Siirry pääsisältöön

Videoitua: stoppia, noutoa ja seurausta

Aamulenkillä otin mukaan treenitaskun sis. Lelun ja nameja ja noutokapulan. Suunnattiin puolen kilsan päässä olevaan pikku metsikköön, jonka bongasin olevan lähes sula muutama päivä sitten.



Gavan kanssa:

Luoksetulon stoppi, video (alla): läpijuoksua, kiertoa molemmin puolin. Läpijuoksujen joukossa kaksi stoppia lelun heitolla jalkoihin, sitten kaksi hämäysheittoa ja lopussa taas lelu jalkoihin. Ja väleissä läpijuoksuja. Vähän voisi olla näpäkämpiä, mutta ok näin tauon jälkeen.

(- Gavalle "käy siihen" makoilu tauko ja Ruuti teki kaukoja takajalat matalalla kivellä. )

Noutoa kierrolla ja eteentulo, video (alla):
Gava teki ohjatun kapulalla. Annoin kapulan ja pyysin kiertämään puun. Siitä luovutus eteen. Meinasi tulla vinoon oikealle, kierrosta vähän vaikeampi. Lopussa saatiin jo suorempia ja korjasin vinot. Sain paristi muistuttaa pitämisestä, ettei kapulaa liikuteta suussa. Tehtiin välissä muutama pitoharjoitus ja 2m matkalta eteentuonti. Loppua kohden hyviä tuonteja.


(- Gavalle "käy siihen" tauko ja Ruuti teki, myös puun kiertoa kapula suussa. Meinasin välillä näyttää eteentuonnin ohjausta ja sitten muistin aina, että tuo sivulle. Vähän sekoitin Ruutia. Kun oltiin jo lopettamassa, jostain kuului yksi pamaus, kuulosti ihan starttipistoolilta. Ruutia vähän epäilytti, laitoin hihnaan jos tulee lisää ettei säikähdä ja pari ympäri pyörähdystä palkalla. Gavalle sain paristi komentaa, että pysyy siellä. Ruutin kierrot näytti niin hauskoilta. )

 Seuraus, video (alla): Gava seurauksessa meinasi alussa edistää. Nyt kiinnitin viime videon jälkeen tähän huomiota. Ja jos on vähän liian edessä helposti sitten vähän vinokin. Tehtiin namin kanssa ja alkuun palattiin taaksepäin, että nami on reidessä. Jos liian edessä niin uusi käsky tai käden liikuttaminen. Loppua kohden aina parani. Näköjään meinaa jo liikkeelle lähdössä ponkaista vähän liian eteen. Nyt videota katsoessa tuntui, että liian pitkään tehtiin. Treenatessa aika menee nopeasti ja kun ei innokkuudessakaan mitenkään näkynyt. Loppuun leikittiin Gavan kanssa ja pari seuruuta lelun kanssa. Ekassa meinas pyrkiä eteen, hidastin ja sitten tuli taas oikeaan kohtaan. Vikassa lelu oli vasemmassa kädessä vähän pään takana, niin oli hyvä kohta lelunkin kanssa. Lelulla askellus on pomppivampi. Ehkäpä seuraavat kerrat namin ja lelun kanssa tasapainoilua.


Huomasin, että oli julkaisuvirhe tullut 15.1 postaukseen ja se taas vei pois sivupalkin, nyt korjattu.

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...