Siirry pääsisältöön

Uniikit juoksupöksyt, tokoa ja paimennusta

Käsitöitä tein taas pitkästä aikaa ja aiemminkin on ollut mielessä tehdä Gavalle ihan itse juoksupöksyt. Valitsin pöllötrikookangasta, mistä itselleni oon tehnyt myös pipon ja tein rusetin päälle. Näihin sain tehtyä sitten pidemmän selkäosan, koska meidän toiset pöksyt on niin pienille koirille tarkoitettu.

 


Käsityöputki jatkui heti noin reilun tunnin töillä seuraavana päivänä. Askartelin Gavalle paimennus- ja tokopannan. 


TREENEJÄ TOKO & LAPSET

La iltalenkillä kahdessa kohtaa käytiin kauempaa katsomassa lapsia ja palkkailin kun katsoi niitä.

Kotipihassa tehtiin alkuun niin, että poikaystävä liikutti skeittiä, naksutin kun katsoi. Sitten vähän skeitin rämäyttämistä sen kaataen. Välillä vilkaisi, mutta vain uteliaisuutta. Lopuksi Gava sai itse skeitata ja harjoitaa tasapainoa. Ei se itse skeittiä pelkää tai sitä räminää vaan niitä nopeasti liikkuvia lapsia. 


Su aamuna nopeat tokot

Gava:
- luoksetulo: vain tänne käskyllä. Ekassa vauhtiluoksetulo sama 15m, keskivälillä "kii" ja lelu jalkojen välistä. Sitten yksi eteentulo, tosi hieno! Aina jos tulee lujaa niin sitä hienompi eteen. Tehty vähän liian pitkää matkaa yleensä niin lyhyellä ei tuu niin lujaa sekä vauhtiluoksetuloista taukoa. 
- metrin matkalta eteen ja siitä sivulle. Nyt keskityin että oon ihan patsaana. Vähän vinoon jäi aluksi ja tulee noin läheltä liian lähelle. Ompahan helpompi tulla sivulle kauempaa. Yhden niistä eteentuloista palkkasin kun ei tullur liian lähelle. 
- peruutusta testattiin ja olipa päteviä kaikki. Tein alkuun ihan mini askelia ja käytin "peruuta" käskyä. Täytyy saada heti ekalla sujumaan askelilla. Eilen ei sujunut. 

Ruuti teki tolpan kiertoa. Kasvatin matkaa 15 metristä 20. Hyvin joka kerta. Kaksi suoraan palkattua ja yksi istumaan stoppi. 

Ma aamuna taas porraskaukoja. Alkuun Gavaa ällötti kylmä kivi (+10). Teki ekat maahanmenot huonommin. Palkkasin vain parit istumiset. Otin isomman käsimerkki avun ja sitten löytyi oikeaa tekniikkaa. Muistin oikean käskyn maahanmenoihin. 

Tasapuolisuuden vuoksi Ruutikin teki muutamat kaukot lyhyeltä matkaa. Kuiskasin käskyt ja näytin käsimerkit. Joku huono istumaan meno, mutta oli hyviäkin.


PAIMENNUS MA:
Lillgård, Siuntio, Virpin opeissa.

Tultiin viimeisinä paikalle ja mut olikin menneet jo normaalia aiemmin. Tehtiin eka setti, lenkki ja kahlailua, Ruutille pikkutokoa ja toinen setti. 

1.kierros: vaihdettiin valjaat päälle ja liina päällä ajamistreeniä ja lampaiden irrottamista nurkasta. Gava kiihtyy, kun on lähempänä lampaita ja nurkasta irroittaessa siksi tehdään näitä liinassa ja samalla liina on omana tukena, kun ajetaan kohti lampaita koiran kanssa vierekkäin. Tavoitteena katsoa, että jos häntä yhtään nousee tai vauhti niin muistutetaan "Gaaavaa" tai käskien maahan. Hyvä pointti oli myös, että maahameno on keino jarruttaa. Ei tarkoita aina, että koira tekee kuin tokossa yhtä hienon maahanmenon. Jos ei totellut niin kaukana koirasta raipalla kevyt napautus maahan, että saadaan ääni jonka jälkeen koira kuuntelee. Kun ei haluta, että ohjaajan äänensävy tai eleet on se mikä kieltää. Virpi näytti alkuun ja osasi hyvin puuttua kohtiin, jossa vire nousee. 

Tehtiin ajo vielä ilman käskyä (käytetään sitä vasta, kun toiminto varmaa), tein kielellä naksautusäänen ja lähdin itse liikkeelle. Ajettiin lampaat toiseen päätyyn. Nyt Gava ajoi rauhallisemmin kuin viimeksi ekalla kerralla. Liina juoksi vapaana, mun kädessä, sitä ei ollut tarkoitus käyttää kuin hätätilanteessa. Lähempänä lampaita saattoi käydä Gavaa silittämässä ja rauhoittamassa. Ja painostaen sanoo Gava, jos vire nousee. Seurasin alkuun eniten Gavaa ja jäi huomaamatta mitä lampaat teki. Myöhemmin yritin keskittyä molempiin. Välillä ajon jälkeen, piti laittaa koiraa tekemään vähän flankkiä, että lampaat pysyy nurkassa. Välillä huomasin sen tarpeen myöhässä ja kerran lähetin Gavan liian kohti, että lampaat hajosi. Olis pitänyt peruttaa ja antaa tilaa. Näissä tuli harjoiteltua, että olin itse ulkopuolella koiraan ja lampaihin nähden, mutta liina tukena. Haluttaisiin, että koira juoksisi flankin siihen kohtaan, mistä lampaat nostettiin (lähtevät liikkeelle) ja menisi maahan. Jos lähetin koiran itse ollessa normaalisti sisäkaarteessa (itse lampaiden ja koiran välissä), talutin lyhyemmällä hihna ja raippa kulki koiran ja lampaiden välissä niin niissä taas Gava kiihtyi. Ehkä huono oli, kun se oli jo maassa kiihtynyt. Jäin kuulemma liikaa roikkumaan perään eli lisäsin varmaan vain kaasua. Virpi tuli sitten näyttämään kuinka tehdäänkään. Liikkui ripeämmin ja raippa sai olla vähän koiran edessäkin. Myös lampaiden suuntaa kääntäessä ja ollessa itse ulkokaarteella pystyi joissakin kohdin sanoa kiihtymisestä. Itse en osannut niin viedä. Ainakin osittain tajusin treenin ideaa, mutta kaikki yksityiskohdat ei ehkä tullut selväksi. Tarvii vielä harjoituksia, että itse oppii. Ehkä teoriassa selvää, mutta kuinka tarkalleen saada koira tekemään. :D kyllä sitä oppii. 

Oikeastaan 2. Kierroksella tehtiin samaa asiaa, jota tuossa tuli jo käsiteltyä. Jätettiin molemmilla treenit onnistuneeseen lampaiden irrotukseen aidasta. 

Tästä treenistä jäi taas hyvä mieli. Gava teki hyvin ja oli suurimman osan ajasta sopivassa vireessä. Ennen kuin oppii irrottamaan rauhassa lampaat aidasta ei kannata tehdä hakukaaria. Tässä voidaan vielä kontrolloida tekemistä. 

Syyskuussa luvassa vielä yksi paimennuskerta. Saa nähdä mitä sitten. 


Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...