Siirry pääsisältöön

Ratatreeniä, takaakiertoja sekä in-in

Torstaina taas agilitya. Lotan treenit, joissa tehtiin Marjo Koranderin rataa. Se vaikutti juuri hyvältä Gavalle! Alussa sujui hypyn leijeröinti.
Eka takaakierto oli vauhdikkaassa kohdassa kun tultiin putki, hyppy ja seuraava takaa. Gava ei kestänyt saksalaisen häiriötä ja hyppätessä kolautti siivekkeeseen ja tiputti riman. Toisella kesti vedätyksen. Kerran jätti myös hyppäämättä, yritti oikaista.

Kokeiltiin pyörityksellä toista takaakiertoa ja sitten toisella saksalaisella. Kumpikin toimi. Hyppy ja tiukempi käännös putken 2 päähän. Ekassa tuli kyllä vähän kohti mutta meni putken väärään päähän. Vastakäännös olisi voinut olla myös hyvä. Toisessa kutsuin paremmin ja meni oikein.

A ok, keinua ennen palkkasin takaakierron joka ok. Otin kerran sen kohdan lähettäen takaakiertoon 11 hypyn eli putken vieressä. Hetken lenkitti kohti putkea, mutta mun kääntyessä tuli hypylle. Noita erotteluja lisää!
Kepeille otin edeltävän hypyn pyörityksenä. Tuli vaan lujaa ja 2-3 väliin. Toisissa korjasi. Puomille sanoin vahingossa keinu ja Gava oikein jarrutti ylhäällä, anteeksi huijauksesta Gava!

A:n alla oleva putki oli piilossa niin piti ottaa kerran haltuun ennen lähetystä. Ekassa putkeen käskyssä meni aiemmin mentyyn. 
Kepeille mentiin uudestaan kesti leirejöintiä, koska taisi miettiä putkea edessä. Kokeilin juosta hypyn toiselta puolen, käskytin siihen ja yritys tehdä in-in 2 hyppyä ennen rengasta.  Tuli hypyn ohi, kun en käyttänyt vastakkaista kättä. 

Loppuun tehtiin vielä kepit uusiksi, nyt sisäänmeno oikein. Mutta lopussa jätti kesken ja olisi juossut puomille. Vasta kun hoin käskyä loppuun asti meni. Noi täytyy treenata.. 

Paljon hyviä kohtia radalla! Treenattavaksi siis. Lämmintä oli ehkä 20-25 astetta, mutta treenattiin klo 20:30. 

Novakin kävi ottamassa. Takaakierto kohta ajatuksena. Alussa Nova kääntyi niin hienosti 1 hypyllä että leijeröitiin ansa hyppy mutta tuli mun puolelle putkeen. Jos jäin hyppyjen väliin tuli hypylle. Vähän reilummalla ohjauksella sujui. Tämä oli hyvä testata!
Tehtiin sitten mölliradan tyyliin alku. 
Takaakierto oli taas tosi vaikea. Tuli sen väärinpäin. Vaikka tehtiin yksittäisenäkin useampi toisto. Kierroksiakin löytyi. Lopuksi sain tehtyä saksalaisenkin. Mietin vain Gava vs Nova tilannetta vielä niin Nova tulee paljon suorempaan putkesta jolloin takaakiertoon meno on vaikeampi. Jos Gava lenkitti kohti Aata niin takaakierron kulma oli helpompi. 

Nova teki in-in hypyt samaan takaakierto kohtaan. Kaahasi mun perässä ja vähän venähti käännös, mutta ok silti. 

Aalle tehtiin pari toistoa kääntymistä, kaaren kanssa kokeillen. Kaksi hyvää. Seuraavaksi voisi kokeilla pumpperin kanssa. 

Hyvä treeni parempi mieli! On se vaan kiva treenata ohjatusti ja nyt tuli kyllä taas läksyjä omatoimitreeniin. Ja paras fiilis tulee kun saadaan "ratkottua" ongelmakohtia tai miettiä radalla millä vaihtoehdolla ohjata. 

Treenaa: 
- Alun takaakierto 4 kohta (2-5)
- aan käännös
- Gava kepeillä lopussa sivuttaisetäisyyttä/aitaa kohti
- in-in vahvistamista

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...