Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

21.7.2016

Mökkitokoa ja kuvista ensimakua

Perjantaina treenailtiin mökillä kolmen porukassa. Minä ja Gava, äitini Riitta ja Nova sekä Riina serkkuni ja Ruuti.

Paikkamakuussa Gava teki hyvin, mutta otti häiriötä jos käskysanoilla neuvoin Ruutin kanssa toimimista.
Koko poppoo teki ensin vuorotellen ison tötsän kiertoa ja sitten ruutua.

Kierto: Ruuti teki hyvin uuden ohjaajan kanssa pelkkä kierto 20m päästä. Gava teki myös hyvin. Lisäsin häiriöksi kapulat. Vaikka juoksi melkein kapulan päältä muisti kiertää. :) Nova meinasi eka noutaa tolpan. Namilla ympäri paristi. Sitten viriteltynä pannasta pitäen ja kun katsoi kierrettävää kohdetta lähetys. Muutama onnistunutta, mihin ei tullut lisäapuja (askelta tai kättä).

Ruutua sitten. Ruutin kanssa niin, että olin lähempänä ruutua ja heitin lelun sinne. Ekat huonompia, sitten hyviä. Erotteli hyvin kierto tötsän.
Gavan ruutua lopussa paristi näyttäen. Meni takalaitaan vähän toiseen reunaan, ei ihan keskellä, mutta ei korjannut sen paremmin niin kelpuutin. Ruutu oli auton ja nurtsin välissä hiekkaparkkiksella vähän rikkakasvejakin.
Novalle ruudussa lelulle menoa ja näytettynä ruutuun. Jos olin liian takana niin jäi katsomaan mua. Jos olin lähempänä äitiä keskittyi näytettyyn paikkaan hyvin.

Gava teki vielä tunnarin palautusta. Jätin tunnarin sen eteen ja pyysin 10m päästä tuomaan. Hyvin toi mutta usein ravilla. Ehkä pidemmästä matkasta vielä tai lelu palkalla..

Ruutille merkin 15cm ja kierto tötsän erottelua. Ensin juoksi kiersi tötsän ja juoksi merkin ohi. Sitten teki hienoja merkkejä.

Gava teki nyt hyvällä asenteella. Kun kaikki onnistuikin. Muiden katsominen ja odottelu teki myös hyvää.


Hakuruutuja tehtiin Novalle. Kaksi damia 90 asteen kulmassa toisistaan, ettei eksy toiselle damille kuin on lähetetty. Nova lähti suoraan, mutta jos ei löytänyt heti lähti pyörimään. Tehtiin vähän rinteeseen toinen treeni ja toinen tasaiselle. Tasaisella vähän paremmin matkaa noin 15m.
Gava pääsi tekemään myös. Äiti vein damit ja Gava juoksi suoraan lähetyksistä. Sai hyvin hajun aina 2m päähän dameista ja toi ne. Tosi hienosti oli nenä auki. :)
Toisena päivänä pallon etsintää 10x10m alueelle hyvin piiloon. Ja toki kaikki sai noutaa vedestä damia vuorotellen molempina päivinä.

Siirryttiin Kangasniemeen mökkeilemään ja siellä sain kivoja poseerauskuviakin koirista

 
Lemppariotokset pääsee seuraavaan postaukseen ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!