Ti illaksi oltiin sovittu rallytreenit astlaisen kanssa.
Päivässä paikat olikin loskassa, keli meni plussan puolelle ja niin märkiä paikkoja. Päädyttiin testamaan Gallerian parkkihallin ylintä kerrosta. Treeniseurana Annukka ja parson Diiva. Alhaat oli täysiä, mutta ylhäältä löytyi riittävä tila. Laitettiin rata kulkemaan parkkiruutujen kohdalle niin jäi myös väylä ajaa autolla siitä läpi. Pari autoa tuli jostain ylempää. Osittain tuolla oli kuitenkin autosta tullutta loskaa tai linnun kakkoja. Gavan mielestä mitä ällöttävintä, seurauksessakin näytti siltä kuin olisi kakat housussa. Istui lisäkäskyillä. Muuten noin 13 kyltin rata olis sujunutkin.
Ruutikin oli vähän ihmeissään alkuun treenipaikasta. Ruutin kanssa tehtiin samaa rataa, mutta joissakin kohdin puolen vaihto ja oikealla puolen seuraten. - Eka puolen vaihto molemmat oikeaan täyskäännös ja siinä piti korjafa seuruupaikkaa. Ruutia ei ällöttänyt maa ja teki hyvin.
- vaikeeta Ruutille oli vasemman seuruussa eteen ja oikealta sivulle. Tarjosi oikeaa sivulletuloa alkuun. Sanoin alkuun vain kierrä, sitten kierrä sivulle. Ehlkä käsimerkki + sivulle voisi toimia..
Kotona (ti) treenattiin ekaa kertaa etutassuja puolipalloile. Jotka ovat myös dobossa käytettäviä ja kuin mini tasapainotyynyjä.
Video Gavan ekasta treenikerrasta, tässä mini tauko kun laitoin kameran paikalleen, sitä ennen oltiin vähän paremmilla nameilla naksuteltu. Niissä Gava tarjosi pyörimistä etujalat pallollakin. :D Ja paristi Gava seisoi toisella tassulla "ballerinaseisonnassa". Gava lähti paremmin tarjoamaan etujalkoja molemmille, kun Ruuti taas meinasi heitellä tassuilla palloja tai seisoa tassut yhdellä pallolla. Näytin vähän toista palloa välillä niin saatiin parit onnistuneet molemmilla palloilla seisten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!