Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

5.10.2016

Toko-opit muhineet menestyksekkäästi

TI TOKOA

Tiistaina nyt talvikauden alkaessa oli aikaa tokotreeneille. Tuuli kovaa ja oli noin 8 astetta, että oli aika pirtsakka keli. :D Tokoiltiin nuorten koirien ringin kanssa Ruusutorpan koulun kentällä. Mukana oli Wilma ja Bina, Mariel ja Muusi, Annika ja Hitti sekä Pirkko ja Indy.

- Aloitettiin paikkiksilla "kahdessa osassa" niin, että tuli liikkurikin. Gavalle keli oli aika kylmä ja vähän meinas täristäkin. Riehutin ennen makuuta, että tulee lämmin ja suht lyhyitä pätkiä. Paikkamakuu oli ok, olin piilossa ja välipalkkasin. Jättö ja sivulle hyvä.
- Sitten istuminen, vieressä koira meni kahdesti maahan muttei haitannut. Kävin hetken aikaa piilossa ja tulin palkkaamaan.
- Makuulle kaukokäskynä, ihan ok (käsken sen jäävän käskyllä millä menee tavallisesti takapääpaikallaan). Makasi hyvin. Lyhyt makuu ja sitten luokse. Vain Gavan vierestä kutsuttiin. Otin Gavan nähden lelun jo valmiiksi selän taakse. Luoksetulo oli vauhdikas. :)

Gava autoon lämmittelemään ja tein Wilman parina. Binan vuoron jälkeen Gava hommiin.

Gavan kanssa: 

Luoksetulon loppuosa: nyt toista kertaa tätä. Jätin seisomaan ja kutsuin siitä luokse. Eteen tuli istumaan ja siitä vapautus jalkojen välistä lelulle. Tuli kovaa. Ei ollut mitääm ongelmaa ainakin näin ekana juttuna.

Luoksetulon stoppi: viime treenissä Gava istui näissä. Nyt tuli lujaa ja tosi hienon stopin teki. Ehti seisahtua ja kunnes appari ehti heittää lelun (pitikin katsoa ettei istu). Jes! Halusin vielä yhden seisomisen kestolla, mutta helpon lyhyeltä matkaa. Nyt käskin parin metrin jälkeen jo seisomaan. Odotettiin liikkurin "käsky" kunnes heitin lelun. Hyvin seisoi. :) heitin nyt itse palkan. Kestoa tulisi myös sillä, jos kävisi namipalkkailemassa tai kävelee lähemmäs palkkaamaan lelulla. 

Noutojen luovutukset: näissä oli edelliset 2 treeniä epävarmuutta mihin pitää tuoda. Ensin ohjattu niin, että jätin seisoman ja haki kapulan takaviistosta. Toi hyvin empimättä eteen. Kapulan luovutus ja sai lelu jalkojen välistä. Tunnarin noutoja kaksi, eli vain toi yhden kapulan jaloistaan. Kapula oli taas kulmureiden välissä, piti kuitenkin rauhassa edessäkin kapulaa vaikka otin suusta hitaasti. Nyt oli hyviä ja varmoja luovutuksia. Näiden yhteydestä tosin jäi ottamatta yhtään sivulletuloa luovutuksen jälkeen. Seuraavalla kerralla myös niitä sekaan. Välillä suoraan palkka eteentulon jälkeen, välillä sivulletulosta. Nään, että sekoittaako vauhtipalkat vai se että joskus palkka vasta sivulletulon jälkeen.. tai molemmat.. 

Jättöjä häirittynä: tehtiin sellaisia, että jätin maahan ja kävelin pois. Liikkuri häiritsi tai teki jotain. Jos katsoi muualle huomautin. Hyvästä kutsuin luokse. Myöhemmin samaa kaukoissa. Myös käskyä silloin, kun katsoo muualle että jäisi kiinni, välillä totteli silloin. Välillä ei. Ihan perusliikkuri joka huitoi vieressä häiritsi kaukoissa.

Kaukot: häiriötä oli samaan aikaan, mutta liikkuri oli ehkä ainut mitä katseli jätön aikaan. Tehtiin maasta seisomaan nousemisia noin 2m, 5m ja 10m. Kaikki hyviä. Ekassa tuli vähän vastaan hakemaan palkkaa. Seuraavat testasin, että luopuu namista. Erikoisnamit maistui tavallista paremmin. Lopussa ilkeitä, missä käskin jos vilkaisi muualle. Ekassa niistä ei totellut kun ei ollut kuulolla. Sitten ei mennyt lankaan. Näitä lisää. Sama on opettu Ruutille, että on käsketty silloin kun katsoo muualle. Ei kannata katsella jos ei pysty keskittyä samaan aikaan. Kun oltiin tehty seisomisia ja tehtiin helppo istuminen alkuun epävarmasti teki ja mietti täytyykö seistä.

Eteenmeno: alkuun tulikin jo hämärtyessä liian vaikea, että appari vei, mutten selkeästi viritellyt Gavaa siihen. Annoin nähdä, mutten pyytänyt että sille erityisesti näytetään. Gava ei tajunnut sitten ollenkaan mihin pitäisi mennä. Kävin taputtelemassa ilmaa lelun lähellä eli näytöllä ja juoksi nyt lelun lähelle, muttei nähnyt sitä hämärässä vaan joutui vähän etsimään. Sitten lyhyemmältä matkaa ja niin, että tiesi mihin lelu jäi. Nämä vaatii vielä paljon treeniä! Täytyy muistaa tehdä, kun ei siinä kauaa mene aikaa. 

Gavan heijastinliivi pitää vettä, ei estä liikettä edestä ja on myös ohut fleecevuori. Vatsaremmi on löysällä ja takki yleensä vähän kenollaan päällä, mutta pysyy silti muodossaan. Hööksiltä.

Gava miettii, että takki saa näyttämään hänet varmaan ihan teltalta ;)


Ruutin kanssa: 

Ruuti sai tehdä ihan alussa. Ensin hallittu kehääntulo, että sai tarjota seuraamista vaikka oli lentoon lähdössä. Ovat kyllä niin vastakohtia, Ruutin kanssa saa itse olla viilipytty ja Gavan kanssa taas riehuttaa ja villitä sitä treenaamaan mennessä. :D 

Merkin kierto 20m päästä luoksetulon häiriömerkeillä oli ok. Sitten vielä kaukoja, eka seiso-istu oli huono. Loput hyviä. 


Kivaa oli huomata, että jo parissa treenissä Gava oli petrannut luoksetulon ja noutojen palautusten kanssa. :) Oppii se äkkiä ja haluaa tehdä aina parhaansa. Kun saadaan vain suunniteltuja treenejä alle niin voittajaluokka alkaa muodostua. Ensi viikolla on myös kisatokot missä näkee tilannetta. Eniten kesken on ne kaukot, missä toki nyt kaikki asennot sujuu yksittäisenä 10m matkalta, kun kuukausi sitten sujuivat ehkä max 5m. Matkaa täytyy toki harjoitella vielä 15m asti ainakin välillä, että 10m olisi lähellä. Ja sitten lyhyitä sarjoja. 

Treenaa, Gava:
- kaukot, liikkuri häiriöt, matka 10m 
- luoksetulon läpijuoksu 
- noudoissa myös eteen + sivulle välillä
- tunnari liikkuroituna
- ohjattua uusissa paikoissa ja "opettaa" keskikapula
- eteenmeno
- paikkis 2min piilossa, liikkuri pujottelee koirat 

Tiistaina Nova teki porukoilla ensin luopumista ja kapulan pitoa. Pelkkä namista luopuminen, istui mun edessä ja toin namin ihan kuonon viereen. Kun katsoi muhun tai muualle niin palkka. Äiti seisoi lähellä niin katsoi alkuun aina siihen. :D kun se sujui, nami taas luovuttavaksi. Sitten toin kapulan. Yritti ottaa sen ilman lupaa ja vein kapulan pois. Kun malttoi odottaa keskittyneesti ja ottaa vasta käskystä kapulan, annoin sen. Tosi upeat pidot! Sai palkan kädestä mistä aiemmin piti luopua. Keskittyi hyvin pidossa käteen. Nova teki mun ja äidin kanssa onnistuneet toistot. Tämä treeni oli unohtunut. 
Aloittavalle 30min Korrien koulutuksessa tuli kerralla melkein liikaa asioita, itse taas muistan ne läksyt. Onneksi ehdin silloin katsomaan. :)

Keskiviikko aamuna Gavalle kaukoja. Maasta seisomaan nousut hyviä 5-10m matkalta. Istu- seiso samoin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!