirry pääsisältöön

Tokotreffit ja pohdintaa

Mentiin Shantin ja aussietyttöjen Dracun, Wiccan ja Taikan sekä Ellin ja tolleripentu Toscan kanssa tokoilemaan Malminkartanon nurtseille. Ruoho oli sen verran pitkää ettei ohjatun kapula hirveästi näkynyt.

Gavalle paikkis: voittajan malliin ja mentiin piiloon. Hyvin makasi. Lämpimässä ja vähän mäessä ollen meni lonkalle. Nopea maahan ja sivulle. Ehkä seuraavissa treeneissä pitää kerrata sitä istumistakin..

- Gava tauolle ja sitten pääsi hetken päästä hommiin

Ohjattu: päätin että tehdään sitä, vaikka vaikea paikka. Shanti näytti kapulat ja Gava meinas lähteä suoraan kapuloille, kun olin pyöräyttämässä merkille. Ehkä merkkiäkin vois opettaa.. evl ohjattu valmiiksi..
Itse ohjattuun niin juoksi metrin päästä kapulasta, muttei löytänyt. Kävin laittamassa kapulan pystyyn ja löytyi. Halusin ottaa palautuksenkin ja Gava tiputti kapulan, kun tulkitsi sen ettei kehuja tullut että teki väärin. Pyysin tuomaan ja palkkasin. Vielä niin, että vein kapulan paikalleen ja pyysin tuomaan. Nyt sujui.

Oli huono juttu tehdä sitten tunnaria, missä on sama idea.. Gavan vire ei ollut ehkä ihan tavallinen, kun ei sujunut ohjattu täydellisesti.

Tunnarissa tehtiin helppoa oman piilotusta palautustreenin ideana. Siinäkin epäröi. Ei parantanut ilman lisäkäskyä. Kanto-otteen takia tunnari tipahti paristi. Itse tunnarissa oli sitten myös epävarma tuodako omaa vai ei. Tehtiin väliin ruutu ja uusiksi. Nyt sain lisävuilla tuomaan, lähdin peruuttamaan kun otti oman.

Ruudussa tehtiin keksi lelulle menoa. Gava ryttäsi aina etulaidasta nauhan, kun katsoi jotenkin että lelu olisi jo siellä. Luulen että ilman lelua olisi hakeutunut väärään paikkaan..

Onneksi ei olla menossa mihinkään sm:iin (tutun häiden takia) eikä kokeisiinkaan hetkeen. Gava on ollut nyt aika herkkis, vähän luulen että paimennuskin vaikuttaa. Siellä se on niin kuulolla ja tulee käytettyä myös painetta sekä tekee eri vireessä. Toki juoksutkin on ensi kuussa ja Gava on tiputtanut kohta turkkinsa. Ja tietty mun lomakin on raskaampaa, kun treenejä on enemmän kuin normaalisti.

Aina myös vaikuttaa jos tulee tehtyä liikaa teknistä vääntöä. Mitä on tehtykin muutamia ruutuja lukuunottamatta.

Gava reagoi helposti siihen jos se yrittää enkä kehu niin se reagoi virheeseen vaikken kommentoisikaan. Välillä palkkaankin sen, ettei se masentuisi. Se haluaa aina niin tehdä oikein ja palkinto on jo se, että olen iloinen enkä tuima. Myös jos joku asia on yhtään epäselvä se mielummin tekee liian vähän tai odottaa apua. Tunnarissa on vähän itse aiheutettu, kun oon kehunut alkuun tosi äkkiä. Ja kun toi vääriä, pyysin tiputtamaan ne matkalla ja etsimään lisää tai sitten tulin vastaan ja kehotin etsimään lisää. Pääsi tuossa tiputtamaan tunnarin muualle. Ja oikeita tehnyt useammin vauhtipalkalla.
Täytyy alkaa tekemään, että 60% ainakin toistoista tehdään luovutuksella. Nyt harvempi kerta on pitänyt tehdä liikkeitä loppuun asti.

Gava treenaa:
- tunnarin palatus
- ohjatun palautus
- merkki?
- estehyppy
- hetsattuna seurauspätkiä, yhtä jäävää, kiertoa, noutoa tms helppoa ja hauskaa
- kateutta Ruuti treenaa ja G katsoo?
- joskus Gava saa tehdä vain yhden jutun/onnistuneen toiston ja Ruuti muuten.

Ruutin kanssa vielä

- eteenmeno lelulle: vähän juoksi ekalla vinoon ja korjasi sitten. Seuraava niin, että jätettiin lelu yhdessä. Voisin tehdä enemmän puolet ja puolet milloin tietää lelun, milloin ei. Nyt tehty enemmän vaikeita, missä ei tiedä. Ja välillä lähtee ekan epävarmemmin tai pientä mutkaa.

Itse ruutu oli hieno. Tehtiin kiertomerkin erottelua ja ne oli 5m päässä toisistaan. Sitten menin merkittömän kohtaan Ruuti sivulla ja pyysin kiertämään ison tötsän. Hienosti meni! Sitten taas ruutuun niin, että lähetin sen kauempaa. Hyvin meni! Hyvä Ruuti!

Ruuti treenaa:
- kisamaista 3 liikettä
- kierto-ohjattu kapula osio
- kaukot häiriössä
- zetan seiso häiriköitynä
- ohjattu

Nyt suunnataan mökkeilemään :)

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...