Siirry pääsisältöön

Gava 9kk! Ruka tokoa ja mediaa

Gava täytti 9kk jo viime viikolla (25.12), muttei muistanut jouluhälinöissä ottaa mittoja yms. Ruka matkan eka yö yövyttiin poikaystävän sukulaisilla, siellä Gava sai kivan nojatuolin pediksi.

Iltalenkillä se oli hassu vapaana ollessaan. Juoksi aina edelle ja jäi jännittyneenä tuijottamaan meidän taakse, kun saatiin se kiinni juoksi taas sinne eteen tuijottamaan. Oli pakko tarkistaa paristi, ettei sieltä tule muita ulkoilijoita. Takaisin päin sama juttu. Gava ei kai sitten osannut uskoa, että se on yksin lenkillä eikä Ruuti tai Rasmus ilmesty mistään piilosta. Mitäpä sitä vapaana osaisi muuta tehdä kuin kiusata toisia. ;)

Paristi on kuunneltu Rukalla ilotulituksien ääniä kännykästä, korkeimmat äänet vähän ihmetytti mutta lopulta nukkui vaan. Gava ihmettelee kyllä akustista kitaraakin kappaleissa. Suunnitelmissa lenkit aikasin ja iltaruuan sijaan luun syöntiä. Häkkikin on mukana niin voi laittaa sinne, kaihtimet kiinni olevaan huoneeseen ja musiikkia tabletista. Häkille kova kilpailija on ollut makkarissa korkeanukkainen matto.

Aamulenkki kierrettiin kaikkein lauhimmalla kelillä -10 asteessa. Alkuun takki ja tossut jalassa. Riemu repesi, kun otettiin "vaatetus" pois mökin nurkalla ja sittenhän pystyi peuhata lumihangessa. Heitin lumipalloja ja etsi niitä touhottaen sekä oksan pätkän. Kuvailin vähän, viime kuvauksen jälkeen ei ole aurinko näyttäytynyt.

Tokoiltiin hieman pihalla ja treeniä ennen Gava sai hepulin. :D


Sivulletulot: alkuun vähän hetsausta. Sivulle ja hetken päästä palkka. Kerran ennakoi maahan, kun tuli pidempi viive. Haluisin että hyvässä viereessä sivulle, jännite ja palkka. Nyt huomasi, että välillä jäi vähän vinoon sivulle.

Seuraus: nämä on edelleen aika lennokkaita ja meinais helposti poikittaa. Vähän hitaammin käveltynä parempi. Nyt oli tosi hyvällä asenteella mukana, eikä häiriintynyt kertaakaan. Tänään heitin palkan viistosti pään ohi vasemmalle. Että tulisi päinvastaiseen suuntaan mihin meinais kääntyä.

Maahanmenoja: näissä videolta katsottuna monissa jäi takapuoli vähän ylös ennen palkkaa. Paitsi kerran kun odotin että laittaa senkin alas. Pystyin tehdä pienemmällä käsiavulla ja meni kuitenkin hyvällä tekniikalla etupääensin.

Eteentuloja: Eka oli vino ja korjasi suoraksi. Lelu palkka vatsan päältä. Toinen oli aavistuksen vino, mutten korjannut. Vika oli käsi vatsan päällä eteentulo ja sitten lelu vasemman kautta palkaksi. Nyt näissä hyvä asenne ja tuli reippaasti lähelle.

Liikkeestä seisomista: yleensä tehdään vaan namilla. Nyt käsimerkki ja sitten lelu lensi. Lelulla meinas joku tassu vähän liikkua. Mutta yllättävän hyvin. Kerran pelkät kehut, kun tuli huono toisto. Ei olla vielä tehty pitkää pois kävelyä liikkeen yhteydessä.

KUVAT

Aamulla tossut oli tavallista ällöttävämmät ja
Gava seisoi mun takin ja kenkien pukemisen ajan kolmijalkaisena :D
Ulkona kuitenkin liikkuu normaalisti.

Ilo irti ilman tossuja!




Päivälenkillä käytiin pidempi lenkki hitaasti  edeten. Laitoin remmin kuristuslenkillä vyötärölle ja siinä oli helppo huomauttaa jos kiskoi. Gava kävelikin aika nätisti. Jonkun kuusen murisi pimeässä.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...