Siirry pääsisältöön

Nomekoulutus, kranio, rokotus ja tottis

Ma Anninan nome- noviisi treenit 3/3

- linja, markkeeraus ja linja: vietiin 3 damia n. 40m päähän yhdessä koiran kanssa. Otettiin yksi eteenmeno linja (oli myös polun ylitys). Hyvin! 

Sitten markkeeraus heitto polun lähelle, oli eteenmeno reitillä, mutta n. 10m päässä. Nouto sujui hyvin. 

Linja uudestaan, muistikuva paikkaan. Käskytin eteen- kun vauhti vähän hidastui markkeerauskohdassa. Tofu myös vikana niin muiden heitoista hajuja. Hyvin meni eteen! 

Vielä kerran eteenmeno, joka jo parempi. 

Riista: Toisena tehtävänä katsottiin varista ja fasaania. Aluksi ei meinannut ottaa ilman sukkaa, mutta kun juoksin lintu sylissä ja heittelin sitä niin innostui ja vire nousi. Sitten uskalsi vähän matkaa tuoda lintua. Tänään olisi tarvittu taas sukkaa, että olisi saanut helpommat onnistumiset. Koittaa muistaa myös säännöllisemmin näyttää riistoja. 



Ti kranio kolmikolle Masalassa

Gavalla jumia kaulanikamassa, rinnassa ja oikeassa takajalassa. 

Novan jumeja en muista. Tofulla oikea etujalka taipui vinoon ja jumi joka vaikutti kakan tuloon. 😂


Ke Novan rokotukset 

Novan paino 22kg ja Tofun paino 20kg. Otin Tofun mukaan, että sai mukavan kokemuksen ell:llä. 

(Gja Tofun rokotukset 2024 asti)


Ke tottis Saarni, Lean ja bc Kikin kanssa

Tofulle 

- paikkista välipalkoilla. Pysyi, mutta istumista ei tajunnut kestolla. Halusi maata. 

- Tottiskaavio välipalkoilla. Hiekalta nurmelle siirtyminen häiritsi. Juoksua ei olla paljoa tehty.

- Liikkeestä maahanmenoa käsiavulla ja ilman.

- luoksetulo eteen sujui ilman apua, mutta väljä. Läheltä tiiviimpi.


Novalle

- paikkista etupalkalla, toimi ja pystyi maata toisen hyppytreenin sekä ruudun. Palkkailin namilla muutamasti, lopussa lelu (hihnassa). 

- seurauskaaviota, hyvin! Muutamasti paikka meinasi mennä eteen.

- liikkeestä istu ok. Mutta maahanmeno vaikea. Luoksetuloon annoin reaktiona käsiavun, kun näytti ettei tule. Tulikin puoliväliin. Muistuteltiin.

- haettiin kapula ihmiskapulatelineeltä. 

- kapulan heitto kuin tasamaan noudossa. Lelu oli tassujen edessä, jolle vapautus hihnassa. Kapulan palautus niin, että otettiin 3m luoksetulo nouto.

- hyppynoutoon siirtyminen ja kapulan heitto. Lelu oli taas edessä, nyt siirtyi 20cm eteenpäin heitosta. Muistin treenata sitä etten sano "odota". Pitää siis muistaa pysyä. Hain kapulan ja uusiksi.

Vähän malttipainotteisesti eilisen kranion takia. Ei ole tullut kokeiltua luoksetulo noutona ylipitkää matkaa.. Kierrokset oli aika korkeat, vaikkei ammuttu ja tehtiin suht rauhallista. Tehdessä oli hiljaa ja paikkiksessa. 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...