Siirry pääsisältöön

Pekka Korrin koulutuksessa onnistumisia!

TOKO

AST:n melkeinpä vuosittainen Korrien tokokoulutus järjestettiin taas omalla Puolarmetsän kentällä. Jäseniä oli puolet ja kaikki halusivat Pekan oppiin. :D pennuista evl koiriin. Kuviakin otin, ne tulee kun ehdin koneelle.




Gava tuli vuoroon toisena ja päätin, että puolitetaan aika. Noin 15 & 15min. 

Ekalla kerralla tehtiin koemaiset kolme liikettä. Pieni virittely ennen ja sitten mentiin. 
Seuraus: sisälsi käännöstä ja pysähdystä. Nopeat perusasennot. Aavistuksen pomppi välillä. Asenne hyvä, mutta tarkkana ettei lähde keulimaan ja etten nostata tosta lisää. Palkka seläntakaa. 
Luoksetulo: tuli täysiä ja stoppasi äkkiä eteen. Tämä eteentulo sai paljon kehuja. Viiveessä sitten nousi, ylös ja pyysin takaisin eteen. Tähän myös viivettä palkkaukseen/sivulletuloon.  
Hyppy: ehkä mini nytkähdys käskystä. Tuli siististi suoraan sivulle. Niin me ollaankin tämä tehty. Toki voisin kutsua sivulletulo sanalla.. 

Juteltiin sitten ekan setin lopuksi. Pekka tykkäsi kovasti asenteesta ja mitä voinaa löytyi tekemisessä. Ja sitä varmasti tulee lisääkin. Mun ei tarvii enää sanoa, että treenaan palkattomuutta, koska kisoissakin voin palkata koiran. Koska Gava palkkaantuu niin sosiaalisesta palkasta, on siinä enemmän saaliin tai taisteluvietin puolella, muttei haittaa koska se on sen tapa palkkaantua. Nyt villitsen aika paljon väleissä niin kisoissa vois olla yksi pomppu tms. Kyseli vinkkejä miten opettaa tuollainen eteentulo, mutta Gava vaan itse keksi sen. :D

Toisessa setissä päätin, että tehdään uutta kierto ohjattuliikettä. Myös Ruutia ajatellen ja voi Gavakin tehdä osia. Tehtiin ensin kiertoa. Ensin 10m matkalta hyppyjen välistä. Hyppyjen kanssa ei olla tehtykään niin otti vähän niistä häiriötä, samoin kun laittoi kapulat. Puutuin hyvin yhteen kapulalle menoon niin, että sanoin vain iloisesti Gava, oli hyvä puuttua niin ilman painetta. Seuraava kierto onnistui. 

Kierrossa tarkkana ettei ala lenkittää (vaikeampi suuntia ajatellen). Voi esim tehdä hypyistä pienempää kujaa joiden välistä koiran pitää juosta takaisinkin päin. Merkin/törpön viereen lelu joka ensin ohitetaan ja kierrosta saa luvan ottaa lelun (kääntyy tiukan silmukan). Gavan merkki näytti hyvältä ei lenkittänyt, nyt ekaa kertaa osuikin vähän merkkiin. 

Seuraava pala oli koira istuu/makaa/seisoo ja alkuun itse vähän lähempänä tehtävää hyppyä käsimerkki + hyppykäsky tehdään pelkkä hyppy. Käsimerkkinä tuntui ihan toimivalta näyttää käsimerkki "vatsan yli". Eli vasemmalle oikealla kädellä. Tehtiin hyppy kerran ennen kokonaista toistoa. Pekka tykkää käyttää tällaisia pieniä juttuja, joilla voidaan auttaa seuraavaa tehtävää. Koiralle tulee vaan varmuutta kuin että jos se ei tajuaisi ja turhautuisi. Välttää, että pääsisi turhautumaan. Tehtiin molemmat hypyt, että oppii molempia suuntia. Näissä edeten ihan kisamittojen kulmaan. 

Seuraava oli että koira tuo lelu/kapula + hyppy helpommassa kulmassa. Gavan oli vaan hitaampi saada lelu maasta ja pyörähti siinä niin kapulalla saatiin paremmat toistot. Siirrytään siis suoraan kapulaan. Tässä taas vaikeutetaan sitten kulmaa ja molempia suuntia. 

Ja kun stoppi toimii muuten niin sitten stoppia kierron jälkeen käyttöön.


Muita vinkkejä kierto-ohjattuun oli Riitan puolelta tehdä mittasuhteet pienempinä. Käyttää näyttämistä eli esim hyppyä tehdessä kiertää ulkokautta, hypyn kohdalla käsillä "täällä hyppy" ja alkuun taas helpommassa linjassa. Kapulankin kanssa vie sen selkeästi ja näyttää vielä hypyn. Merkinkin voi näyttää kiertäen sen itse ympäri ja kehua vain "kierron" aikana. 

Merkittömän merkin koulutuksessa ideana suosituin ettei koira erota ehkä niin helposti kehän merkkejä. Toiset opetti juoksemaan vaan suoraa, kentän reunalla palkka. Toiset kosketusalustalla merkittömän merkin keskustan. Ja häivyttävät alustaa pois, käyden esim näyttämässä kohdas, seis + lelu. Virittelyssä olis hyvä kehua juuri oikea suunta. Koira ei välttämättä näe siellä mitään kehää vielä tai reunalla voi olla joku häiriömerkki. Kun sujuu ilman häiriötä, harjoitella että ympärillä on häiriötavaroita.  Kuten muissakin ohjausliikkeissä, jos tulee lisäkäskyjä saa käyttää käsimerkkiä, mietin kuinka korjata jos koira ei ihan kehässä.. Käsimerkin kanssa helpompaa. 

Ajatusten siirtotreeniä tai miksi tota sanottaiskaan teki myös yksi seuralainen. Sitä olisi parhainta tehdä treenikaverin kanssa. Ottaa kohdan mistä voi samasta kohdasta pyytää kolmea asiaa. Esim hyppy, kapula ja merkki. Koira viritellään katsomaan jotakin kohdetta ja sanotaan kun valmis. Sitten kohde voikin vaihtua ja viritellään toinen kohde. Ohjaaja sanoo aina, kun koira on lukinnut minkäkin kohteen. Joissakin niistä liikkuri sanoo heti perään käskeä kohteelle. Tässä paljastuu sitten, tunnistiko omistaja oikein koiran "ajatukset". Esim uudessa kiertoliikkeessä pitää tietää milloin koira viritelty oikein. Tai kun virittelee tyhjään eli merkitön merkki.

Ruutin kanssa tein koulutuksen loputtua vähän kierto ohjattua. Merkin kierto oli taas vaikeeta hyppyjen edestä. Täytyi helpottaa. Tehtiin myös tunnari ja seurausta. 
Ti Ruuti teki taas kierto ohjattua ast:n kentällä. Otin tokohypyn ja agihypyn esille. Tehtiin pari kiertoa ottaen hypyistä etäisyyttä ja testasin myös että kävin näyttämässä merkin, ei apua. 

Tehtiin sitten ajattelutreeniä Ruutin kanssa ja käskin kertaalleen siitä noutamaan ja merkille. Ne teki oikein eli tiesin että oli virittelyssä lukinnut oikean asian. Vähän tuli vinkumista koska toistin virittelyä kunnes katsoi oikein. Ehkä voisin kerran sanottua olla hiljaakin.. 
Mutta tän jälkeen Ruuti teki hienosti hyppyjen välistä merkin kierron! Seuraavassa otin istumisen kierron jälkeen ja testasin sitten vasenta kapula + hyppy. Sanoin vasen, tuo helpottamaan. Hyvin teki vaikka olin "kisakulmassa" eli molemmista hypyistä sama matka. Testasin uutta käsimerkkiä ja toimi. Nyt treenissä oli ehkä vähän lyhyemmät välit (arvioin ne päästä mielummin alakanttiin), mutta merkin kiertoon ohittaen hypyt joka vaikein juttu voi olla, että oliskin hyvä että merkki on lähempänä. 

o o o o o o o o o o 

AGILITY
Ti Gavalla oli myös Anu Niemen agility, toisiksi vikat Anun treenit. Rata vaikutti helpolta, mutta sitä se ei ollut. Tai sitten ei ollut meidän päivä. En ollut oikeastaan viime viikon flunssan jälkeen muuta kuntoillut kuin käynyt lenkit ja kaksi työpäivää. 

Rata: Alussa oli hyppy 2, joka oli vaikeassa kulmassa ja piti päästä liikkeellekin. Varmistellen meni hyvin, mutta en voi niin ohjata jos on kiire. Testattiin pari, missä selkeämmin käytin kättä alhaalla ja lähdin sitten liikkumaan. Näissä hätäili ja rima alas. Näitä ennen testattiin okseri takarima 55cm. Ekan tiputti, muut hyvin. Käytettiin 2 hyppyyn aikaa, jota oli. Tehtiin lelu tiputtamalla ja alkuun olin myöhässä ettei Gava ehtinyt ottaa lelua. Oli kauhea vauhti! Alkuun näitä palkattuna ja tarkoitus vaikka tekisin palkkovalssina kutsutun viistohypyn niin merkkaus ja jatkan matkaa. Empä noin olisi uskaltanut tai tajunnut lähteä. Testattiin myös että jos juoksen ja tiputan lelun pysähtyykö ottamaan, pysähtyi,  hyvä!



Tehtiin vielä putket, yksi hyppy jaakotuksella, kouluttajan lelun heitto väliin ja jatkoin itse liikkumista. Toisessa jaakotuksen sijaan jenkkikäännös eli työnsin hypylle ja jäin kauemmas hypystä. Nämä viistohypyt taas sujui hyvin. 
Väliin tauko

Jatkettiin toisella kerralla ottaen aluksi keinu. Tuli lentokeinun, koska luuli olevan puomi. Seuraavissa tajusi jarruttaa ja hyvät 2on-2offit. 
Sitten hyppykuvio 10-13 missä heitettiin hypylle, vietiin yksi hyppy 11, päällejuoksulla 12 seuraavalta ja sitten valssilla seuraavan 13 yli. Tässä meinasi lenkittää yhteen kohtaan ja ekan kerran tuli muristen kaksi kuvion vikaa hyppyä rimat roiskien. Ei ollenkaan se mieliala mikä pitäisi. Kun sain edeltävän käännöksen paremmaksi minimaalinen vienti edelliselle hypylle ja ohjasin rauhallisesti seuraavat ja jonkun taisin ihan hiljaakin nyt keskittyi ja ei murissut. Yksi kerta palkka toka vikan esteen jälkeen kouluttajalta heitettynä ja liikuin itse. Seuraavassa hyppykuvion jälkeen ja vielä toisto että keinu mukaan. 

Sain pitää neuvottelun myös lähdöstä tän kuvion yhteydessä. Kun meinas lähteä käden kohotuksesta ja liikkeestä. Ekaa kertaa treeneissä noin. 

Jatkoa oli vaikea irtoaminen. Pituus meni hyvin. Muurikin oli muistissa. Takaaleikkaukseksi tuohon oli vaikea tehdä mitään oikeaoppista missä ylittää ajoissa koiran linjan. Kääntyi väärään suuntaan kun olin myöhässä. Paras oli ottaa pelkkä muuri leikkauksella pituuden edestä ja lähetys 2.päähän putkeen. Siitä hyppy, katsoi mua ja tuli puomin ohi. Oli pidempi välikin n.7m. Toistolla käskytin aiemmin ja nyt huomasi. Varautui kuin keinuun pieni hidastus ylösmenolla. 2on-2off valui liian pitkäksi, yritti hapuilla kontaktipintaa, mutta loppui kesken. Otettiin uusiksi ja nyt hyvä. 

Nyt Gava oli nopeampi, vähän kiihkeämpi. Toki taukoa oli 2vk agilitysta. Lämmin ilma ei tuota hidasta. :D onhan se auringon palvoja. ei tulis kuuloonkaan ohjata edelleen minirimoilla :D en ehtis mihinkään, kun nytkin tekee tiukkaa. En jotenkin tajua välillä etten juokse miten pystyisi tai pitäisi. Ulkopuoliselle se näyttää varmistelulta tai rimojen varomiselta. 

Treenaa:
- 2. Hypyn kohtaa
- okseri
- puomille haku
- 11-13 hypyt

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...