1-3: ekalla toistolla yritin 3 kohtaan persjättöä, kuten niihin liittyvästä epävarmuudesta voi arvata niin ajoitus oli ihan pielessä. Niinu sitten sanoi, että voi siihen valssatakin - niimpä tietysti! Sillä mentiin, valssit koen luotettavimmiksi ;) Maksirimalla Gava vaan ponnisti vähän liian läheltä rimaa. Täytyy ton tyyppisiä treenata. Testattiin medirimaa ja sama juttu. Lähdöt sujui hyvin. Vapautin aina suullisella käskyllä kävellessä, menin 2 hypyn taakse niin ei ollut siinä mielessä kiire.
4: kun valssista pääsin riittävän hyvin lähtemään sain eka parilla toistolla hyvin peitettyä hypyn ja vietyä Gavan putkeen. Keskityin myös liikaa viemään takaakierron taakse ja katsomaan että tulee sieltä. Sen sijaan, että otan haltuun ja jatkan hypyn ohi liikettä. Sain sitten, kun liikaa otin hyppyä näkyviin Gavan väärältä puolelta ohi. Sitten otin "Gava, Gava" haltuunotan käyttöön ja päätin vain juosta hypyn läheltä vieden ja sehän meni sen hienosti! Ei miettinytkään putkea. Tällaisia lisää ja tämä on kiva kohta koulutettavillekin. ;)
5-9: Ekalla kerralla peitin taas putken 6 ja Gava kääntyi lenkittäen mutkaputkesta (Gava meni samaan putkeen uudestaan). Paras oli, kun hain lähempää putkea 5 koiran ja lähetin 6. Leijeröiden hyppy ja ekalla kertaa tein leikkauksella hypyn 7. Oikein nätti niinkin. Sitten toisella kerralla ehdin persjätön ja hyvin sekin.
Valssi pituudelle, ekassa jäin liikaa poimimaan ja peruuttamaan ja meni hypyn 16 eli jatkoi pituudelta suoraan. Sitten sain sen poimittua mun huomaamatta pituuden keppejen välistä. Tässä mun ohjaus oli ollut molemmat kädet kohti koiraa vähän kumartuneena eli olin vetänytkin sen sieltä ja sitten lähtenyt kohti putkea. Kun taas tekisin ennakoivasti hidastaen hetkeksi liikkeen (ennen koiran ponnistusta), kääntyen ryhdikkäästi valssin. Toisen käden tukiessa hyppäämistä ja sitten siitä suoraan ilman peruutusta kohti putkea 9. Alkuun Gavalle jäi päälle, että jos se hyppäsi oikein pituuden että myös hyppy kuuluu settiin, jos taas kääntyi hyvin niin tuli välistä. Otin pelkän pituuden kääntymisen ja saatiin onnistumaan se oikein, toisella toistolla. Sitten sujui hypyn kauttakin. Tälläinen harjoitus pitää tehdä omatoimitreeneissä! Kesäkaudella viimeksi tehty pituuden kääntymisiä.
14-15: hypylle 14 vastakäännös. 15 hypylle testasin alkuun turhana sitä, että pidin ohjausta alkuun oikealla kädellä ja vaihdoin vasempaan. Sain vaan koiran hypyn ohi. Kuulemma vastakäännös ja mun liikkuminen jo tuo hyvin putken ohi. Ekassa päällejuoksu yrityksessä unohtui vastakäsi ja sain koiran hypyn ohi. Toisella kerralla jäin koiran jalkoihin. Sitten kun Niinu huomautti hypyn 14 odottelusta, niin sain tehtyä ohjauksen, missä en jäänyt neitiä odottelemaan vaan kun näin, että lähti hypylle 14 niin juoksin merkaten hypyn 15 ja ehdin tehdä päällejuoksu persjätön oikea aikaisesti. Siihen oli hieno lopettaa ratatreenit! Sain kehujakin tästä. Päällejuoksussa ja persjätöissä mulle on Ruutin kanssa jäänyt joku kammo, kun se tuli oikeasti päälle jos olin myöhässä. Niitä välteltiinkin. Mulle tulee välillä sama fiilis kuin miten pelkään esim jalkapalloa, joka tulee kovaa kohti ja tekee mieli laittaa vain silmät kiinni ja suojautua :D Agilityssa jarrutan silloin heti pois koiran alta. Gava on taas niin kiltti ja jos vaan änkisin ja pyrkisin olemaan ajoissa niin varmasti sujuisivat. Kuten tänään toi oli opetuksena!
-> mitä tästä opimme. Uskalla ottaa "riskejä". Jätä koiralle omia hommia. Ei jäädä ihastelemaan koiraa. Ei ne persjätöt ainakaan onnistu ellei uskalla mennä. Voihan radanteko olla siistiä ja täsmällistä, kun ajoitukset on just oikein tai välillä joku vähän myöhässä. Mutta ne vois olla vieläkin hienompia jos uskaltaa mennä riskialueelle. Ajatella, että olisi mielummin vähän liian ajoissa kuin myöhässä. Lisäksi mielummin mokaisi sitten olemalla liian ajoissa kuin myöhässä. Eikä se tarkoita, kun on nuori koira että pitäisi varmistella. Usein haitataankin työskentelyä. Ruutin kanssa, kun saatiin loppuaikoina hyvä flow päätin että teen vaikka juuri vähän liian ajoissa ja että olisin vaikka vähän liian ajoissa. Ja sen sijaan, että vain keskittyy mikä este on juuri edessä ja sen ohjaus niin, että mikä on sitä edeltävä este ja mihin haluaa ehtiä. Juuri sillä edeltävällä esteellä se aika otetaan. Kohdissa missä on ansoja niin niissä mun pitäis liikkua rohkeammin ja muistaa ottaa koiraa haltuun. Muutenkin Gavan kanssa voisin ohjata vähän täpäkämmin, Ruutin kanssa piti olla niin eleetön ja rauhallinen.
Lopuksi testattiin vielä keppejä, kun muut laski rimoja. Radalla kepit oli järkevästi niin, että itse kulki vaikeammalla puolella. Alkuun Gava yritti juosta putkiin. Sitten tuli taas 3. kepin luona virhe ja sitten lopussa myös ehkä kolmanneksi vikan kanssa. Tehtiin ehkä 4-5 toistoa siltä puolelta ja aina tuli joku. Täytyy treenata tota vaikeampaa puolta kyllä enemmän. Yritystä oli, muttei kuitenkaan onnistuttu niin palkkasin sellaisen missä lopussa tuli virheet ja treenataan noita ajalla.
Parit viime treenit tekeminen on ollut sen näköistä, ettei ole halunnut edes videoida, mutta vaikka näissä treeneissä tulikin myös virheitä niin onnistumiset korvasi ne. Näistä treeneistä olis ollut kivakin katsoa omaa menoa. Treeneihin mennessä ja tutustuessa olin tosi väsynyt, rata kuitenkin jäi hyvin päähän, kun sitä pääsi kävelemään ja näin osan.
Treenaa:
- ansaputki kohdat 4 ja 15
- päällejuoksu persjättö 15
- pituuden kääntyminen 8
- takaakierto 3 (hypyn ponnistuskohta), persjätöllä kohta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!