Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

17.12.2014

Lotta Vuorelan agility, Northmate, paukut ja tokot

LOTTA VUORELAN AGILITY
Sunnuntaina ajelin aikaisin aamulla koirat matkassa Riihimäelle Lotta Vuorelan agilitykoulutukseen, joka oli AST:n järkkäämä. Gavan toinen agilitykoulutus. Tutustuin radoista helpompaan ja ajattelin juuri, että muutamaa estettä kerrallaan tehdään. Lotalla oli myös hyviä ideoita mitä tehdä. Saatiin myös videolle nämä, kiitos Laura!

Lenkitin koirat hyvissä ajoin ja Gavahan meni kävelemään ojan päälle heikoille jäille ja sinne pulahti. Takki kastui ja suojasi sentään vähän selän päältä. Lähdettiin takaspäin, varatakki oli onneksi autossa ja Gava sai olla sitten sisällä pidempään, kun oltiin vikojen joukossa menossa koulutukseen. Jaettiin parin kesken 10 + 10min.

Rimat laitettiin n. 5cm korkeuteen kannattimen levätessä alimmassa kohtaa.

Takaakierto: Olin ajatellut että takaakierto + putki voisi olla alussa hyvä. Takaakiertoa sitten muutama kertaa, paristi vilahti suoraan läpi. Palkka heti esteen jälkeen liikkeestä. Tähän oli kommenttina, että ei kannata vielä pitää paljoa treeniohjelmassa kun menee siivekkeen nuollen miten ei pysty hypätä maxina. Tai jos tekee niin lelu aina hypyn takana, että tulee selkeä kaari sinne. Takaakierto on melkeimpä vaikein hyppy. Kerran tehtiin takaakierto + putki.

VIDEO takaakierto

Takaaleikkaus: tätä ei olla tehty ja olikin vaikeeta. Eka koitettiin niin, että lelu oli avustajalla ja aika siivekkeen takana. Tätä ei tajuttu ja tuli pyörimistä. Sitten pari helppoa toistoa, että lelu maassa. Silloin sujuu, mutta kuulemma keskittyy niin palkalle menoon ettei samalla tapaa ajattele esteitä. Pitää sen takia saada treenattua ilman että lelu heti maassa. Ups.
Parin helpon toiston jälkeen, lelu olikin avustajan kädessä ja vähän lähemmäs takaaleikkaus linjaa. Mun piti muistaa pitää ihan oikeanlainen ohjaus, vaikkei Gava sitä vielä osaakaan. Sitten tehtiin 2 takaaleikkausta peräkkäin ja palkka nyt avustajan kädessä tokan esteen jälkeen. Sekin sujui. Sitten testattiin 3 hyppyä, silloin Gava olis juossut 2 hypyn ohi. Sitten 2 hyppy ja 3 hyppy ja kaksi takaaleikkausta molemmille. Näin sujui. Vielä kaikki kolme hyppyä niin, että lelu heitettiin 2 hypyn luota 3 hypyn taakse. Helpotetumpi versio.
Tämä olikin tosi hyvä treeni painaa mulle mieleen kuinka opettaa näitä ja että ohjaustakin voi opettaa! Nyt on käyttöä taas avustajalle, mitä oon ollut huono hyödyntämään.

VIDEO takaaleikkaus


- tauko

Putki-putki: putket oli puomin alla keskikohdassa suorina, poikittain puomin suuntaan nähden. Tehtiin ensin helppoon suuntaan, palkka ensin toisen putken edestä. Sitten niin, että mulla lelu ja avustaja silti seisoi siellä. Hyvin meni putkeen. Oman liikkeen piti suuntautua heti, kun koira näkyy kohti toista putkea. Vielä yksi ettei avustaja seisonut siellä, hyvin sujui niinkin. Piti muistaa heittää loppupalkka tarpeeksi kauas putkesta, ettei putkesta tultua tarvitse jarruttaa palkalle niin paljon.
Sitten testattiin toiseen suuntaan, siinä vaikeampi kulma. Eka ilman apuja ja ei onnistunut. Sitten yksi apu ja sitten ilman onnistui.


VIDEO putket

Valssin alkeita: tehtiin hypyltä kutsuminen (tai putken suun edestä) sitten valssi ja lelu. Että osaa hakeutua oikealle puolelle. Näissä olin itse hidas. Hyppy oli viistosti ja vähän liian vaikeassa kulmassa sitten Gavan tajuta mennä siivekkeiden välistä, kun liikkeen suunta veti ohi.

Tässä huomattiin, että sellaista treeniä, että koira istumaan noin 1-2m siivekkeen linjalle. Itse hypyn keskikohtaan suunnaten ohjauksen paikallaan. Kun koira katsoo hyppyä käsky ja lelu hypyn yli. Eli että oma-aloitteisesti menisi suorittamaan hypyn.

VIDEO valssi

Tähän on tähdännyt tarjoamistreeni, jossa ohjaaja seisoo kiinni siivekkeessä ja heittää namin aina puolelta toiselle, kun koira menee esteen yli. Siitä sitten ohjaaja alkaa mennä poispäin siivekkeestä. Sitten samaa ohjaaja eri sijainnissa ja heittää namit viistosti esteeseen nähden. Gava on tehnyt tarjoamista perushypylle aika vähän ja lähinnä suoraan edestä kaikkein helpoimpana. Voisi noitakin kertailla ja mun sijainti lähimpänä kohtaa missä radallakin tulee olemaan tai siihen kasvattaen.

Gava alkoi olla lopussa jo aika puhki! Gava odotti paikoillaan tosi hienosti, paitsi lopussa paristi meni maahan kun väsyi. Ruutikaan ei niissä kaikissa jätöissä pysyisi. Rimoja muuttaessa yhdessä välissä jätin Gavan makaamaan ja menin toiseenkin päähän rimoja laittamaan. Hienosti pysyi, paitsi kun vierestä lähti koira makuulta niin nousi istumaan. Pysyi silti paikallaan. Hieno tyttö <3
Wow tappeluitta sain ladattua videot (muokkasin koneella) ja tahalleen noin pätkissä niin helpompi koneelle.

Tässä tuli hyvin ideoita omatoimitreeniin.
- takaaleikkaus avustajan kanssa
- eteenmenossakin lelu ylhäällä avustajalla
- tarjoaminen vaikeistakin kulmista, katseen haku hypylle
- valssin alkeet
- muista palkata istumisesta

Lopussa mentiin vielä lenkkipolulle kuvaamaan, kerran lumista oli. - KUVAT





Täältä pesee!








o O o O o O oo O o O o O o

NORTHMATE aktivoiva ruokakuppi
Northmate oli mun joululahja Ruutille, mutta malttamattomana otettiin se jo käyttöön ja testasi Gavakin. Tilattiin Zooplussasta alennuksesta. Tämä on astianpesukone kestävä.

Videolle tehtiin testit molemmilla ruokaa 1dl ja aavistuksen liotettuna.

Ruutin aika: 7min, yhden kerran ehdin käydä suihkussa pesämässä hiuksetkin. Normaali ruuan syömisaika on 28s. Videolla Ruutin toinen ruokailu. Majoitin tän ruokakuppien viereen helppo kaataa ruoka tuohon. VIDEO

Gavan aika: 11min. Ruuti välillä häiriköi tuijottamalla. VIDEO

o O o O o O oo O o O o O o


PAUKUT & TOKOTREENIT 
Käytiin Emmin kanssa ampumassa Talissa. Onneksi ehdittiin ennen kahta treenaajaa. Gavalle ensin. Vähän innostin ensin namilla. Sitten syötiin maassa natural menua ja ampumiset siihen. Ekasta vilkaisi ampumisen suuntaan ja toisella ei reaktiota. Sitten leikittiin lopuksi. Fisulle sama, mutta toinen setti leikkiessä ehkä Gavallekin joskus niin. Täytyy pyytää taas äitiä mukaan ettei tulisi mitään reaktiota.

Siirryttiin Perkkaan puiston koulun kentälle tokoilemaan.

Ruuti ja Step teki kimppatokoa. Molemmat käskettiin samalle merkille ja toinen teki ohjatun ja toinen ruudun. Ruuti kuumui tästä kovasti, muutenkin se haluis haukkua muita tekeviä koiria. Testattiin ensin niin, että Step oli jo merkillä. Ruuti meni vain haukkumaan Stepsua sen selän taakse. Sitten niin, että Ruuti meni ensin merkille. Stepkin osasi juosta siihen, jos Ruuti ei peittänyt merkkiä kokonaan. Ruuti meni ensin ruutuun, ihan hyvin mutta haukkuen. Samoin merkille meni haukkuen, kun otti niin kierroksia. Sitten Ruuti tekemään ohjatun ja Step ruutuun. Ruuti meni kapulalle isolla lenkillä ja ehkä lisäkäskyn kera. Toistolla parempi.

Ruutu niin, että aluksi Ruuti istui ruudun laidalla. Ruuti ei kestänyt oikein Stepin käskytystä sinne ja lähti liikkeelle peruuttamaan. Sitten ois pitänyt haukkuakin. Kerran käskin istumaan, mutta nousi taas. Ruutin vuorolla meinas jäädä eteen pyörimään ja sitten haki aika takareunaa.

Sitten tehtiin jääviä kävellen vierekkäin ja käskettiin eri asentoon. Ruuti oli mokata seisomisen, mutta korjasi. Istuminen ok. Sitten taas seuraus ja vieressä Step meni maahan. Ruuti jäi paikoilleen ja juoksi mut kiinni myöhemmin. Toistolla ei reagoinut Emmin käskytyksiin.

Tunnari niin, että Step istui paikallaan ja tunnarit oli Stepin ympärillä. Ruuti nappasi ensin Stepin edestä yhden nuuskimatta. Käskin irroittamaan. Sitten kävi tunnarirasian kautta ja takaisin tunnareille. Nyt löytyi oma Stepin takaa. Oli hankala!

Ruuti teki myös seurausta niin, että tiputin namin maahan ennen liikkeelle lähtöä. Ja otettiin Stepsusta häiriötä, menemällä läheltä.

Kaukoja samaan aikaan, kun Step teki eteenmenon. Ruuti meinasi olla sitä mieltä, että jos on istumaan nousi siitä mennään seisomaan, vaikka sanon maahan. Kerran nousi ylös, kun jätin paikalleen ja kerran nousi seisomaan kun käännyin -> ennakoi.

VIDEO kaukot häiriöllä

Sitten Gava, Fizz ja Sara kentälle odottamaan. Gava aloitti.

Gavan kanssa
ruutu: Gava oli tosi innoissaan koirakavereista ja epäilin pystyykö moikkaamatta tehdä hommia. Pystyihän se hyvin vaikka oli remmissä niin intopiukeena. Vähän taukoa ollut ja naksuttelin kosketusalustaa siellä. Alkuun keksi kumarruksen alustalle. Piti katsoa parin kerran jälkeen ettei ollenkaan kumarra. Tehtiin alkuun namilla vähän kasvattaen matkaa. Vein aina namin tai heitin niin, että kimposi lähelle alustasta. Sitten niin, että heitin pallon. nyt ei ollut mitään pallon väistöä havaittavissa tosin heitin sen rauhallisesti alakautta vierittäen. Leikki myös hyvin.

 - tauko

metsku: tehtiin läheltä eteen tuomisia. Huomattiin, että meinaa tiputtaa heti kun tuon kädet lähelle, muuten kyllä pitää jos en tuo niitä. Tehtiin pari toistoa pelkkää pitoa niin, että toin toista kättä lähelle ja jos meinasi tiputtaa uusinta käsky ja käsi meni pois. Kun kesti häiriön heti palkka. Oon jotenkin ollut uskossa, että ei Gava osaa, mutta oon vaan opettanut sille ennakointia. Eteentulot oli vinoja oikealle, mutta alkuun palkkasinkin siitä kädestä. Muistaa vuorotella palkkaa. Tehtiin ekaa kertaa 2-3m matkalta niin, että Emmi piti kiinni ja antoi mun käskystä kapulan Gavalle suuhun. Siitä Gava tuomaan eteen. Eka oli aika vino ja näytin käsiapua. Toiset oli jo parempia. Eteentulot edelleenkin aika vaihtelevia, mutta nyt piti hyvin kapulaa edessä ja sopivan lähelläkin.

häiritty katsekontakti: kertailtiin taas näitä. Emmi käveli ohi, pyöri ympäri. Sanoi pari liikkurin käskytystä, niissäkin Gava meinas katsoa. Täytyy pyytää useamminkin noin esim sanomaan "käsky". Vaikein oli, kun Emmi metrin päässä meni kyykkyyn. Helpotin useita sanomalla jes, juuri kun paha häiriö alkoi. Ja kelpuutin muutamat juuri pois katsomiset missä kuitenkin pysyi sivulla. Saatiin vielä hyvä onnistunut kyykkyyn meno ilman apuakin.

Tänään oli juuri hyvät treenit Gavalle. Intoa riitti ja tuli paljon onnistumisia. Ei nuuskinut kertaakaan. Ei ottanut häiriötä kiinni olevista kavereista. Treenattiin myös lyhyesti ja into pysyi hyvin. Gava kävi aina Emmin luona tekemässä loikan päin ja sitten mun luokse pomppimaan. :D Onneksi se on kevyt ja pieni pakkanen.
Lenkillä nähtiin puinen porsas, jota piti vähän haukkua. Lähellä huomasi sitten, että mun vieressä on ihanat Emmin koirat, joita piti pusutella.

o O o O o O oo O o O o O o
LENKKIKUVIA

Käytiin tänään päivällä Kilon golfkentällä Mirkan ja Taito bc:n kanssa. Leikittiin Gavan kanssa yhteen väliin. Tehtiin pari sivulletuloa, yhdestä sivulla katsekontaktista palkka. Sitten vähän seurausta. Alkuun sain huomauttaa, ettei saa katsella Taitoa. Sitten keskittyi hyvin. Aamullakin vähän tehtiin ja palkkana toimi Gavan karvavuorinen kaulapanta. :D







Yhteiskuvassa

"Tupla kyttä"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!