Siirry pääsisältöön

Tokon uudet säännöt 2015

Olin Järvenpään Agility Urheilijoiden (JAU) tokoluennolla, jonka piti Pernilla Tallberg ja tukena oli, myös Susanna Berghäll. Luennolla (2h) käytiin läpi uudet säännöt ja katsottiin videolta uudet liikkeet. Viikon päästä luennosta oli muistaakseni tuomaripäivät, joiden jälkeen tulee vielä pieniä tarkennuksia liikkeisiin.

Alokasluokka on kansallinen, avoinluokka on kansainvälinen (ulkomailla class 1), voittajaluokka (class 2) ja erikoisvoittajaluokka (class 3). Alo, avo, voi ja evl säilyy nimikkeinä kuten ennen, eikä sääntömuutos vaikuta hankittuihin tuloksiin tai koulareihin. Kaikissa luokissa on kuten evl:ssä ollut "liike alkaa" ja "liike päättyy", ei kysytä onko ohjaaja valmis.

- Päivityksiä lisätty alo-voi 12.7.15. Sisältää poimintoja säännöistä.

Säännöt muuttuu 1.8.2015.
- Säännöt Kennelliiton sivuilta (viimeisin versio 5.7.2015)

ALO, alokasluokka (max. 200p)
1. luoksepäästävyys, hyväksytty tai hylätty
(vapaamuotoinen, jossa esim. koira lähestyy tuomaria ja samalla on juoksutarkastus. Tuomarin pitää saada koskea, pieni väistäminen ei haittaa. Hylätty ei voi jatkaa koetta esim. agressiivinen)

2. Paikalla makaaminen 1min, kerroin 4
(n.4 metrin välein, maahan & istumaan yksi kerrallaan kuten nykyään evl, matka n. 15m, 3-5 koiraa)
- Jos koira nousee ja lähestyy toista koiraa -> liike keskeytetään, häirikölle nolla -> Kilpailukielto 3kk -> jos koira uudestaan kiellon päätyttyä menee häiritsemään on kilpailukielto 6kk. Merkintä koiranet tai kisakirja, tarkentuu. Ohjaajan luokse palaava ei lukeudu tähän.
- tuomareiden arvosteleminen helpompaa jätössä ja ylösnousussa yksitellen

3. Seuraaminen vapaana, kerroin 3
(käännös oikea, vasen, täyskäännös, pysähdyksiä, hidas & juoksu ilman käännöksiä)


4. Liikkeestä maahanmeno, kerroin 2
(pysyy ennallaan, koiran ympärikiertäminen palatessa viereen ok, väärä asento nolla)
- Tässä ohjaaja voi kävellä suoraan sivulle, muissa luokissa täytyy koira kiertää ympäri/kävellä taakse koiran jäädessä vasemmalle puolelle!

5. Luoksetulo, kerroin 3
(pysyy ennallaan, n.15m ja suora luoksetulo, nimen liittäminen ok, toinen käsky max. 7 ennen 8)

6. Noutoesineen pitäminen, kerroin 2
(liike alkaa koira edessä tai sivulla, oma/järjestäjän kapula ojennetaan koiralle käskystä, pitoa 5 sekunttia, liikkurin luvalla irti, liike päättyy irrottamisen jälkeen, arvostelussa halu tarttua, pureskelu, irrotus)

- Ohjaaja ilmoittaa suorittaako koira pitämisen edessä tai sivulla. Jos edessä niin ohjaaja siirtyy koiran eteen. Mikäli koira pudottaa noutoesineen, ohjaaja nostaa sen maasta eikä anna sitä takaisin koiralle.
- Arvosana: jos koira tarttuu kapulaan ilman käskyä 8, esineen pudotus numeron laskeminen 3-5, jos koira vaihtaa asentoa max 8, pureskelu/leikittely 1-5, luovutuksessa kapulan putoaminen max 8, jos koira nousee kapulan saatuaan paikaltaan ja palaa takaisin yhdellä käskyllä max 6.
- Alokasluokassa ja avoimessa luokassa ohjaaja saa käyttää omaa noutoesinettään, joka voi olla laipallinen ("ohjatun kapula") tai sorvattu puinen noutoesine.

7. Kauko-ohjaus, kerroin 2
(matkaa n.2m, kerran istu ja kerran maahan, 3s välein; jos vaan toinen asento toteutuu max. 6 ja toiseen voi käyttää silloin 3 käskyä)
- jos koira liikkuu yhden mittansa max 5, toisen asennon toteutuessa max 6, jos ennakoi lopun istumisen max 8.

8. Estehyppy, kerroin 2
(avoeste rimalla, "kutsu"hyppy, max. 50cm, 2-4 päässä jätetään koira istumaan, ohjaaja kävelee toiselle puolelle 2-4 päähän ja kutsuu koiran luokse yhdellä käskyllä, riman pudotus/koskeminen max. 8, ponnistaminen 0, kiertäminen/alittaminen 0, ennen liikettä hyppääminen 0)

- Esteen korkeuden tulee olla noin koiran säkäkorkeus. Maksimikorkeus on kuitenkin 50 cm. Esteen tulee olla noin 1 metriä leveä avoeste ja esteen sivutolppien tulee olla noin 1 metri korkeita. Esteen rima ei saa olla kiinteästi asennettu vaan sen tulee pudota, jos koira selkeästi koskettaa siihen hypätessään.

9. Kokonaisvaikutus, kerroin 2
(kerroin puolet suurempi)
- Jos koira ei ole hallinnassa ja poistuu ohjaajan luota liikkeiden aikana tai niiden välissä (edes kerran), mutta pysyy kehän sisäpuolella, korkein mahdollinen arvosana on 7.

Muuta alossa: tuomari voi liikkuroida itse kokeen.


AVO, avoinluokka (max. 320p, ulkomailla class 1)
1. Paikalla istuminen 1min, kerroin 3
(n.3m välein, ohjaajat 25m päässä näkösällä, palataan 3m koirien taakse kävellen koiran vasemmalta puolelta, ryhmässä 3-6 koiraa)
- Ohjaajat ohittavat koiransa noin 0,5 metrin etäisyydeltä koiran jäädessä ohjaajan vasemmalle puolelle ja asettuvat seisomaan noin 3 metriä koiransa taakse rintamasuunta koiraa kohti.

2. Seuraaminen, kerroin 3
(juoksuosuus voi sisältää oikeaan käännöksiä, ei hidasta, 2-3 askelta eteen- ja taaksepäin)
- Suoritus hylätään, mikäli koira jättää ohjaajan tai seuraa suurimman osan matkasta yli puolen metrin päässä toivotusta seuraamispaikasta.

3. Liikkeestä seisominen, kerroin 3
(10m päässä ohjaaja kääntyy ilman liikkurin kehotusta, kävelee 1-2m koiran taakse koiran jäädessä vasemmalle puolelle, n.0,5m etäisyydeltä, sivulle ja perusasentoon eli kiertää koiran ympäri)

- Ohjaaja ja koira etenevät normaalivauhtia suoraa linjaa aloituspaikalta. Noin 10 metrin jälkeen ohjaaja käskee, itse pysähtymättä, koiran seisomaan. Ohjaaja jatkaa kulkuaan noin 10 metriä (paikka merkitään esim. kartiolla tai merkillä). Ohjaaja kääntyy (itsenäisesti) koiraa kohti ja pysähtyy. Noin kolmen sekunnin kuluttua ohjaaja siirtyy noin 1–2 metriä koiran taakse ohittaen koiran noin 0,5 metrin TOKO säännöt ja koeohjeet 5.7.2015 41 9.7.2015 etäisyydeltä siten, että koira jää vasemmalle, kääntyy ympäri ja palaa koiran vierelle sekä käskee koiran perusasentoon. Kaikki liikkeen vaiheet, lukuun ottamatta kartiolla/merkillä tehtävää täyskäännöstä, tehdään liikkeenohjaajan luvalla.
Mikäli koira ohjaajan jo käännyttyä vaihtaa asennon vääräksi, korkein mahdollinen arvosana on 7.
- Liike hylätään, jos koira pysähtyy ennen käskyä
- Liike hylätään, jos koira tarvitsee lisäkäskyn tai mikäli ohjaaja pysähtyy ennen käskyn antamista tai käskyn antamisen yhteydessä
- jne

4. Luoksetulo, kerroin 3
(koira jätetään maahan, matkaa 20-25m, nimen saa liittää käskyyn, suora luoksetulo)

5. Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä, kerroin 2
(asento kerrotaan ennen kokeen alkua, sama kaikille, liikkuri ei käskytä ohjaajaa pysähtymään ja kääntymään esim. joku merkki n.10m päässä, ohjaaja palaa takaisin koiran vasemmalta puolelta n.0,5m etäisyydeltä ja kävelee 1-2m koiran taakse, sivulle + pa)
- väärä asento 0 (joissakin maissa voi saada 5)
- Ohjaaja jatkaa kulkuaan noin 10 metriä (paikka merkitään esim. kartiolla tai merkillä). Ohjaaja kääntyy (itsenäisesti) koiraa kohti ja pysähtyy. Noin kolmen sekunnin kuluttua ohjaaja siirtyy noin 1–2 metriä koiran taakse ohittaen koiran noin 0,5 metrin etäisyydeltä siten, että koira jää vasemmalle, kääntyy ympäri ja palaa koiran vierelle sekä käskee koiran perusasentoon. Kaikki liikkeen vaiheet, lukuun ottamatta kartiolla/merkillä tehtävää täyskäännöstä, tehdään liikkeenohjaajan luvalla.

6. Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon, kerroin 3
(merkki 15-40cm korkea, matka n. 10m, koira kiertää merkin suullisella käskyllä ja tulee eteen/sivulle, luoksetulo käsky -2p)

7. Noutaminen, kerroin 4
(pysyy ennallaan, oma/järjestäjän puinen esine esim. ohjattu ok, vähintään n.10m heitto)

- Alokasluokassa ja avoimessa luokassa ohjaaja saa käyttää omaa noutoesinettään, joka voi olla laipallinen ("ohjatun kapula") tai sorvattu puinen noutoesine.


8. Kauko-ohjaus, kerroin 3
(lyhyempi aika 3s välein, 5m etäisyys, i-m-i-m, käsimerkki+suullinen, kolmaskäsky hyväksytään mutta asentoa ei arvostella, ensimmäinen lisäkäsky -2p. toinen -1p.)

- Liikkeenohjaajan tulee seistä noin 3–5 metriä koirasta ja siten, että hän ei näe koiraa asennonvaihtokehotuksia näyttäessään. Liikkeenohjaajan tulee antaa uusi asennonvaihtokehotus noin 3 sekunnin välein.

9. Estehyppy, kerroin 3
("kutsuhyppy", ohjaaja jättää koiran 2-4 m päähän ja kutsuu sen 2-4m päästä esteestä luokse, perus tokohyppy umpinainen)

10. Ruutu, kerroin 3
(matka n. 15m, tuomarille kerrotaan pysähtyykö koira ensin seisomaan tai suoraan maahan, suullinen käsky sallittu ei käsimerkkiä, ohjaaja kävelee koiran viereen ja pyytää perusasentoon)

- koiran oltava ruudun sisällä (häntää ei lasketa)
- Arvosteluun vaikuttavia: jos koira liikkuu tai ryömii ruudussa max 7, eri asento kuin ohjaaja ilmoittanut ruudussa -3p, jos seisomisasento ei ole selkeä -2p, koira istuu tai makaa ruudun ulkopuolella silloin liike hylätään, käsimerkin käyttö koiran ollessa vieressä -2p, käsimerkki lisäohjauskäskyissä sallitaan koiran ollessa kaueampana ohjaajasta, mikäli koira nousee istu/seiso ohjaajan tultua vierelle max 8.



11. Kokonaisvaikutus, kerroin 2

Muuta avo: yleensäkin jos koira lähetetään perusasennosta ei käsimerkki sallittu. Paikalla olo ja jäävät kierretään koiran ympäri + takana kävely.


VOI, voittajaluokka (max. 320p, class 2 ulkomailla)

- koirat viedään kehään ilman talutinta (talutin jätetään kehän ulkopuolelle tai toimitsijan pöydälle)

1. Paikalla makaaminen 2min, kerroin 2
(n.3m välein, näkösuojassa, liikkuri pujottelee koiria, yksitellen ylös ja alas kuten nyt evl, lopussa koirien taakse, 3-6 koiraa makuussa)
- Kun 2 minuuttia on kulunut, ohjaajat palaavat yhdessä kehään ja jäävät riviin kehänauhan sisäpuolelle. Ohjaajat ohittavat koiransa noin 0,5 metrin etäisyydeltä koiran jäädessä ohjaajan vasemmalle puolelle ja asettuvat seisomaan noin 3 metriä koiransa taakse rintamasuunta koiraa kohti. Ohjaajat palaavat koiran vierelle ja käskevät koiransa yksitellen perusasentoon.
- Mikäli ohjaaja ohittaa koiran väärältä puolelta -1,

2. Seuraaminen, kerroin 3
(hidas, juoksu, normaali, käännöksiä oikea & vasen, 2-3 eteen- ja taaksepäin, lyhyt peruutus 5-8 askelta suoraan taakse)
- pysähdyksestä 5-8 peruutusta (koirankin tulisi peruuttaa parempiin pisteisiin)
- Pieni ohjaajan varovaisuus on sallittua, kun ohjaaja kävelee taaksepäin. Mikäli seuraaminen on taaksepäin kävelyssä puutteellista, alennetaan arvosanaa noin (1-2):lla.

3. Zetamaisesti 2 jäävää seiso/istu/maahan, kerroin 3
(ennen kokeen alkua kerrotaan asennot, keskellä käskystä asento, "täyskäännös mars" päädyissä, vasempaan tai oikeaan kääntymistä ei käskytetä kuten ei nytkään evl)

4. Luoksetulo ja pysäytys seisomaan, kerroin 4
(maahan jättö, 25-30m, seisomaan pysähtyminen puoli välissä, suullinen/käsimerkki, ylimääräinen luoksekäsky max. 7, jos koira ei pysähdy 0)

5. Ruutu, kerroin 4
(23m eli samat mitat kuin evl, etukäteen kerrotaan pysähtyykö seisomaan /suoraan maahan, ohjaajan kävely muuttuu, kohti oikeaa merkkiä! Käännös vasen 2m ennen ruutua, 3m, kohti lähtöpistettä, 10m ja kutsu seuraamaan)
- jos koira pysähtyy ensin seisomaan, se pitää selvästi nähdä muuten -3p
- epäselkeä seisomisasento -2p
6. Ohjattu, kerroin 3
(arvotaan ennen liikkeen alkua oikea/vasen, ei keskikapulaa, koira perusasennossa 5m pienen merkin edessä,  ohjaaja seuruuttaa 1-2m merkin ohi, jättää koiran itsenäisesti liikkeestä seisomaan, kävelee aloituskohtaan, käsimerkillä noutamaan ja luokse)
- Ohjaaja käsketään kävelemään koiransa kanssa aloituspisteestä kohti merkkiä, menemään sen ohi (1–2 metriä) ja kääntymään ympäri (liikkeenohjaajan luvalla) ja palaamaan kohti merkkiä, jonka jälkeen hän käskee (Itsenäisesti) koiran seisomaan merkille, koiran rintamasuunta aloituspaikkaa päin. Ohjaaja jättää koiran ja palaa aloituspisteeseen ja kääntyy kohti noutoesineitä. Ohjaaja ei saa pysähtyä jättäessään koiran. Noin 3 sekunnin kuluttua ohjaaja saa luvan käskeä koiraa noutamaan arvottu noutoesine. Ohjauskäsky (oikea/vasen) ja noutokäsky tulee antaa tiiviisti yhdessä, sillä myöhäinen noutokäsky voidaan tulkita lisäkäskyksi.

- merkin kohtaa ei ole tarkasti määritetty, isommasta taktikoinnista menee varmasti pisteitä
- Jos koira istuu, menee maahan tai liikkuu merkillä, korkein mahdollinen arvosana on 8. Jos koira liikkuu yli mittansa seisoessaan merkin luona, suoritus hylätään.
- jos koira menee väärälle noutoesineelle ja se pysäytetään ja ohjataan uudelleen -3p, ilman pysäytystä -2p. Muut lisäkäskyt -1 tai -2p

7. Tunnari, kerroin 4
(5+1 oma, ympyrä tai vaakasuorarivi, kapulat merkitään etukäteen)
- ohjaaja saa pitää esinettä 10s kädessä ennen liikettä (koira ei saa koskea tai nuuskia ennen liikettä)
- Ohjaaja saa päättää näkeekö koira noutoesineitten sijoittamisen. ”Seuraa”- tai ”paikka”- käskyt ovat sallittuja.
- Noutoesineet asetetaan samanlaiseen muodostelmaan kaikille kilpailijoille, mutta ohjaajan esineen paikka muodostelmassa voi vaihdella.

8. Kauko-ohjaus, kerroin 3
(3s välein, etäisyys n. 10m, alkaa sarjalla i-s-m tai s-i-m, yhteensä 6 vaihtoa, lisäkäsky -2p, seuraavat -1p)
- Liikkeenohjaajan tulee seistä noin 3-5 metriä koirasta ja siten, että hän ei näe koiraa asennonvaihtokehotuksia näyttäessään.

9. Metallihyppy, kerroin 3
(2-4m esteestä, metalliesine, n.10m päähän, muuten sama, max. 70cm korkea, tokoeste eli umpinainen)
- Liike hylätään, jos koira ponnistaa esteen päältä tai koira ei hyppää esteen yli edestakaisin, tai este kaatuu tai koira lähtee liikkeelle, kun esinettä heitetään. Jos koira ennakoi hyppy-/noutokäskyä, alennetaan arvosanaa (2–4):llä. Jos ”hyppy” käsky toistetaan arvosanaa alennetaan 2:lla.

10. Kokonaisvaikutus, kerroin 2
(liikkeet ja niiden välit jne. )
- tarpeet kehässä tai poistuminen/karkaaminen -> 0 (kesken esim. ruutu liikkeen eri asia)


EVL, erikoisvoittajaluokka (Max. 320p, class 3 ulkomailla)

1&2. Liike 1: Paikalla istuminen 2min (piilossa), kerroin 2 
ja liike 2: paikalla makaaminen 1min + luoksetulo (näkyvillä), kerroin 2
(Koirat n.4m välein, ryhmässä 4 koiraa, istuminen 2min piilossa, ohjaajat palaa kehänauhan viereen, siirtyvät 10m koirien eteen, "liike 1 loppuu, liike 2 alkaa", koirat käsketään yksitellen maahan kuten nyt eli vas-> oik, käsimerkki sallittu, ohjaajat näkösällä 1min, koirat käsketään vuorotellen luokse oik-> vas)
- jos koiria on 3 sallittu, ei tulisi olla vähemmän. Tai jos koiria yhteensä 5, se myös ok.
- jos koira liike 1:ssä seisoo tai on maassa, voi korjata istumaan ennen liikettä 2 vuorotellen. Yksi käsky ei vähennä liike 2 pisteitä, toisesta -2p, käsimerkki sallittu.
- liikkuri ehkä takana

3. Seuraaminen, kerroin 3
(kaikki variaatiot + peruutusta 5-10m, joka voi sisältää käännöksen, koiran pitäisi peruuttaa myös)
- peruutuksen käännös vasen/oikea (käskytys "taakse mars" + mahd. käännös ja seis)

4. Zeta, 3 jäävää, kerroin 3
(pysyy ennallaan)

5. Luoksetulo, kerroin 4
(pysyy ennallaan, 30-35m matka, jätetään maahan, ensin seisominen, sitten maahan)

6. Ruutu, kerroin 4
(ilmoitetaan etukäteen pysähtyykö koira ruutuun seisomaan/ suoraan maahan, pisteen ei kuulu olla näkyvästi merkattu, ympyrän kehä pitää merkitä selvästi kalkki/maali/teippi/tms, halk. 4m, merkkiä ei ole, pieni teipin pala/naulalevy tms tuomaria varten)
- ruutuun meno sivusta tai takaa vähennetään 0,5-1p (ennen 1-2), nolla jos istuu tai maassa ympyrän/ruudun ulkopuolella, koira tekee eri asennon ruudussa kuin ilmoitettu -3p, ei selkeä seisominen -2p
- säännöistä, saattaa tulla pientä muutosta: Ohjaaja lähettää
koiran noin 10 metrin päässä aloituspaikasta olevaan ympyrään ja käskee koiran
seisomaan ympyrän sisälle. Koiran tulee seisoa ympyrässä kaikki jalat kehän
sisäpuolella. Ympyrän säde on noin 2 metriä ja sen keskipiste on noin 10 metrin päässä
aloituspaikasta. Ympyrän keskipiste voidaan merkitä erittäin pienellä merkillä (ei
kartiolla), mutta tämä ei ole välttämätöntä. Ympyrän kehä tulee merkitä näkyvästi,
vähintään kahdeksasta kohdasta (esim teipillä, liidulla tms. merkitään näkyvästi noin
10-15 cm:n kaarenpätkiä) tai merkitsemällä koko ympyrän kehä. 

"Huom! EVL:n liikkeen 6 ympyrän keskipisteessä ei ole kartiota. Keskipisteessä voi olla pieni merkki ja ympyrän kehä merkitään joko katkoviivoin tai yhtenäisellä kalkki- tms. viivalla. Mikäli alusta on epätasainen, esimerkiksi leikkaamaton nurmikenttä, ympyrän kehä voidaan merkitä ohuella kaapelilla tai narulla, joka kiinnitetään alustaan. Ympyrän kehän pituus on n. 12,6 m. Ympyrän kehän merkitsemisen tavoitteena on, että tuomari ja ohjaaja pystyvät arvioimaan, onko koira ympyrän sisällä, joten se erottuvuuden ei tarvitse olla suuri. Hiekkakentällä voi esimerkiksi vetää vain pienen uran, sillä ympyrän kehän merkitsemisellä ei ole tarkoitus ohjata koiraa. (TOKO säännöt ja koeohjeet 5.7.2015, Kennelliitto)"

7. Ohjattu nouto, kerroin 3
(pysyy ennallaan, sisältää merkin, 3 kapulaa)

8. Merkin kierto ja ohjattu nouto esteen yli, kerroin 4
(toinen este avo ja toinen umpieste, ennen kokeen alkua tuomari ilmoittaa mikä asento, kierron jälkeen väh. 2m päästä merkistä muttei yli kapuloiden linjan pysäytys, kapulalle lähetykseen ja hypyn kautta tuonti. Pysäytyksessä liikkuri kertoo, kumpi suunta. Noutoesineet viedään jokaiselle samassa järjestyksessä. Merkki n. 20m päässä ja n. 40cm korkea)
- käsimerkki sallittu pysäytykseen ja noutoon
- väärä asento max.8
- jos koira ei kierrä merkkiä, ohjattava uudestaan merkille
- arvokisoissa on 2 samanlaista avo-tai umpiestettä (esim. piirm, sm, pm, mm..)


9. Tunnari, kerroin 3
(1 + 5-7, muodostelma mikä vain, kaikille sama, esimerkkejä ohjeissa, ohjaajan esine ei saa olla reunalla, esineen paikka voi vaihdella)




10. Kauko-ohjaus, kerroin 4
(pysyy ennallaan, n.15m)

Muuta evl: keltaisesta kortista (yleisissä ohjeissa) varoitus ja -10p loppupisteistä!


Kaikki kuvat liikkeistä on tokosäännöt 13.1.15 versiosta.

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...