Siirry pääsisältöön

Nurtsitoko ja rally + 2 by 2

Treenattiin Malminkartanon nurtseilla Tiian, Riitin ja Käämin kanssa. Mulla oli mukana Ras, Ruu ja Wicca.

Paikka olot: Ras ja Ruuti istui. Ruuti alkoi loppu ajalla rapsuttelemaan kaulaansa, sanoin napakasti Ruuti ja lopetti. Sitten odotellelin vähän aikaa ja lopetettiin. Ruu tuli Wiccan luokse kun palkkasin sen, mur.

Riitti tuli myös makuuseen. Wicca haukahteli sille kun Riitti tuli vikana riviin. Meinasi lähteä sen luoksekin, mutta tartuin pantaan. Wicca nousi ensin kahdesti seisomaan. Sitten sanoin jämäkästi paikka ja odotin vähemmän aikaa ja palkka. Sitten sain palkattua pari onnistunutta makuu pätkää. Palkkasin, kun meni lonkalle ja kun näytti rauhalliselta.

Ruuti, metsku hyppy: Hyvin haettu. Nytkähti alussa ja tein sitten tahalleen jalkoja ja vartaloa nytkäyttäen häiriötä. Kun oli paikallaan lupa. Sitten vielä yksi toisto, missä palkkasin sivulla istumisesta, nytkähti nytkin kun jalkoja liikautin. Sitten istui nätisti ja palkka.

Ruuti, ruutu: tehtiin vähän vinoon ruutuun ja kolmesta eri kohdasta lähetykset. Kaikki ok. Vapautin ruudusta. Merkit hyviä ja suoria. Toki vauhtia vois olla  vähän enemmän.

Ruuti, seuraus: vähän ääntelyä. Huomautin osasta. (lelusta vire nousi) Tehtiin seurausta ruudun lähellä, nyt ei jumittanut niin kuin viimeksi. Ihan hyvää työskentelyä.

Wicca, sivulletulo: Kierrä- sanalla, että menee selän takaa. Eka pari väljää ja meni maahan. Tein remmillä, ettei päässyt liian kauas. Nopeasti naksauttamalla palkka. Pari toistoa vasemmalta puolelta sivulle.

Wicca, seuraus: Remmissä seurausta. Näytin vasenta kättä reittä vasten, korjasi lähemmäs -> naks ja palkka. Tämmöisiä useampia. Välillä kiersi selän takaa, haluaisin, että korjaa vain paikan sivulla eikä kierrä.

Wicca, liikkeestä seiso: tällä kertaa lelulla. Käsky ja lelu lentää jalkoihin. Lopussa käsky ja pienellä viiveellä pallo, pysähtyi seisomaan jes! Voisi ehkä kokeilla takapalkkaakin, jos ei mene maahan.

Wicca, hyppy: Hypyn kangas ihan maahan. Aino-jätskin kannelle juoksemista. Laitoin 1,5m päähän hypyn taakse. Sitten vein namilla hypyn taakse ja sai tarjota juosta hypyn yli. Parit namia tästä. Sitten W sivulle ja hyppy käskyllä kannelle. Nyt lähti, joka kerta heti käskyllä. Sitten laitettiin hypyn alin korkeus ja kaksi toistoa alustalle. Hyvin meni.

Ruuti, ohjattu: ohjattu suoraan kohti ruutua. Ensin oikea. Ruuti juoksi ohi merkin ja oli menossa kapuloille. Oho. Harvoin noin käy! Toistolla ok. Sitten vasen. Palkkasin ekalla kertaa merkille. Suorat merkit. Ekalla kertaa palautus vauhtina ja toisella sivulle.

Ruuti, tunnari: kuun muotoinen ja lähekkäin. Toi heti oman kun löysi. Jes!

Rasmus, rallia: merkkien kohdalla tehtiin kiepsahdus vasemmalle. Sivulta seisomaan nousu, onnistui. Unohdin kiertää vaan koiran. Pysähdys, täyskäännös vasemmalle ja pysähdys. Seurausta, 2m päästä juoksua ja hyppy. 2m sisään hypystä takaisin seuraamassa.

Testasin rally hypyn Ruutinkin kanssa. Selvästi piti käskeä hyppäämään vasta metriä ennen niin ei tehnyt niin isoa lenkkiä hypyn jälkeen.

Wicca sai lopuksi testata 2 by 2 keppiä yhdellä parilla. Se teki niin pätevästi, että pääteltiin että on tehnyt niitä aiemmin. (niin sitten olikin) Tehtiin eri kulmista lähetyksiä, pannasta pitäen ja sitten päästäen. Kaikki meni oikein.

Seuraavana päivänä tehtiin kahdella parilla, ensin 3m välinä ja sitten 1,5m. Video - Wiccan 2 by 2 kepit
Yksi väärä. Kunnon kenguru se on on. :D pallo oli vaikea heittää kun kääntyy sen eteen. Palkkasin eka yhdestä parista ja heitin lelun keskelle. Sitten siirryttiin kahteen pariin, mistä video.

KUVAT

Näin kivaa!

rally-toko hyppy (avo)

Riitti
Alustalle



Eteen

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...