Siirry pääsisältöön

Liukas silakka agilityssa ja käsitöitä

Tänään oli pitkästä aikaa agilitya, olin myynyt parit treenit. Seuraavat 2vk päästään taas, sitä seuraavat myin muuton takia. Gavastakin huomasi tauon ja se oli niin vikkelää. Heti ekana vapaaksi päästyä Gava otti maasta lelupalkan ja juoksi suoraan putkeen kauemmas, Annukan moikkaus (ihminen) ja samaa putkea takaisin siitä u-putkeen ja siitä lelu mulle. :D
Tehtiin puolet hyppytekniikasta samaan aikaan toisen koiran kanssa. Gavalle ei ongelmaa, mutta parsoni oli kateellinen Gavan hienosta lelusta.

Perussarja hyppytekniikkaa, 6 jalkaa välit. Ekaa kertaa rimoilla pumppien sijaan. Ekalla toistolla unohdin pumpin ja toisella laitoin sen 4 jalan päähän. Ekalla toistolla meni suht lähelle vikaa rimaa. Sitten seuraavalla hyppäsikin loikalla 2 vikaa hyppyä. Laitoin vikan riman päälle lelun ja meni aika lujaa lelulle asti. Seuraavalla toistolla taas normaalisti ja nyt tuli paras sarja!

Etäisyyden arviointia, 5+5+5 ja 8-10 jalkaa. Ekaa kertaa tällaista. Näissä kaikki onnistui, mutta vikat teki parhaiten. Ruutin kanssa nämä oli vaikeita silloin vuosi sitten.

Gavalla oli niin intoa mennä, että sain aina lähdössä kutsua takaisin sivulle, kun välillä oli jo menossa kun käännyin. Palkkailin namilla sivulta usein 2 namia. Vikassa päästin vähän huonossa ryhdissä.

Videolla Gavan hyppytekniikat

Pikku tauko.

Takaaleikkaus harjoitus:
Kaksi viistoa hyppyä ja lähes suoraputki. Koira on tuo pallero. Alkuun Gava istui ja menin metrin edelle ja ohjasin kuten Ruutiakin kohti seuraavaa hyppyä "takaaleikkaus mielessä". Avustaja palkkasi kuitenkin ekalla x:llä 2 hypyn edessä.

Parin toiston jälkeen avustaja meni hypyn taakse. Ekalla kertaa kiersi vasemman kautta, avustaja vähän helpompaan kohtaan ja nyt onnistui. Lähti vähän paremmin hypylle, mutta usein vilkaisi varmistuksen multa ennen hypylle menoa.

Sitten testattiin 2-3 esteet. Eli takaaleikkaus 2 hypylle ja lähetysputkeen. Juoksi putken ohi. Avustaja lähemmäs putkea ja seuraava onnistui. Sitten kahdesti taisi tulla putken ohi, kun katsoi muhun ja juoksi suun ohi. Lopuksi onnistunut. Yksi auto tuli pihaan ja muristen meni ovelle. Paikallaan pysymistä häiritse se, kun oli kokoajan "varpaillaan" että pitääkö mennä ääniä vahtimaan. Jätettiin hyvään suoritukseen. Tällaisia kyllä lisää. Putkea sijoittaessa mietin kyllä pitäiskö sen olla vähän enemmän suunnassa mistä Gava meni putken ohi (putki taisi olla kyllä alempana kuin piirroksessa). 3-luokan koiralle toikin treeni oli helppo.

Paikallaan pysyminen oli nyt ekaa kertaa vaikeampaa. Olin kyllä tiukkana, että jos nousi niin palautin ja vaan nätisti odottaen pääsi. Ja palkkasin myös pysymisestä. Tätä treeniä en saanut videolle.

Jäähkälenkillä Gava sai pinkoa terrieriseurassa, se on kuin kala vedessä niiden mukana. Lopussa toki ottivat rauhallisemmin.



Tulipa katsottua yläasteella tehtyä kuvistyötä. Siinähän on selvästi Ruuti ja Gava! Taisi olla joku enne. ;) Silloin mulla oli vasta Rasmus. Tämä on porukoilla alakerrassa, mutta pitäiskin ottaa seinälle uuteen kämppään.



KÄSITYÖT

Tein tilauksesta Mindy pennulle takin. Nyt vähän Gavaa isompi (5kk) ja varmaan kasvaa vielä niin jätettiin väljyyttä. Gava sai toimia mannekiininä. Oranssi (aika huomio oranssi) on ulkoilukangas vedenpitävä ja takki toimii myös kääntötakkina pinkillä villakankaalla.

Harmaa on aiemmin Mozartille tehty takki fleecevuorella ja enstex päällä, en muista oonko aiemmin laittanut kuvaa. 






Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...