Monica kirjoittaa, että kisavalmiutta pohtiva ohjaaja yleensä kysyy itseltään, että voisiko liikkeet olla paremmin opetettuja, jos koira vaikka saa huonoa kokemusta epäonnistuessaan. Jos näytetään tyhmiltä ja osaamattomilta kisoissa. Mitä, jos koira ei tottele. Kaikki nämä on kuitenkin vain omassa päässä, toinen henkilö näkee eri silmin. Tuomari katsoo vain sääntöjen mukaan kuinka sujuu, ja tuomari on varmasti nähnyt kaikenlaisia suorituksia, niin hyviä kuin huonoja. Tunnustan itsekin, että usein ajattelen epäonnistuuko usein ongelmia aiheittanut liike tai mitä kaikkea väärää koira voikaan keksiä. Ja on sitä keksittykin. :D
Kukaan ei ole koskaan 100% kisavarma. Ja jokaisen kriteerit, kouluttaessa on vähän eri, itse tykkäät erilaisesta seurauksesta kuin tuomari jne. (Monica) Edes ylimmän luokan EVL-koirakko ei tee 100% varmuudella liikkeitä, vaikka olisi treenannut niitä pitkään. Itse asiassa pitkään samojen liikkeiden harjoittelu tuo vain haasteita, koira luulee välillä tietävänsa asiat paremmin kuin ohjaaja, jos se ei ole hyvin kuulolla.
Jännittäminen on aivan normaalia kisatilanteessa, suurin osa jännittää tai pelottaa. Kuten mitä tahansa muuta, jos tekee ja toinen arvostelee. (Monica) Itse jännitin vielä enemmän koulun esityksiä, mutta koirakisoissa vaan kisaamisella on saanut jännitystä vähennettyä.
Kisoissa ohjaaja on se, joka tietää mitä pitää tehdä. Koira tekee miten se ymmärsi tehtävän. Koira ei tiedä epäonnistuneensa tehtävässä, paitsi jos itse siirrät huonot ajatukset ja tunteet koiraan. Joten kävi miten kävi liikkeen kanssa, ole iloinen että koira teki parhaansa ja seuraavalla kerralla liikettä on treenattu enemmän. (Monica) Koiran moka saattoi olla, myös ohjaajan erilainen toimiminen, vääräkäsky, unohtunut virittely tai erilainen äänensävy.
Ihmiset usein ajattelee koirien kokemuksia tunteina. "Koirastani tuntui..." Tutkimukset kertovat taas, että koirat katsovat maailmaa aika eri näkökantilta kuin ihmiset. Kuinka varmoja voidaan olla tuntemuksista tai arvaus saattoikin mennä ihan päinvastoin. (Monica) Koira voi tuntua kisoissa masentuneelta, mutta ehkä se on kiinni vain ulkoisista tekijöistä: lisää kisatreeniä, ohjaajan fiilis, kehut, käyttäytyykö ohjaaja noin myös treeneissä, siirtymät opetettu vähin käskyin.. Kerran sanottiin, että kisamaisia treenejä (evl koiralla ainakin) voisi olla kolmas osa treeneistä, kuinka monella on?
"Remember that if you focus on the results, you wont get any better, but if you focus on getting better, you will get better." -Monica
Jos keskittyy saamaan vain tietyn tuloksen ei tule paremmaksi, mutta jos keskittyy paremmaksi tulemiseen, tulee paremmaksi (Monica). Hyvät pisteet on oheistuote onnistuneesta työskentelystä ja liikkeistä. Tietty treenatessa ei ajattele vain tulosta vaan yksittäisiä liikkeitä. Mutta kisoissa voi helposti ajatella tavoitteena 1-tulosta. Kun taas jos unohtaa sen ja päättää tehdä vain mahdollisimman hyvän suorituksen ja tekee koiran kanssa liikkeet mahdollisimman hyvin. Itse nykyään en katso edes numeroita, paitsi jos ne sattuu osumaan silmään. Ja koittaa keskittyä suorituksen koiraan ja tietää kokoajan mitä ollaan tekemässä ja mistä lähtee seuraava liike. Mitkä käskyt sanon missäkin.
 |
| Ai tää vai? |
Ja ohjaajakin käyttäytyy välillä treeneissä jäykästi ja hieman tiukkapipoisemmin kuin mitä ajattelisi itsensä olevan jännityksestä kankeana. Korrienkin koulutuksessa tullut ilmi, että koira ei tiedä milloin se on kisoissa ja milloin kisamaisessa, jos ohjaaja käyttäytyy samalla tavalla. Ja koiran ei pitäisi ohjaajan jännityksen takia pärjätä kisoissa huonommin. Jos koiraa on opetettu palkattomaan työskentelyyn sen pitäisi pystyä tekemään yhtä hyvin kuin treeneissä. Eroa on, jos treenejä on 90% ja kisoja 10%. Treenejä 70%, kisoja 10% ja kisamaisia 20%. Kisamainen näyttää koiralle samalta, mutta siellä voi puuttua eritavalla sen tekemään virheeseen. Jollakin koiralla saattaa olla, että hetkellisesti pitää tiputtaa 50% treeniä ja 50% kisoja/kisamaista ja sitten nostaa tekniikan tasoa ja vähentää kisamaisia. Itse tuota 50% ja 50% koittaneena, kyllä kisatyöskentely koheni!
Ajattelin kirjoitusta lukiessani tokoa. Mutta agilityynkin pätee. Agilityssa taas kantapään kautta oon oppinut, että kisoissa pitää vaatia mitä treeneissäkin. Muuten saa tuhlata enemmän kisoja niihin virheisiin, kuin olisi heti alkuun jättänyt radan kesken virheen takia. Esimerkiksi kontaktit tai lähtö. Agilityssa voi olla helposti tavoite asetettuna ennen rataa "tehdään paras mahdollinen tulos", kun tavoite voi myös olla "tehdään hyvät kontaktit" ja jos kontaktit sujuukin hyvin (ei tarvinnut korjata), saattaa olla että sieltä tuli myös tosi hyvä tulos. Joskus Caniksessa oli artikkeli liittyen, että ajattele, mitä agilitykisoista tänään koira oppi. Sen jälkeen ajattelin, että koulutuksellisesti virheen 5-hyl voi hyödyntää seuraavan kerran tueksi. Harvemmin niillä tuloksilla saa palkintoja. Tai tavoite voi olla, myös että vedetään nollatreeninä rata niin hyvin kuin voidaan varmistellen tai ei yhtään varmistellen. Toki kontaktejakin ajatellen täytyy treeneissäkin tehdä samanlaisia vapautuksia kontakteilta kuin kisoissa välillä. Ja voida luottaa, että vaikka mikä häiriö tai lelu lentää kontaktin edestä niin koira koskee kontaktin. Tai tuli se millä vauhdilla vain.
Apuina, myös
- mielikuvaharjoittelu käy läpi koko kisatilanne ja kaikki käskyt, mieti miten koiran kuuluisi ne osata ja mitä voi tapahtua
- ajattele onnistumisen tilannetta ja sitä fiilistä, kun jotain hienoa tapahtui. Koita saada tämä fiilis kehään mennessä. "se tunne, kun voitimme", "me osataan".
- kuuntele musiikkia, joka tuo sopivan fiiliksen
- riippuen ihmisestä katsotko aiempia kisaajia ollenkaan vai et
- opettele luottamaan koiraan, te kaksi yhteistyöllä teette parhaimman tuloksen
- kisassa tavoitteena olla omassa kuplassa ja koittaa ohjata koiraa mahdollisimman selkeästi sääntöjen puitteissa (e. seurauksen perusasennot koiran mukaan, mitkä äänensävyt, minkälainen käsimerkki, miten innostavat kehut)
Itse oon miettinyt osallistumista psyykkisen valmentautumisen luennolle joskus. Jos sopiva luento löytyy niin kiinnostaisi onko vielä jotain vinkkejä, jotka on tietämättä.
Kisa aamuisin tulee kirottua, miksi ihmeessä ilmoitin itseni tänne jännittämään. Ja jotkut ehkä ajattelee, että on se helppoa, kun on kisannut jo aiemmin. No ehkä vähän, mutta uusi koira tuntuu jännittävältä, ehkä juuri sen takia ettei ole varma mikä toimintatapa toimii parhaiten.
Tuleeko tämän lukevilla mieleen lisättävää?
Tavoitteena olis, myös käydä tokon tulevia uusia sääntöjä postauksen muodossa. Jää niin helpoiten omaan mieleen ja saa jäsenneltyä infoa. 26.1, myös luennolle niihin liittyen. Ehkä sen jälkeen.
Olen seuraillut teidän blogia jo jonkun aikaa täältä vähän kauempaa suomesta. Gava on kyllä tosi symppiksen näköinen ja tykkään erityisesti siitä, kuinka selkeästi kerrot kuinka paljon treeniä tälläisten koirien kanssa tulee tehdä, jos haluaa edetä :)
VastaaPoistaMutta asiaan. Kisajännitys. Mulle henkilökohtaisesti se on vähän hassu asia, koska en lähes koskaan ole jännittänyt kisoissa. Lieneekö syynä luonteenpiirteeni ja se että seison omilla jaloillani? (oma kupla) Myös sillä on vaikutusta, että aivan palosammuttimen kokoisesta olen kisannut hevosilla esteillä seurakisoissa. Juu, ei mitään mainittavaa kisailua, mutta jokatapauksessa! Jo nuorena kisaamiseen tottuminen varmasti auttaa. Ja kun aina menen kisaamaan, niin menen tekemään parhaani. Eläimen kanssa tai ilman.
Kerran olen jännittänyt kisoissa. Tämä oli, kun koirani Ristuksen kanssa meillä oli keskenään hieman ongelmia mielentilan kanssa - molemmilla! Sain tähän korjattua treenillä asennettani ja koira vastasi hyvin! Kyseessä oli siis oma jännittämiseni "mitä jos se sinkoaa?" "Mitä jo se tekee väärin?" Ristus reagoivana koirana sitten oli apaattinen ja "tottelematon". Mutta syy oli peilissä. Tämä korjattiin ja seuraavassa kokeessa sitten yhdessä kohtaa koetta muistin kaiken tämän ja kuinka väärin olin koiraani kohtaan tehnyt. Kaikki oli mennyt hyvin ennen ko. kohtausta ja meni sen jälkeenkin. Mutta tuossa kohtaa koetta itkin! KEHÄSSÄ! Hautasin kasvot käsiini ja sanoin liikkurille, että anna aikaa, tuttuja oli tuomari ja liikkuri, ymmärsivät. Jatkoimme loppuun ja saimme ykkösen melko hyvillä pisteillä. Me tehtiin parhaamme ja olimme yhdessä kehässä. Mutta kaikkein paras palkinto oli koirani katse, joka kertoi, että siistii!
Mutta pääosin siis en jännitä. En muista, kuin tuon yhden kokeen. Toki aina välillä erityisesti noutajakokeissa tulee vähän sydämentykytyksiä (Löytääkö se riistan), mutta ne ovat sekunnin murto-osia.
Olen pohdiskellut aika paljonkin tuota jännittämistä tuon yhden kokeen ennen ja jälkeen. Erityisesti ennen. Silloin hioin kuplaani mielikuvaharjoittelulla. Tokokehään en koskaan astu, vaan me astumme mielipaikkaamme, mielikuvitusmaailmaan. Yhdessä koirani kanssa. Se on meille paras paikka ja nautimme siitä täysin rinnoin. Näin olemme saaneet paljon edistymistä.
Eli pohdiskelin paikan, jossa olisin onnellisimmillani. Se oli puisto, jonka keskellä olisi lampi. Vaahteroita ja tammia kasvaisi, syksy ja hieman lehtiä pudonneena, kaikki komeissa ruskan väreissä. Aurinko siivilöityisi lehtien lomasta. Ihana puruhiekka-polku, jota pitkin mentäisiin - tokohyppy puiston penkin yli. Kaukoja laakialla kivellä. Ilma lämmin, mutta viileä, sellainen 15 astetta. Ei tuulisi. Tunnarit lehtien seasta. Nouto vedestä. (Noutaja kun on)
Näillä me mennään. Emme siis astu kehään vaan lempipaikkaamme. Olemme iloisia ja onnistumme yhdessä! :)
Kiitos vastauksesta! Kiva, että jotkut jaksaa meidän treenisepustuksia lukea. :)
PoistaKivalta kuulostaa, myös teidän mielipaikkanne, itse en ole noin hyvin osannut kuvitella. Täytyykin miettiä, mikä olisi se Ruutin mielipaikka.. Ehkä agilitysta oon ottanut vaikutteita, että mietin jokaisen liikkeen, käskyt ja kisapaikalla mahdollisesti suorituskohdan. Mitä on tullut opetettua niin monta käskyä eri käskyt maahan, seiso ja jätöissä yms. :D Agilityssa taas unohdin aina jännityksen (yleisön, tuomarin yms) radalle päästessä, tokossa alemmissa luokissa sydän saattoi hakata juuri kehässä hulluna.
Aika samoja ajatuksia on ollut Ruutin kanssa, että jos se lähteekin huitelemaan liian kauas tai mitä sitten keksiikään. Ja, kun Ruutiin ei tepsi pieni käsky, että se heti palaisi, kun Gava ja Rasmus reagoi pienestä. Rasmuksen kanssa taas on ollut niin varma olo, kun siitä tiesi että se tekee parhaansa kuin osaa ja oli kokoajan innoissaan kisoissakin vieressä "mitä sitten, mitä sitten". Ja jos ei sujunut niin silloin kyllä otti koville, Ruutin kanssa ei enään ota. Jos ei onnistu niin hetken se ärsyttää, mutta sitten tulee sisuuntuminen. Varmaan noutajan ja paimenkoiran eroa se, että paimen lähtisi kauemmaks pyörimään, kun noutaja pysyy vierellä. Itsekin varmasti alussa käskytin siirtymiä luottamuspulassa ja sekin saattoi hermostuttaa koiraa. Seuraus on aina ollut pelättävä liike, mutta nyt oon koittanut tehdä sen reipasta vauhtia ja itsevarman oloisesti.
Rasmuksen kanssa opin myös laittamaan tulostavoitetta, mitä Ruutin kanssa ei pysty ja mikä ei muutenkaan ole paras tapa. Ruutin kanssa pitikin laittaa tavoitteeksi mahdollisimman hyvä kehätyöskentely. Vaikka tuloksissa kaikki kisat ei näytä niin hyvältä niin se on saattanut mennä nappiin työskentelyn kantilta. Tai hiljaisella työskentelyllä. Oon koittanut myös ajatella, mitä se voi keksiä liikkeessä ja mikä on todennäköinen suoritus. Toki tämän kisahistorian jälkeen osaa kuvitella aika lähelle. Ja kisamaiset harkat on, myös itselle hyvää rutiinin luontia vaikka porukka on aika tuttua. Vähemmän stressiä muistanko käskyttää kaiken oikein.
Ehkä parhaiten jännitystä vähentää kokemus, luottamus ja se, etten aseta tavoitetta korkealle. Enemmän "mennään pitämään hauskaa" fiiliksellä. Kilpailuhaluisena en katso numeroita. Pidän keskittymisen lähes kokoajan koirassa. :)
Ja varmasti oma luonne vaikuttaa. Itse olin nuorena tosi ujo ja vieläkin vältän keskipisteenä oloa. Esiintymiset yms jänniä. Tosin karaokessa olin pienestä lähtien lavalla, jos sellaista löytyi. Onneksi kuitenkaan en itsekään ole pahimmasta päästä, kun on niitä jotka voivat ihan pahoin.