Gavan kanssa oli oikein aktiivi lauantai. Pakkastakin oli taas -17 paikkeilla, mutta keli oli tosi kaunis.
Aamupäivällä Sporttikoirahallille Juvanmalmille omatoimi agilityyn. Kaksi muuta AST:laista oli paikalla. Olin miettinyt treeneistä muutamia juttuja, joita testata. Ensin alla olevan Niinun radasta 1-3. Kävi, kuten treeneissäkin ja Gava ehti alkuun mennä hypyn väärinpäin. Sitten, kun enemmän tuli Gavan lähelle ohjaamaan lopussa niin sujui.
Ihan ekana tosin aloitettiin sillä, että tehtiin pelkkää takaakierto pyörimistä. Ekat toistot maxirimalla huonoja ja kerran tiputti niin laskin 45cm. Nyt tosi hyviä. Sitten taas 55cm ja ihan erinäköisiä. Pyysin pyörimään 2-3 kertaa ja sitten heitin palkan, niin että pyöri sitä hakiessaan osan matkaa. Tehtiin molempiin suuntiin. Ratapätkässä tehtiin putkeen + 1-3. Tarvitsin pientä etumatkaa. Yhdessä tulin liian jäljessä eikä Gava tiennyt valita kumpi hyppy, jossakin Gava ehti väärään suuntaan.
4-6 pätkässä viimeksi tuli rima, mutta nyt ei ongelmaa. Lähetin vielä edessä olevaan putkeen. Palkkasin hyppyä 4 heittämällä lelun juoksureitille, koska siinäkin tuli valssia, jossa Gava lenkittää helposti jos ei käännytä tosi tiukkaan. Vähän parani käännös.
Ehdittiin tehdä tuon verran, kunnes rataa tehdessä syöksyi hallin toisesta päädystä uros maxikoira päälle, tai juoksi rimaa päin ja se taisi vaikuttaa sen verran ettei tullut iholle. Gava kuitenkin säikähti tätä ja lopputreenin pelkäsi koiran haukkumista (ei sentään kokoaikaa haukkunut) ja teki tavallista vaisummin. Itsekin säikähdin enkä ihan tarkkaan muista mihin asti tuli enkä tajunnut puolustaa Gavaa. Ei tehty samaa aikaa sen jälkeen. Lenkillä sama koira on välillä rökittänyt Gavaa, muttei siellä ole asiaa mihin voisi yhdistää tota.
Leikittiin, otettiin putkea, yksittäistä kontaktia ihan lyhyitä juttuja. Vähän saatiin myös keppejä tehtyä, osa oikein osa ei.. Otti kepeillä häiriötä lähellä olevista koirista. Teki myös tosi rauhallisesti.
Iltapäivällä oli vuorossa tokotreenit ATD:n hallilla HSKP:n Nuorten koirien ringin kanssa. Meitä pääsi paikalle 4kpl. Jokaisen treenisuunnitelmana oli lähinnä tehdä jotain yksin eikä tarvitse liikkurointia, ehdittiinkin aika paljon kaikkea.
Paikalla istuminen: tehtiin lyhyempänä ajaltaan ja palkkasin välissä. Matkaa oli se noin 25m.
Paikalla makuu: hyvin meni maahan. Olin piilossa ehkä 30sek ja hyvältä vaikutti silti. Palkkasin myös kerran välissä. Istumaan nousuun liikkuri kävi edessä, muttei häiriintynyt.
Ringissä istu-maahan käskyjä sivulla eli koirille vähän kuuntelua. Gava teki kaiken oikein, ei mennyt lankaan muiden käskyihin. Tosin keskivaiheella alkoi epäillä maahanmenoa, että pitikö mennä etujalat paikallaan, täytyi näyttää käsiavulla ja teki sitä seuraavat vähän hitaammin. Loppuun kuitenkin hyvä. Gava ei kestä niin hirveästi toistoja, kun alkaa miettiä tekeekö väärin. Vapautin myös välillä.
Seuraus: no Gava teki niin kilttiä seuruuta eikä painanut mitenkään pahasti. Kun olin varautunut koulutusremmissä mahd siihen puuttumaan.
Kaukot: haastavaa, kun kolme koiraa teki omiaan ympärillä. Tehtiin yksittäisenä aina jompaa kumpaa siirtoa. Alkuun lähempää ja vaihtelin etäisyyttä. Virheprosentti kasvaa kyllä kun matkaa oli se 2-5m. Istumaan nousut oli parempia, osa täydellisiä, osassa toinen tassu vähän liikahti. Maahanmenot oli aika huonoja jos matkaa tuli enemmän, meni miettimättä vain jotenkin maahan tai paristi nousi seisomaankin kuitenkin liikkuen. Näitä tarvii lisää! Kotona taas sujuu jo aika hyvin ja ilman häiriötä olevissa paikoissa matkakin. Vapautin näissäkin välillä leikkimään ja pikku tauko pidettiin.
Jääviä: näissä huomasi selkeästi sen, että liikkeestä istu vaatii namipalkan. Lelun kanssa ei sujunut. Seisomaan stopit oli nyt varmimpia. Maahanmenoissa oli hyvää ja aavistuksen hidastakin, paristi sekoitti. Töitä riittää näissä! Tehtiin ilman seurausta, mutta tarvii kyllä seuratessa kun siinä Gava on taas niin tiivis ja täytyy suoristua vähän ennen stoppia.
Luoksetulo: yksi läpijuoksulla ja maahan jättäen.
Merkin kierto: tehtiin kolmen ihmisen yleisö noin 3m päähän kierto merkistä. Laitoin häiriöksi kapulat, mutta Gavasta ne mun laittamana kuului asiaan. Yritti eka hakea kapulan. Tehtiin kapuloiden tasalta ja sitten matkaa pidentäen niin sujui. Itse merkin kierrossa oli yksi uusi idea ollut kierrättää koiraa välillä sen ympäri useamman kerran.. vähän kuin agilityssakin tehdään.
Hyppy: tässä tapeltiin sitä, kun tulee ja tökkäsee kuonolla eteentulossa. En tykkää, ei sais tökätä. Tästä on aiemminkin väitelty Gavan kanssa. Nyt tein niin, että vähän ulahdin muttei tuntunut tajuavan eroa vaikka lyhennettiin matkaa.
Treenaa:
- eteentulo (tökkäisy pois)
- merkin kierto ja kapulat/&hypyt
- kaukot häiriössä ja ilman, matkaa pidennetään sekä seiso siirtoja
- jäävien erottelu ja istu jäävänä
aksassa
- pyöritykset
- valssista tiputtaa maahanlelu, ettei lenkitä
- kepit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!