Siirry pääsisältöön

Tokoa värikässä bc seurassa, aksaa + kuvia

Tokoiltiin Tiltun, Derin ja Mayn kanssa  ke ap Puolarmetsässä. Ihana aurinkoinen keli vaikka vähän vilpoinen. Edellisen kerran ollaan varmaan treenattu 2011 tai 2012, silloin taisin vielä epäröidä meneekö Ruuti ruutuun. Deri oli siro rimpula vielä silloin, nyt on miehekäs.

Kävelytin tule-käskyllä "kehään" ihan nätisti kulki.
Paikka istu: Hyvin pysyi.

Paikka makuu: Maahan meni hyvin. Käytiin piilolla kääntymässä ja takaisin. Ruuti ei hämääntynyt käskytyksistä.

Ruuti teki keskellä kaikki liikkeet eli meni hetkeksi autoon ja Deri treenasi ennen.

Luoksetulo: tässä appari palkkasi seisomisen. Vähän hidasta laukkaa tuli tai sitten se vain näytti. Sitten yksi läpijuoksu. Aavistuksen hidasti, muttei näkyvästi.

Tunnari: taas unohdin ennen tunnarin hieromista viritellä Ruutin! Tehtiin niin, että kapuloita oli Aino-rasiasta kaikki ja ne oli tiiviisti. Se olikin hankalaa. Ruuti tarkasti eka kaikki ja sitten päätti tuoda väärästä päädystä kapulan. Käskin irrottamaan ja uudelleen etsimään. Mietti aika paljon ja lopulta tuli oikeaan loppu tulokseen. Sitten vielä ympyrä, jossa oman lähellä oli vähän väljempää. Nyt tuli nopeammin oma.

Zeta: s, i, m. Alussa käsky katso, totteli vasta toista ja otti kontaktin. Teki oikeat asennot ja tosi vähän merkitkään häiritsi. Aina kun otin mukaan seuraamaan niin tuntui, että kunnolla ryntäsi mukaan. Maahanmenoon taisi tulla liian painoton käsky, ja istui. Toistolla ok. Otin kerran ohituksen ja sitten toistolla vasta seuraamaan, josta heti nami. Tiltu teki pysähtymällä koiran viereen ja käskemällä siitä seuraamaan, sellaistakin voisi joskus koittaa.

Ohjattu: Ensin vasen ja kapuloiden etäisyydet oli 8-10m. Ruutilla vähän hidas merkki, onko mun hienot opettamat merkit unohtunut! Hyvin haki. Testattiin, että liikkuri oli eka oikealla puolella ja sitten meni selän takaa vasemmalle. Vielä yksi toisto hakien oikean, merkki taas vähän hidas. Nyt kapulat oli vähän lähempänä toisiaan ja tuli hyvin oma. Siinä, että pitää ne kauempana toisistaan kuin kisoissa, tulee ainakin hyvä hakukaari, mutta voi olla vaikeampi jos kapulat onkin sitten lähekkäin.. Tiltun Deri oli kuurilla, jossa koira viedään aina merkille, ettei lisää hektisyyttä. Ruudussakin vei seuraten ruutuun.

Seuraus: Liikkuroituna ja palkkasin keskivälillä sekä sivuaskeleista. Alkoi hitaalla kävelyllä, juoksussa hienot käännökset. Mun piti miettiä kauheasti, kun tuli 2 askelta vasemmalle, että kumpi puoli. :D Olin kyllä ylpeä, miten hienoa seuraamista Ruu esitti! Saatiin paljon täyskäännöksiä sekä täyskäännös ja seis. Niin ja Ruuti teki kaikki perusasennotkin aika oikeisiin kohtiin! Seurauksessa huomasin sen, kuten kotona treenatessa. Liikkeelle lähdöissä kontakti tippuu hetkeksi.

Treenaa:
- metsku
- tunnarin kapulat lähekkäin
- zeta, pysähtyen vierelle ja siitä seuraa
- luoksetulon kaikki asennot, voisin joskus koittaa huomauttaa vähän hitaasta nopeutuisko..

Tokon jälkeen vielä lenkki ja aksakentällä käymään.

A-este: tehtiin putkesta ja hypyn kautta. Tein sitä, että heitän pellon kun tulee ylösmenolle. Hyviä. Sitten pari käännöstä, tuli suoraan kontaktin yli, näistä ei kyllä palkkaa. Sitten hyvästä superpalkka.

Kontaktit: Toisella kentällä otettiin siellä A pari toistoa heittämällä pallon. Lähtöä treenattiin ennen puomia. Puomille tietenkin pysähtyi, kun käytiin yksinään kentällä. Keinukin sujui. Treeneissä siis vain noi ongelmat näkyy. Pitää siksi olla tarkkana niissä, vaikka tekis mieli lipsua välillä.

Lähtöä: Lähtöä palkaten pallolla. Heitin pallon taakse kävellessäni paristi. Namilla palkkasin siitä, kun otin askeleen tai pari Ruutin luota pois. Kun tassut pysyi paikallaan. Sitten kauempaa pyysin kurremaista jalkojen nostoa. Painonsiirto ja yhden tassun nostokin riitti. Paristi myös pidemmällä matkalla ja heitin palkan. Yksi takapalkalla, jonka huomasi. Näitä pitäis tehdä paljon, koska veto niin suuri radalle.

Hyppytekniikka, setpoint: Yksi 15cm hyppy, 4 jalkaa ja okseri. Okseri alkuun mininä ja kasvatin 30cm. Sitten takaisin alas. Vaikea katsoa takaa. Videolta sitten näkee tarkemmin. Otin kännykkä maassa, saa nähdä mitä niistäkin tuli. Aluksi Ruuti ei tajunnut putkea ja kaksi toistoa jäi hypyn jälkeen toljottamaan.
Video: Hitsi, kun oli vaikea katsoa hidastuksellakin. Tulin tulokseen ainakin, että kaksi ekaa minillä näytti ihan kivalta. Kamera ois voinut olla niin, ettei siivekkeet peitä noin paljon koiraa. Oli vaikea katsoa notkistuuko selkä, ei samallalailla tolla vauhdilla ja korkeudella.

Toko KUVAT

Deri (Candyman)



May, Toberoi Iowa



Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...